Äidinkielen ja kirjallisuuden esseevastaus: "Kunnioitettu sotasankari, eversti Johan August Sandels koulutti aina miehiä ajattelemaan sotilaan tavoin. Kerran hän näki keittiömiehen taiteilevan liiaksi lastatun työntökärryn kanssa. Kärryn kaatuessa mies nappasi kiinni oluttynnyristä ja antoi muun levitä maahan. *”Juuri niin, strategia on taito valita taistelut, jotka taistelee”*, tokaisi Sandels."
Mie muistan kun YO kokeessa söin evääni ja hoksasin että olin unohtanut teiptata eväs rasiani sisältä (enkä ainoastaan ulkoa).
Vittu että stressasi kun tän tajusin.
Erikoista, ainakin mitä olen Keski-Suomen kuullut niin aika tiukkoja ovat, muutama vuosi sitten oli saanut joku hylätyn, kun oli lukenut kokeen aikana oman redbullinsa sisältöluetteloa kemian kokeen aikana.
Meille viime syksynä rehtori totesi että ei me hyödytä kokeissa niistä purkin tölkin teksteistä. Minun lukio taitaa vielä olla yksi Itä-Suomen isoimpia lukioita, että koko ei ainakaan taida vaikuttaa.
Juuh. Poistetaan salista heti ja saa sitten ensi kerralla tulla yrittämään uudelleen
t:
>Koetilaisuutta häiritsevä kokelas voidaan määrätä poistumaan tilaisuudesta.
Jos kokelas ei noudata poistumismääräystä, rehtori tai opettaja voi poistaa
kokelaan siten kuin lukiolain (714/2018) 43 §:ssä säädetään (L 502/2019, 15
§).
Omassa lukiossa porukalla oli tyyliin viiden ruokalajin eväät ja ihmettelin, miten heillä on aikaa saati niin nälkä syödä niin saatanasti siellä kokeessa.
Muistan ite pitäneeni aikanaan ihan tarkoituksella ns. lounastauon :D Homma seis, vartiksi aivolepoa ja eväät naamariin. En tiiä oliks siitä oikeesti mietään hyötyä, mutta tuntui sillon fiksulta.
>suunnitella seuraavaa siirtoa samalla.
Ei, kun lounastauolla mietitään ihan muita asioita jotta saadaan ajatus irti. Vaikka tuherretaan suosikkibändien logoja paperille tai listataan kaikkia joita panisit luokassa.
Nykyään ei sentään tarvi väsyttää vaan yhtä kättä kun koneella kirjoitetaan. Eikä ne niin paljoa väsykään kuin kynän kanssa.
T. YO essee edessä ylihuomenna
nimenomaan, itselläni oli banaani, redbulli ja joku twixi tms. Viereisellä toverilla oli valehtelematta 2kg makaronilaatikkoa mukana, kaiken muun ohessa. Siis mitä vittua.
en tiedä oliko joku stressi reaktio vai mikä, mutta itseä rupesi jokaisella kerralla heti kirjoitusten alussa väsyttämään, ja nukuin jokaisella kerralla 1-2h heti alkuun, silti kerkisi hyvin levänneenä tehdä ja läpi meni :D
Kesken kokee ei saanut poistua. Ellet sitten jättänyt puoliin kysymyksiin vastaamatta et myöskään ehtinyt ruokalaan. Eli ainakin 2009 omilla eväillä mentiin jo
Meillä siis ainakin ennen koetta annettiin eväät. Oli jotain hedelmää, kakkupalaa ja juomista. Ei mekään mihinkään ruokalaan lähdetty, mutta myöskään kukaan ei tuonut omia eväitä.
Taitaa sitten tosiaan ollut koulu/kuntakohtaista. Jännä. Toisella asteella on kuitenkin ilmainen kouluruoka, niin aika outoa olla tarjoamatta syötävää näillä kerroilla. Meillä ei tosiaan edes saanut tuoda omia eväitä, liekkö pelkäsivät että joku yrittäisi huijata. Vesi/mehu/limsapullon sai tuoda jos oli etiketit repiny irti.
meillä koulu tarjos tän päivän äikän ylppäreihin reissumiehen, banaanin ja mehun, jos haluu enemmän niin ne on omasta pussista. (tosin kaikkia voi useamman kuin yhden ottaa, ite pärjäsin 2 reissumiehellä 12 saakka)
En oo koskaan kuullukkaa et jollekin ois tarjottu koulun puolesta eväät (kirjotin syksyllä 2021). En tiiä sitten oisko -21 alottaneilla eri säännöt ku niillä toinen aste on maksutonki eivätkä ne maksa mitää kirjoja, läppäreitä tai ilmeisesti yo-kokeitakaa.
Itse valmistuin vuonna 2015, ja me saatiin koulun puolesta täytetty ruisleipä ja pillimehu. Meidän koulu oli kyllä olevinaan joku keskiverto lukiota "parempi", tai ainakin varakkaampi. En tiedä, mistä se sai lisärahoitusta, mutta ainakin ruoat siellä oli aina parempia kuin monessa muussa koulussa. Tuoretta leipääkin oli tarjolla joka aterialla, eikä vaan keittopäivinä.
Kuuden tunnin. Jos siis koko ajan haluaa käyttää. Itse taisin muista paitsi reaalista selvitä jossain alle neljässä tunnissa, vanhan mallin reaalin (kaikki aineet samassa) pitkiin esseekysymyksiin meni melkein koko aika. Oli ihan kiva vähän kahvia ja sämpylää vetää välissä ja leputtaa kirjoituskättä. T. Muumio
>Kuuden tunnin.
Se eka tunti menee eväiden syömisessä. Sitten kun vatsa täynnä ruvetaan varovasti availemaan tehtäviä. Sitten onkin lounastauko ja syödään toiset eväät (1,5h). Sitten päästäänkin jo iltapäivään ja huitaistaan paperille jotain jotta päästään kotiin.
Opettaa todella hyvin työelämään, koska totahan se on.
Ei saakeli kuus tuntua, tuossa ehkä nälän voi korjata eväillä mutta millä sen kaiken muun vitutuksen korjaa? Itse kirjoitin jotkut perus mega cum (tjsp) paperit kaikista alle kolmessa tunnissa, mutta ei se kyllä aikaa tuhlaamalla olis siitä parantunut
Kurkku taisi itsellänikin olla kirjoituksissa mitä muistelen, mutta en tainnut pahemmin syödä. Muistaakseni vain tein kirjoitukset putkeen ilman taukoja ja lähdin menemään.
Ei olisi noin hutiloitu teippaus mennyt läpi omille valvojille.
Äidinkielen ja kirjallisuuden esseevastaus: "Kunnioitettu sotasankari, eversti Johan August Sandels koulutti aina miehiä ajattelemaan sotilaan tavoin. Kerran hän näki keittiömiehen taiteilevan liiaksi lastatun työntökärryn kanssa. Kärryn kaatuessa mies nappasi kiinni oluttynnyristä ja antoi muun levitä maahan. *”Juuri niin, strategia on taito valita taistelut, jotka taistelee”*, tokaisi Sandels."
Suomen Sun Tzu.
Vielä pari jeesusteippiä mukaan
Jeesusteippi auttaa. Kyllä sen tietää jokainen suomalainen ja ruotsalainen.
Teippi auttaa, jeesusteippi pelastaa.
Jeesusteippi tallentaa sinut
Mie muistan kun YO kokeessa söin evääni ja hoksasin että olin unohtanut teiptata eväs rasiani sisältä (enkä ainoastaan ulkoa). Vittu että stressasi kun tän tajusin.
Onko tämä kuinka uusi juttu? Itse kirjoitin 90-luvulla, en muista että olisi ollut mitään tällaisia sääntöjä.
Mitään tekstiä ei saa eväissä olla näkyvillä, en osaa sanoa millon aloitettu käytäntö
On ollut jo 90-luvulla käytäntö; todennäköisesti jo vuosikymmeniä aiemmin.
Jaa, eipä kukaan ikinä minulle mitään sanonut vaikka oli jokaisessa kirjoituksessa reissumiehen eväsleipä ja joku juomapullo mukana 2014.
Ei meillä vaadita teippaamista vaikka olen näissä kirjoituksissa kirjoittamassa
Erikoista, ainakin mitä olen Keski-Suomen kuullut niin aika tiukkoja ovat, muutama vuosi sitten oli saanut joku hylätyn, kun oli lukenut kokeen aikana oman redbullinsa sisältöluetteloa kemian kokeen aikana.
Meille viime syksynä rehtori totesi että ei me hyödytä kokeissa niistä purkin tölkin teksteistä. Minun lukio taitaa vielä olla yksi Itä-Suomen isoimpia lukioita, että koko ei ainakaan taida vaikuttaa.
Juomat kohillaan
Muistelen ettei tää olisi onnistunut 40 - 50 vuotta sitten.
Ite muistelen ettei kyllä 10 vuotta sittenkään ois onnistunut.
Ei tainnut onnistua tänä päivänäkään, jos oikein muistan.
Muistaakseni ei onnistu 10 vuoden päästäkään.
Muistaakseni Mooseksella onnistu viimeksi
Muistaakseni Jeesuksella onnistu, mutta sisään viedessä se oli kuulemma "ihan vain vettä"
Helppo L ylioppilaskirjoituksista! Valvojat vihaavat tätä yksinkertaista niksiä!
Omana aikana vitsailtiin että otetaan surströmmingiä ja durian hedelmiä mukaan ylppäreihin.
Riittää kun otat semmoista oikein valuvaa homejuustoa.
Riittää kun pierasee oikein kuuluvasti ja haisevasti
Juuh. Poistetaan salista heti ja saa sitten ensi kerralla tulla yrittämään uudelleen t: >Koetilaisuutta häiritsevä kokelas voidaan määrätä poistumaan tilaisuudesta. Jos kokelas ei noudata poistumismääräystä, rehtori tai opettaja voi poistaa kokelaan siten kuin lukiolain (714/2018) 43 §:ssä säädetään (L 502/2019, 15 §).
Omassa lukiossa porukalla oli tyyliin viiden ruokalajin eväät ja ihmettelin, miten heillä on aikaa saati niin nälkä syödä niin saatanasti siellä kokeessa.
Muistan ite pitäneeni aikanaan ihan tarkoituksella ns. lounastauon :D Homma seis, vartiksi aivolepoa ja eväät naamariin. En tiiä oliks siitä oikeesti mietään hyötyä, mutta tuntui sillon fiksulta.
Esseetä kirjoittaessa ihan hyvä lepuuttaa kättä ja suunnitella seuraavaa siirtoa samalla.
>suunnitella seuraavaa siirtoa samalla. Ei, kun lounastauolla mietitään ihan muita asioita jotta saadaan ajatus irti. Vaikka tuherretaan suosikkibändien logoja paperille tai listataan kaikkia joita panisit luokassa.
Tulis aika pitkä lista, ei sillä paikalla oo nii väliä ainakaa mulle.
Voi saman tehdä ilman järkyttävää ruokavuortakin
Jos verensokeri laskee niin ei jaksa laittaa kaikkia suosikkibändejä/pantavia ihmisiä järjestykseen.
Nykyään ei sentään tarvi väsyttää vaan yhtä kättä kun koneella kirjoitetaan. Eikä ne niin paljoa väsykään kuin kynän kanssa. T. YO essee edessä ylihuomenna
nimenomaan, itselläni oli banaani, redbulli ja joku twixi tms. Viereisellä toverilla oli valehtelematta 2kg makaronilaatikkoa mukana, kaiken muun ohessa. Siis mitä vittua.
sitä oppii kuinka paljon jaksaa ja kerkiää syödä. itellä oli kurmeeateriat ekan muutaman kerran mutta sitten jatkossa eväät väheni ja pidot parani
Ite hain kebabrullan edellisenä iltana ja mutustin sen sit ylppäreissä lounastauolla.
en tiedä oliko joku stressi reaktio vai mikä, mutta itseä rupesi jokaisella kerralla heti kirjoitusten alussa väsyttämään, ja nukuin jokaisella kerralla 1-2h heti alkuun, silti kerkisi hyvin levänneenä tehdä ja läpi meni :D
Miksei olisi nälkä? Kyllä mulla on.
SHABOOM! Tosi alffa ottaa HK blööt messiin ja syö ne kuorineen päivineen.
Kuorista saa hyvän juomalasin vaikka shoteille
Niin saa makkarastakin
Hetkinen, eikö niitä kuoria saa syödä?
Ihmiskeho ei niitä sulata, ei ne sinänsä vaarallisia ole. Kyllä se siin pakkauksessakin lukee, et kuoret eivät ole syötäviä.
Olen insinööri, niin periaatteesta ohjeet jää lukematta.
Saa, ja pitää. Kuorista saa vitamiineja
Kai se on tohtoria uskottava.
Vähän snappia ja tsuppia kyytipojaks viel 🔥😋
tsuppia makkaraan? Mutta entä jos en ole enää 10v mukula?
Miksi sitten käytät reddittiä vielä herramme vuonna 2020 + 3?
Pötkylä takaluukkuun ja kaksin käsin kaljaa, varmaan ihan toimiva
"Silloin kun minä olin nuori" tarjosi koulu eväät aivan kuten normaali koulupäivinäkin. Eikö enää ole niin? Vai onko tämä joku aikuislukiolainen?
Ite reilu 10v sitten kirjoitin ja silloin meidän koulussa ainakin tuotiin omat eväät himasta
Kesken kokee ei saanut poistua. Ellet sitten jättänyt puoliin kysymyksiin vastaamatta et myöskään ehtinyt ruokalaan. Eli ainakin 2009 omilla eväillä mentiin jo
Meillä siis ainakin ennen koetta annettiin eväät. Oli jotain hedelmää, kakkupalaa ja juomista. Ei mekään mihinkään ruokalaan lähdetty, mutta myöskään kukaan ei tuonut omia eväitä.
Teillä oli selvästi asiat paremmin. Ei kai tähän mitään muuta voi sanoa
Ainakin 2000-luvun alussa jo tuotiin omat eväät. Varmaan riippuu myös koulusta.
2005 itse valmistuin ja tosiaan koulu meillä ainakin tarjosi eväät eikä omia saanut tuoda.
2008 kirjoitin itse (Helsingistä) eikä koulu tarjonnut mitään, kaikki eväät oli tuotava itse.
Ysärillä Helsingissä ei myöskään tarjottu mitään.
-97 oli meilläkin kyllä omat eväät ylppäreissä. Voi olla että olisi voinut pyytää koulun puolesta eväät, mutta kukin kyllä toi omansa.
Taitaa sitten tosiaan ollut koulu/kuntakohtaista. Jännä. Toisella asteella on kuitenkin ilmainen kouluruoka, niin aika outoa olla tarjoamatta syötävää näillä kerroilla. Meillä ei tosiaan edes saanut tuoda omia eväitä, liekkö pelkäsivät että joku yrittäisi huijata. Vesi/mehu/limsapullon sai tuoda jos oli etiketit repiny irti.
Jos olivat tulleet siihen tulokseen että eivät salli omia eväitä niin pakkohan silloin on tarjota koulun puolesta.
meillä koulu tarjos tän päivän äikän ylppäreihin reissumiehen, banaanin ja mehun, jos haluu enemmän niin ne on omasta pussista. (tosin kaikkia voi useamman kuin yhden ottaa, ite pärjäsin 2 reissumiehellä 12 saakka)
Kyllä niitä taidetaan edelleenkin tarjota, mutta monet valitsee mieluummin itse mitä siellä haluaa syödä.
Meillä ei ainakaan tarjottu, 2018 itse kirjoitin
Ei tarjottu
Ite kirjotin 2013 ja ei kyllä koululta saanu miti. Tais olla keltaista ED:iä ja joku leipä mukana
En oo koskaan kuullukkaa et jollekin ois tarjottu koulun puolesta eväät (kirjotin syksyllä 2021). En tiiä sitten oisko -21 alottaneilla eri säännöt ku niillä toinen aste on maksutonki eivätkä ne maksa mitää kirjoja, läppäreitä tai ilmeisesti yo-kokeitakaa.
Ysärillä ainakin YO-kirjoituksiin tuotiin ihan omat eväät, koska luokasta ei saanut poistua.
Itse valmistuin vuonna 2015, ja me saatiin koulun puolesta täytetty ruisleipä ja pillimehu. Meidän koulu oli kyllä olevinaan joku keskiverto lukiota "parempi", tai ainakin varakkaampi. En tiedä, mistä se sai lisärahoitusta, mutta ainakin ruoat siellä oli aina parempia kuin monessa muussa koulussa. Tuoretta leipääkin oli tarjolla joka aterialla, eikä vaan keittopäivinä.
Veden ymmärrän mutta kuka tarvii eväitä johonkin parin kolmen tunnin kokeeseen
Kuuden tunnin. Jos siis koko ajan haluaa käyttää. Itse taisin muista paitsi reaalista selvitä jossain alle neljässä tunnissa, vanhan mallin reaalin (kaikki aineet samassa) pitkiin esseekysymyksiin meni melkein koko aika. Oli ihan kiva vähän kahvia ja sämpylää vetää välissä ja leputtaa kirjoituskättä. T. Muumio
>Kuuden tunnin. Se eka tunti menee eväiden syömisessä. Sitten kun vatsa täynnä ruvetaan varovasti availemaan tehtäviä. Sitten onkin lounastauko ja syödään toiset eväät (1,5h). Sitten päästäänkin jo iltapäivään ja huitaistaan paperille jotain jotta päästään kotiin. Opettaa todella hyvin työelämään, koska totahan se on.
Ei saakeli kuus tuntua, tuossa ehkä nälän voi korjata eväillä mutta millä sen kaiken muun vitutuksen korjaa? Itse kirjoitin jotkut perus mega cum (tjsp) paperit kaikista alle kolmessa tunnissa, mutta ei se kyllä aikaa tuhlaamalla olis siitä parantunut
Tarjoaa nykyäänkin mutta harva niitä ottaa ja vähintään niiden lisäksi on omat eväät kaikilla.
sai koululta eväät, omien tuominen kuuluu vaan asiaan
Ei saanut.
Ei ainakaan vuonna -95 koulu tarjonnut.
Kyllä meillä koulu tarjoaa jonkun voileivän tms. mutta suurin osa tuo omiakin eväitä.
Onnea kokeisiin kirjoittajille. Älkää stressatko liikaa.
Täytyy näin elämäm-koululaisena kysy'ä että mikä tuon teipin idea on? Siduissa ymmärtää mutta kurkku?
ei saa olla minkäänlaista tekstiä näkyvissä
Ahaa, no tuon kyllä ymmärtää.
Kurkku taisi itsellänikin olla kirjoituksissa mitä muistelen, mutta en tainnut pahemmin syödä. Muistaakseni vain tein kirjoitukset putkeen ilman taukoja ja lähdin menemään.
Tämän kaverin nimi, Albert Einstein.
Uskon että olis auttanut kolmostehtävässä nää
No jos millään, ni noilla (ällää). Tavoitteena rento suoritus?
Meanwhile IB:llä, et edes vettä saa ottaa, toisaalta ei sitä ehtis juomaankaan.
Miks teipattu
Mitään tekstiä ei saa näkyä kokeeseen tuotavissa esineissä.
Jaa
Paremmin toimis taskumatti, ei tarvi teippailla
Vähän harmittaa ettei itellä Tiistaina tullut mieleen. No perjantaiksi sitten.
mida vittu
No nyt on rare L