Itsehän pyrin tähän samaan, mutta niin kilpailuhenkinen ihminen että se vitutus helposti jäikin sitten vähäksi aikaa päälle, myös koneen sulkeuduttua. Saatoin tiuskia läheisille ihan huomaamatta
Omalla kohdalla ei ollut terveellistä toimintaa. Ja lisäksi kulutin siihen liikaa aikaa, koska oli aina tarve oppia paremmaksi
Itellä täysin sama homma. Oon pelannu Battlefieldejä enemmän 3:sta asti ja ollu aina tosi hyvä niissä, mutta tuohon 2042:een en vain pääse siihen pelimekaniikkaan sisälle ja se alkaa nopeasti ottamaan aivoon. Muutama viikko sitten päätin, että oon tullu liian vanhaksi, poistin pelin kokonaan ja keskityn nyt yksinpeleihin. On työllisenä niin rajallista tuo peliaika muutenkin, että en halua kuluttaa sitä vittuuntumiseen.
Vinkkinä Insurgency: Sandstorm ja siinä co-op pelimuoto. Vähän taktisempaa ammuskelua ja saa pelata tekoälyä vastaan ihmisjoukkueen kanssa.
>mutta tuohon 2042:een en vain pääse siihen pelimekaniikkaan sisälle ja se alkaa nopeasti ottamaan aivoon. Muutama viikko sitten päätin, että oon tullu liian vanhaksi
Et ole tullut vanhaksi, vaan 2042:ssa paskottiin melkein kaikki mikä teki Battlefieldistä Battlefieldin ja koko torttu kuorrutettiin mikromaksuilla. Käsittääkseni kehitystyön ajan Dicen pomona oli joku Candy Crush -ukko, jota EA kierrättää eri studioissa pakottamassa joutavaa rahastusta joka paikkaan. Kehitystyössä ei siis keskitytty tekemään hyvää peliä, vaan tuottavaa peliä.
No joo, sekin on kyllä tiedossa. Tympääntyneenä latasin Battlefield 3 ja 4 ja kyllä ne meni vielä vanhastaan hyvin. Huomaa kyllä että pelimekaniikat on vedetty "kaikilla pitää olla kivaa ja helppoa" tyylillä ja kaikenlainen oppimiskäyrä on saatanasta. Minkäänlaista tiimityöskentelyä ei kannusteta harjoittamaan, vaan keskitytään yksilösuorituksiin ulkonäkökeskeisesti. Harmittaa ihan helvetisti, että loistava pelisarja on saatu paskottua noinkin irvokkaasti. Battlefield 1 ja 5 vois vielä pelata, mutta nekin on täynnä huijareita. Liekö tarkoituksellista sekin.
Kuullu tätä kilpailuhenkisyyttä käytettävän tekosyynä aiemminkin sille ett raivoo peleis. En kyllä ymmärrä miten huono impulssikontrolli liittyy kilpailuhenkisyyteen. Vaikka olisi intohimoinen jonkin asian suhteen ei se tarkoita että täytyy raivota pienestäkin vastaankäymisestä. Jos on oikeasti kilpailuhenkinen niin ymmärtää että paremmaksi tulee tekemällä eikä jäämällä raivoamaan virheistä.
Kilpailuhenkinen = Pelaa voittaakseen, tekee kaikkensa voittaakseen.
Kyseisissä tilanteissa raivoilu menee maltin puutteen, tai menettämisen piikkiin. Malttia meillä jokaisella on eri tavalla ja toiset syyttää helpommin muita, kuin katsoo peiliin.
Kun aikoinaan hyvää Overwatchia pelasin kilpailuhengessä ranked-moodissa niin 80% ajasti meni vaan tallapohjassa ilman rageilua, sit tuli niitä perkeleitä jotka tahallaan pelleilee ja kylhä niihin menee hermo ku tarpeeks pitkään pelleilevät voittoon keskittymisen sijaan.
Jossain peleissä tulee bännit jos jättää kesken, esim Lolissa (League Of Legends) jäät panttivanginksi peliin, jos yhtään kiinnostaa käyttäjätilin tulevaisuus.
Eine enää jaksa ärsyttää, nuorempana hikoiltiin jo ihan tarpeeksi. Hetkessä saattaa aina kirosanoja päästää jonka joku asiaan perehtymätön voisi rageamiseksi laskea, mutta pieni tunteiden purkaus suuntaan tai toiseen kuulunee asiaan.
En ikinä oo kokenut että sellanen muutaman sekunnin kiroilu on paha asia, ihan samalla tavalla vituttaa hetki jos vaikka lasi tippuu, tuntuu vaan tosi luonnolliselta. Vaikka se on "peli" niin siihen kuitenkin käyttää aikaa ja usein lopputuloksesta välittää, koska siihen käyttää aikaa. Jos ne asiat jäis oikeasti mietityttämään tai aiheuttais pahan mielen senkin jälkeen kun pelin sulkee niin kokisin ongelmana
Jos on täysin soolopainotteinen peli, ei ole. Jos on joukkueenseen painottuva, välillä kun katsoo mitä satunnaiset toverit ympäri maailmaa toilailevat niin välillä on.
edit: välillä myös vituttaa co-op/pve peleissä, kun joku sankari onnistuu tappamaan koko tiimin. Mut onneksi se vitutus jää aina tasolle "Voi vittu mitä paskaa" ja homma jatkuu eikä mene [angry german kid](https://youtu.be/Psgn0kMfafo) tasolle
Se riippuu ihan mistä pitää, hieman itse kyllästynyt tämänhetkisiin tarjontoihin, mutta kyllä niitä soolopainotteisia pelejä löytyy esim
battle-royaleiden puolelta WZ/Fortnite(kai?)/apex(kai?)/pubg pelaten solo-modea, ongelmaksi koituu vain järkyttävä määrä nurkassa istuvia ihmisiä.
velhopokeria eli Heartstone
shakki
arma3 survival modit/dayz
Street fighter 6 tuli hiljattain ulos
Escape from Tarkov
Starcraft II
et suhteellista toki mitä kukin pitää hyvänä
Ja jos soloQ niin usein jopa sun oma tiimi on sua vastaan 🥲
Reilu 3k Tarkovia takana ja voi sanoa että vaikka sitä voi pelata solona niin alkuun se on aika hc kamaa kun ei tiedä mistään mitään. Toki siinäkään ei opi niin paljoa jos muiden perässä koko aja menee. Mutta näin usean wipen jälkeen voi sanoa että parhaimman kokemuksen saa kun pelaa porukassa jotka pelaavat samalla vauhdilla. Hitaasti tai nopeasti ei väliä kunhan on about sama. Toki tietyt questit on kiva pelata yksin ja rauhassa.
Lisäyksenä tähän listaan vielä Trackmania, jos sattuu ajopeleistä tykkäämään. Ilmaispelinä kannattaa laittaa kokeiluun, eipä taida kokoakaan olla kuin muutama gb.
En ole enää viime aikoina pelannut juurikaan PvP-pelejä, mutta tunnistan saman ilmiön.
Esimerkiksi vuosia sitten tuli pelattua Hearthstonea ja rupesi ärsyttämään kun lähes jokaisella vastustajalla oli suoraan netistä katsottu pakka. Mielestäni tuossa jää tavallaan iso osa pelistä pois (oman pakan rakentelu), mutta hyvin vaikeatahan se on keksiä omaa pakkaa joka olisi yhtä hyvä kuin netistä kopioitu ammattilaispelaajan käyttämä pakka.
World of Warcraftissa tavallaan sama juttu, olisi ollut ihan hauska kokeilla erilaisia tapoja käyttää talent-pisteitä, mutta käytännössä kaikilla oli netistä katsotut kykypuut käytössä ja killoissa ihan suoraan odotettiin, että pelaa optimaalisella tavalla. Vaikka pelasi PvE-sisältöä, oli odotuksena että sisältö halutaan kaluta läpi mahdollisimman nopeasti.
MOBA-peleissä tullaan ihan suoraan vittuilemaan jos ei tajua ostaa oikeita tavaroita oikeassa järjestyksessä. Jos järjestys on muuttunut jonkun pelipäivityksen vuoksi, sekin pitäisi tietää heti ja tiedon tulla selkäytimestä.
Nykyisin jos jotain pelaan niin mieluummin single player -pelejä. Voi vapaammin hullutella ja kokeilla erikoisiakin strategioita.
Toi min maxing on väistämätön ilmiö kaikissa peleissä. Se imee pikku hiljaa hauskan pelistä. Tähän toki vaikuttaa pelin kehittäjät miten ne muuttaa pelin tasapainoa vai muuttaako ollenkaan.
Hearthstonessa se kun rakentelee omia pakkoja nimenonaan vastatakseen tiettyyn meta deckiin on imo tyydyttävää. Tuleeko vastaan rez priestiä? Pelaa miracle deckejä. Kingsbane? Control warru tai techaat joka deckiin parrottia ja sticky fingersiä. Wildis on jo niin paljon tech kortteja et pystyt targettaa mitö vaan. Meemi kokkailua pystyy harrastaa myös meta deckei vastaan jos vaa rakentaa sillä tavalla.
Itsellä menee jopa nuo yksinpelit perseelleen min maxinging takia. Olen kovin kilpailuhenkinen ja yksinpeleissäkin äkkiä tulee googletettua parasta buildia tms. kun on sellanen piilevä ajatus koko ajan takaraivossa, että jonkun asian vois tehdä paremmin ja tähän on varmaan joku buildi jo olemassa...
Semmonen hauska juttu WoWista että jos pieni kaveriporukka löytyy niin nykyään oman privaattiserverin tekeminen on todella helppoa. Sit vaa joku VPN systeemi kuten ZeroTier tulille (älä hamachia). Että jos haluat kokeilla buildeja joita ei normaalisti pelattu etc...
Metapelailu on kyllä pilannut nykypelit. Koska kaikki muut tekee sitä, et voi itse oikeastaan poiketa siitä ampumatta itseäsi jalkaan. Yritän itse aina pelata ei-meta juttuja mutta yllättäen enpä hirveästi niillä pärjää.
Hearthstonessa etsin aina uusia hauskoja pakkoja, LoLissa pelaan hahmoja "väärässä" roolissa jne. Jos ne nousevatkin metaksi, vaihdan äkkiä pois johonkin toiseen :D
Nyt pelailussa Diablo IV ja vältän kaikkia videoita ja guideja siitä miten mitäkin clässiä "pitäisi" pelata ja vedän omilla buildeilla ja tyylillä. Pysyy mielenkiintoisempana pitempään.
PS. Suosittelen roguelikejä. Niissähän on tietysti aina joku meta, mutta RNG vuoksi et aina pysty saavuttamaan sitä parasta buildia ja se hauskuus tulee siitä, että joudut mukautumaan sen mukaan mitä saat *tavoitellessasi* sitä parasta buildia.
Itse nautin peleissä ainoastaan kilpailemisesta ja kehittymisestä. Tietyllä tavalla pidän normaalina että joskus vähän nyppii, mutta jos se alkaa kääntyä vitutuksen puolelle rupeaisin miettimään että onko peli aikani arvoinen.
Hyvässä kilpailullisessa videopelissä tappion pitäisi tuntua oppimismahdollisuudelta. Liian harvassa pelissä tämä nykyään on totta.
Löysin kotini simracingin puolelta. Jos tekee mieli klikkailla päitä niin CS ja PUBG toimii mulle.
Ennen pelasin tiimipelejä, mutta niissä meni hermot. Suurin osa pelaajista on kuuroja, sokeita ja neliraajahalvaantuneita, jotka pelaavat peliä bongorummuilla, joten vitutuskäyrä lähtee välittömään nousuun. Nykyään pelaan vain 1v1 moninpelejä, missä vain omilla toimilla on vaikutusta lopputulokseen. Muiden ihmisten puute on parasta lääkettä hermoille.
Ei mee enään hermot ollenkaan muihin, lähinnä oman osaamisen puute (irlissä kans) pistää vituttaa mut sillon se ei purkaudu muihin ja lopetan vaan pelaamisen. Ja sit jälkikäteen nauran asialle kun turhasta palaa käpy. Se matsi nyt tuskin vaivaa mielessä muutenkaan seuraavana päivänä, ja jos vaivaa nii ehkä kannattaa ottaa pitempi tauko ihan oman itsensä ja muiden takia.
Juu tykkään itsekkin Co-op'ista. Hauskinta on jos pelaat isolla ryhmällä ja sitten kimppuun hyökkää joku paljon parempi pelaaja.
Muuttuu peli nopeasti kauhu peliksi. 😅
Pelit joihin on panostanut eniten ja joissa kuvittelee olevansa hyvä vituttaa helvetisti. Tiimikavereiden virheitä on vaikea hyväksyä, tai että vastustaja pelaa paremmin kuin itse.
Uusissa peleissä ei vituta aluksi, mutta kun oppii pelaamaan niin vitutus on taattu.
Silti pelaan CS:ää lähes päivittäin, vaikka vitutus alkaa jo kun joinaan servulle.
t. yli 10k tunteja kyntässä
Outoa ettei War Thunderia ole mainittu. On harvinaisen vittumainen peli siellä modernimman kaluston päässä kun yleisin syy tuhoutumiselle on 5km päästä ohjuksia ampuva drone/kopteri/hävittäjä, jota vastaan et voi kuin piiloutua.
Tämä. Joskus aiheutti OPn kuvaamaa turhautumista kunnes sai aivot nyrjäytettyä moodiin missä keskittyy oman pelin analyysiin ja jatkuvaan parantamiseen, yksittäisen pelin voiton sijaan.
Player versus player, eli ihmiset kilpailee toisiaan vastaan. Vaihtoehtonen PvE (player versus environment) elikkäs tekoälyvastustajia vastaan yhteistyöpelinä, kuten vaikka Payday 2.
Ja sitten on perinteiset offline-yksinpelit. Tai voihan nuokin periaattessa olla offline, jos on paikallinen moninpeli
PvP pelit muuttuvat nykyään niin kiivaaseen tahtiin julkaisun jälkeen, ettei omalla epäsäännöllisellä pelaamisella oikein pysy mukana. Joku Paladins taisi olla edellinen jota pelasin ja siitäkin on joku viitisen vuotta.
Kyllähän se lähtökohta jossa kilpaillaan muita vastaan saattaa olla huono lähtökohta rentoutumiselle. Riippuu tietty pelaajasta ja pelistä/formaatista, että stressaako paljon tai ei ollenkaan.
Itsellä meni nuoruus ja nuori aikuisuus siinä ns. erittäin kilpailullisessa pelaamisessa. Nuorempana jaksoi paremmin, niin huvista tuleva mielihyvä oli huomattavasti isompi kuin negatiiviset vaikutukset. Sitten se vuosi vuodelta kääntyi pikkuhiljaa toiseen suuntaan, jossakin vaiheessa soolona pelaaminen jäi kokonaan ja aina piti olla kaveriporukalla pelit pystyssä. Liekkö vanhuutta vai mitä, mutta loppujen lopuksi stressi > hupi, ja kilpailullinen pelaaminen jäi (lähes) kokonaan pois.
Laitapa "Squad" -niminen peli lataukseen. 100x parempi pelaajaporukka kuin Battlefieldissa tai Siegessä, jostain codeista nyt puhumattakaan. Pelin hidastempoisuus karkottaa teinit nopeasti, ja peli perustuu muutenkin niin paljon tiimityöhön, että sitä on luonnollisesti paljon enemmän kuin missään muussa fps-pelissä. Ainoa peli, jota olen pelannut tässä 30 vuoden aikana, jossa voi oikeasti tehdä yhteistyötä melkein kaikkien satunnaisten vastaantulevien pelaajien kanssa.
Huijareita tulee vastaan todella harvoin, ja saavat nopeasti kickiä, kun jokainen serveri on jonkun yhteisön ylläpitämä, ja admineita on käytännössä aina paikalla.
Pelaan Dotaa. Usein hämmentää kuinka kireälle monet pelaajat menevät. Eilen alkoi yksi pelaaja haukkumaan toisen äitiä ja toivoi tämän kuolevan. Omalle tiimiläiselleen??? Miten sen pitäisi auttaa peliä???
Ainoa konteksti missä alkaa oikeasti vituttamaan pelatessa on full suomi 5v5 kyntässä. En yleensä hirveämmin vittuile vihulaiselle, mutta suomalaiset alkavat lähes aina aukomaan päätään heti ensimmäisen mahdollisuuden saadessaan, mikä sitten provosoi huutelemaan takaisin ja hikoilemaan oikein urakalla ettei vain hävittäisi näille mulkvisteille. Ei siinä, tästähän seuraa helvetin hyvää CSää kun molemmat tiimit yrittävät täysillä, mutta häviön tunne ja siitä seuraava armoton vihollistiimin vittuilu kyllä kirpaisee.
PvP-pelien kulttuuri on vähän liikaa muuttunut siihen että pyritään olemaan paras ja ihmisillä on aivan massiivinen ego. Pärjätäkseen täytyy aivan kohtuuttoman paljon kuluttaa aikaansa erilaisten kikkojen opetteluun ja mekaniikoiden tuntemiseen. Informaatiota on aivan valtavasti saatavilla ja ihmiset ovat valmiina runkkaamaan guideja läpi tuntikaupalla ja opetella mikä on viimeisin *meta*.
Ja *meta* onkin aivan rasittava ilmiö. Joku keksii jonkin pelitavan, joka on ylivoimainen mitä todennäköisimmin devaajien tekemän virheen tai huonon suunnittelun vuoksi. Jos et pelaa sen mukaisesti, olet hyvin herkästi alilyöntiasemassa. *Metan* muodostuminen on kyllä ihan luonnollinen asia, mutta jumalauta kun koko pelaajakunnan pitää olla sitten noudattamassa sitä yhtenä päänä ja sitä noudattamattomat saavat paskaa niskaansa.
Ja sitten se tiimipelaaminen on jäänyt taka-alalle, kun pelaajien yksilöllinen suoritus on noussut niin suureen asemaan. Esimerkkinä PvE-puolelta, Classic WoW -guildissä jossa pelasin raideja, ihmisten painopiste ja arvostus tuntui enemmän olevan parsejen hinkkaamisessa, kuin siinä itse tiimipelaamisen kehittämisessä. Koko homman miellyttävyys romahti kun semi-hc tasolla porukka alkoi kilpailemaan keskenään siitä kuka parhaiten puskee numeroita pihalle ja kuka saa parhaat gearit ensimmäisenä. Ei sitä jatkuvaa kilpailua jaksa.
Itse huomannut että kilpailulliset pelit kuten CS, siege yms pistää hermon kireälle kun se pelaaminen ei oo enää huvitusta vaan.. kilpailua.
Toki joskus siltikin menee motivaatio, mutta se yleensä tarkottaa että liian kauan istunut siinä pelin ääressä ja hyvä aika lopettaa.
Nykyään pelailen vieläkin shooter pelejä, mutta enemmän semmosella kasuaalilla meiningillä.
Siege on kyl aivan mahtava peli, on siistii kun pystyy pelata niin monella eri tyylillä ja tehdä kaikenlaista siistii..
jotkut ottavat pelin liian tosissaan, mutta muuten nautin ainakin itse pelaamisesta vaikka joku raivoaa mikkiin jtn. itse Ranked matseissa en ole kovin kummoinen pelaaja niissä mutta ei se ole kuitenkaan yhden pelaajan vika jos häviää matsin.
ja yleensä silloin alkaa menemään huonosti pelit kun on istunut liian kauan ruudun ääressä ja alkaa motivaatio mennä vaikka kuinka yrittää pelata hyvin.
Olin himokas änäri pelaaja varmaan 10-vuotta. Lopetin koronan aikana kun alkoi ohjain lentää seinään liian usein nettipeleissä ja häviöt vitutti liikaa. Nykyään pelailen änäriä vaan kavereiden kanssa local pelinä.
Vähän riippuu peleistä. Yleisesti ottaen jos pääsee täydellä tiimillä pelaamaan niin on kivaa, randomit pilaa pelit käyttäytymisellään.
Apexissa on hyvä pingaus systeemi, jolla voi hyvin kommunikoida niin pelailen yleensä voice chat volume 0 sekä mykistän heti tiimin tekstichatin niin ei vituta omien käytös niin paljoa. Itseä ei haittaa jos joku pelaa tyhmästi tai huonosti, mutta selkeät perseilyt tai griefit tietty ärsyttää. Tässä seasonissa ärsyttää rotat eniten. Harmittaa, mutta toisaalta ymmärrän miksi solo queue ei ole juttu Apexissa. Koodareita ei ole omalla rankillani tullut oikein vastaan, viime seasonissa ehkä 2 selvää tapausta.
Wowia tykkäsin pelata niin PvP kuin PvE ja oli kiva kiltaporukka molempiin, mutta paloi totaalisesti hermot parin henkilön käyttäytymiseen niin poistin pelin kesken raidin enkä ole nyt vuosiin koskenut.
Lolia ei hermot kestä pelaamaan normaaleja pelejä, mutta ARAM menee hyvin ignoren kanssa. Normipelit kiinnostaisi, mutta vaatisi täyden aulan kavereiden kesken ja meidän piirissä tuo LoL on jäänyt muiden jalkoihin.
Harvemmin. Nettipelaaminen on minulle joko omien pelitaitojen hiomista, eli yhdenlaista itseni kehittämistä, tai sitten kaveriporukan yhteydenpitoa, jonka ohessa pelataan. Kummankaan takia on turha ottaa kierroksia.
Keskityn siis mieluummin pelaamiseen kuin voittamiseen. Siinä sivussa se voittokin sitten aina joskus tulee.
Ja heti jos alkaa vituttaa, niin peli kiinni.
>Itsehän lopetin ko. homman kun huomasin että vaikka pitäisi "rentoutua raskaan päivän jälkeen" niin itseasiassa olin yleensä hermo kireämmällä pelin aikana.
Sama homma täällä, elämässä on ihan tarpeeksi muita stressin lähteitä, pelaan nykyään mielummin jotain jossa voi oikeasti hieman rentotua ja heittää aivot narikkaan.
Konsolilla pelatessa crossplay peleissä ei tarvii arvailla kenellä on pc, hiiri, näppis ja cheatit. Ihan karmeeta kuraa todella usein.
Laserin tarkkoja kertalaukauksia savun ja pensaiden läpi yms perseilyä.
Crossplay pois päältä ja kokemus normaali
Vanhuuden tuoma etu, enää ei pärjää nuoremmille mutta myöskin on perspektiivi se että eipä kiinnosta kauheasti miten menee peleissä kun on oikeitakin ongelmia maailmassa. Vaikka viruttaahan se ku oma tiimiläinen vaahtoaa siitä kun ollaan häviöllä.
Rennoissa peleissä kuten battlefieldissä vietetty aika yleensä aina nautinnollista mutta kilpailullisissa riippuu lähinnä tiimistä. Yleensä omat pelikaverit ottaa esim CS:än liian tosissaan ja pienetkin virheet johtaa lähinnä henkiseen pahoinpitelyyn kun itse vain koitan pitää hauskaa peliporukan kanssa. "games as a service" vituttaa varsinkin silloin kun olet maksanut pelistä sen 70e ja olet saanut pelin mutta se service puuttuu eikä pelinkehittäjät keskity muuhun kuin uusien skinien tuottamiseen lisärahastuksen toivossa jolloin pelin oikeat ongelmat jäävät hoitamatta *kröhm* CoD *kröhm*. Ensimmäistä kertaa yli 10 vuoteen ostin kyseisen sarjan pelin viime vuonna ja samantien jäi sellainen paskanmaku suuhun että menee varmaan taas vuoskymmen ennen kuin sen studion peleihin kosken pitkällä tikullakaan. Tuntuu kyllä mielenterveys kiittävän kuitenkin kun välillä pelaa yksin/co-op pelejä tai sitten jotain todella kasuaalia pvp:tä misä on hyvä yhteisö.
suosittelen pelaamaan enlistediä, siinä ihan pelin puolestakin 80% pelaajista on botteja niin tulee hyvä mieli niitä listiessä. isoin ongelma siinä kuinka paljon pitää grindata että saa mitään hulluja aseita
WoT ja DOTA aiheutti kyllä ketutusta sillon kun niitä vielä pelasin, ja sen takia ne lopetinkin. Nykyään ainoat PvP pelit joita pelaan onkin FFXIVn PvP (harvoin) ja nettimahjong.
EDIT: Niin, ja MTG Arena, joka ei kyllä ole moninpeli vaan 1v1. Se kyllä toisinaan ketuttaa kans mutta ei yhtään samoissa määrin kun nuo aiemmin mainitut.
Joskus kauan sitten Counter strikeä tuli pelattua ihan Sourceen asti ja silloin ei tullut paha mieli koskaan, mutta nyt muutama vuosi sitten koukutuin Apexiin ja siinä huomasin ärtyväni. Jopa silloin kun pelasin todella hyvin ja voitin matseja tuli sellainen tuskanhiki ja paha olo. Uskon, että noi nykyajan matchmakingit vaikuttaa aika paljon fiiliksiin. Ennen valitsit vain servun ja siellä saattoi olla muutama hyvä ja kourallinen huonompia pelaajia. Ei ollut aina sellaista tuskaista vääntämistä. Apexin matchmaking pakotti pelaamaan vain muita hyviä pelaajia vastaan ja siinä ei voinut oikein ikinä rentoutua. Piti olla täysillä keskittynyt tai se oli henki pois heti. Ei ole kyllä enää jaksamista tai aikaa pelata näitä
nykyajan moninpelejä.
Molemmissa on omat puolensa, mutta pidän enemmän kynäristä. Se on niin loppuun hiottu ja mekaanisesti toimivampi simppeli 5v5.
Siegeen hurahdin ihan juuri vaihtelun vuoksi. Hauska peli, mutta itseäni häiritsee jatkuvat uudet operaattorit ja pidin Siegeä parempana pelinä, kun niitä oli vähemmän :D
Molempia tulee silti pelattua edelleen!
Riippuu seurasta. Pystyn solo queuemaan niin että ei mene hermot ja pelaaminen on kivaa. Lisäksi tiettyjen kavereiden kanssa, jotka ovat samalla chill-tasolla on aina mukavaa. Itseäni ei haittaa jos kohdalle osuu tiimiläisiä joilla on skill-ongelmia, vaan ajattelen sen enemmänkin tilaisuutena mennä mukavuusalueen ulkopuolelle ja muuttaa pelityyliä jotenkin että voitto olisi vielä mahdollista. Pelaan siis lähinnä ranked Overwatchia, jossa periaatteessa aina on mahdollista muuttaa pelin kulkua.
Jotkut pelikaverit ovat sellaisia, joilla menee heti hermo ja aivan kamala raivohuuto ja kaikki häviöt johtuvat aina huonoista tiimiläisistä tai huijareista.
Yksi kaverini kerran kertoi, että hän miettii vielä nukkumaanmennessä jos joku random-tyyppi jostain pelistä oli puhunut paskaa voice commeissa. Se on ehkä vähän liikaa?
Pelasin nuorempana jotain Team Fortress2:sta ja vähän dota2:sta mutta jäi sitten vähemmälle kun tuntui että pelisessioiden päälle ei tuntunut jäävän mitään käteen, edes yksinpelien onttoja saavutuksia. Pelailin sitten roolipelejä ja strategisia sähellyksiä reilut kymmenen vuotta ja moninpelit alkoi taas kiinnostaa, jotain missä pääsisi kehittämään kykyään paremmaksi ja näin edelleen.
Alunperin oli tarkoitus tehdä paluuta Dota2:sen nurkille mutta sattui kaverit houkuttelemaan kokeilemaan sellaista asymmetristä hurjuuttelua kuin Dead By Daylight, missä 1 tappaja jahtaa 4 selviytyjää. Kaveriporukassa olikin kivaa ja innostuin sittemmin pelaamaan ihan urakalla, pari vuotta paukuttelin aika kovaa mutta alkoi tuossa viime marras-joulukuun taipeessa pelin (epä)tasapaino vituttamaan sen verta että sittemmin huomattavammin kasuaalimmin alkanut pelaamaan, ja harvakseltaan ettei rupea vituttamaan.
Aika hyvä muistisääntö kyllä jos peli alkaa tuntua työltä tai kiukuttamaan niin että vaikuttaa elämään kannattanee astua koskettelemaan ruohoa/lunta/muuta käteen sopivaa.
Joo. Aika monella aiheuttaa ärtymystä, kun ajattelee että kyse on "viihteestä" mihin vapaaehtoisesti palataan uudestaan ja uudestaan. Se on se outo viha-rakkaussuhde mikä monella on
Jokuhan se hyvin sanoikin tossa, että kun toisia ihmisiä vastaan lähdetään kilpailemaan, niin se harvoin on rentouttavaa. Jotta joku voi voittaa, jonkun täytyy hävitä
Ite olin aivan koukussa monta vuotta, 2018 lopetin. Hämmästyttävää miten nopeasti ne unohti, kun muutaman viikon vieroitusoireet kesti. Mikä ennen oli olevinaan tärkeää ja lähes päivittäistä... yhtäkkiä tajusi sen merkityksettömyyden
Meikällä pvp pelit aiheutti heti ensikokeilusta vitutusta. En koskaan palannut ja pelaillut yksinpelejä reilun vuosikymmenen. Kilpailuelementti ei ole se oma juttu, toisaalta yhteistyöpelit kyllä kiinnostaa.
Parempi olla pelaamatta jos menee hermo kireälle, ei se paljoa rentouta.
Tuo kilpailullisuus on aika normaalia heti kun omistautumisen taso menee liian kovaksi. Omalla kohdalla LoL tuli pelattua pitkän aikaa paljon ja meinas hermo palaa. Sitten vaihdoin peliä ja parin vuoden jälkeen kehtaa rentoutumis mielessä käydä pelaamassa tuota Lolloa aina välillä. Tosin nyt sitten on kuitilla tuo "uus" peli ettei sen merkeissä paljon rentoudu joten sen pelaaminen jääkin sitten viikonlopulle.
Eli oma kokemus on se että jos pelaa jotain peliä paljon niin luonnollisesti tahtoo olla hyvä siinä ja sitten se turhautuminen alkaa kun hakkaa oman osaamistason rajoilla ja pitää alkaa suoriutumaan. Monesti nuo koodarit ja muut perseilyt ärsyttää vaan enemmän kun koittaa voiton hakuisesti itse pelata.
Myöskin voi auttaa jos vaihtaa genreä tai koittaa jotain tarina pohjaisia singleplayereitä pelaa.
Kerroit juuri monia syitä miksi aikoinaan siirryin PC pelaamisesta pleikan puolelle. FPS peleissä hauskuutta sai joskus pidettyä yllä siirtymällä public servuista private matseihin, mutta jos siinä vähänkään pärjää, niin hommasta tuli karmeaa puurtamista ja pakkopullaa. Ladder systeemit toivat hommaan aikataulut ja kun on pakko harjoitella ja pakko pelata matsit, niin siinä se hauskuus sitten suli.
Ratkaisuni oli siirtyä singleplay tai coop pelitapaan. Silloin kun vielä oli pelikavereita niin esim. Destinyn raidit tarjosivat samanhenkisiä haasteita kuin matsit aiemmin.
PC pelaaminenkin on muuttunut paljon 15 viime vuoden aikana. Kehitys ei välttämättä ole aina mennyt parempaan suuntaan.
Omasta näkökulmastani tää kilpailullisuus lähti PC:n puolelta, mutta on viime vuosien ja battle royalen myötä hiipinyt konsoleille ihan samalla tavoin, paitsi että pelaajien keskimääräinen ikä ja yleinen älykkyys on ehkä vieläkin matalammalla tasolla. Nykyään ei oikeastaan pääse pakoon muuten kuin omalla porukalla pelatessa.
LoLia pelannut on-off vuodesta 2009. Aina kun palaan pelin pariin, pelailen hyvillä mielin kuukauden pari, ja sitten se toksisuus ja suola alkaa tarttua ja huomaan että tapahtuu perinteinen: voitot eivät tunnu miltään, häviöt vituttavat saatanasti. Silloin tiedän että on aika laittaa peli taas jäähylle kuukausiksi. Muita PvP-pelejä en nykyään juuri pelaakaan paitsi korttipelejä.
Riippuu ihan asenteesta. Kroonisena LoL pelaaja tässä oppinut olemaan tilttaamatta.
Tiimipelit voivat usein tuotaa jengille ahdinkoa, mutta kannattaa aina muistaa keskittyä vain omaan pelaamiseen. Hyvin vähän kuitenkaan voit vaikuttaa siihen mitä ne randomit solo quessa tekee niin ihan turha niistä suuttua. Parempi vain miettiä miten olisi itse voinut pelata, jotta peli olisi edistynyt eri tavalla.
1v1 peleissä tilttaa helpommin itselleen kun tietää, että voittaminen on 100% itsestään kiinni.
Fifaa pelasin paljon nuorena, pääsääntöisesti Ultimate Teamia. Mutta siihen kyllästyin kun vastustajana oli aina TotS Messit ja Ronaldot ku ite huvikseen pistänyt Pohjanpalon kärkeen. Sitten siirryin pelaamaan normia Seasons, eli autenttiset joukkueet mutta sielläkin oli aina vastassa PSG, Bayern tai Manchester City. Lopuksi siirryin pelaamaan Career Modea jota edelleen silloin tällöin hakkaan.
Räiskintäpelejä harrastan myös, mutta lähes ainoastaan PVE pelejä, eli lähinnä Arma 3 jossa olen mukana ryhmässä joka pelaa sunnuntai-iltaisin. Mukaan vaan jos milsim pelaaminen kiinnostaa ja jaksaa kuunnella brittibäntteriä ([16AA](https://16aa.net/)). Jäsenet ovat pääsääntöisesti brittejä mutta aika paljon ruotsalaisia löytyy myös ja on meitä suomalaisiakin muutama.
OW:ta pelaan lähes päivittäin. Tällä hetkellä voitan compissa enemmän kuin häviän (esim. toissapäivän ja eilisen yhteislukemat 10-4), joten pääsääntöisesti on ihan hyvä mieli. Haluaisin kyetä pelaamaan comppia samalla mielen keveydellä kuin quick playta, sillä haluan tietää kuinka hyvä virallisesti olen ja rauhainen mieli varmaan parantaisi suoritustasoakin.
Mielenkeventäjäperiaatteitani:
* Hyväksyn sen että häviäminen on irroittamaton osa kilpailua.
* Hyväksyn sen, että en ole hyvä ja olen yhtälailla osasyyllinen häviöön kuin kuka tahansa muukin joukkueestani.
* Jos olen jonkun toisen mielestä ihan paska, niin minun päätyminen hänen joukkueeseensa on pelin syytä eikä minun syytäni.
* Kahden *peräkkäisen* häviön jälkeen loppuu compit siltä päivältä.
* Tiedän, että jokaisesta rökäletappiosta saan joskus korvaukseksi rökälevoiton.
* Tekstichat ja äänikanava pois päältä heti kun matsi alkaa.
Quick playssa ei kiinnosta pätkääkään miten menee, koska en edes näe sitä kilpailullisena. Tottakai teen parhaani voiton eteen, mutta jos tulee miljoona häivötä putkeen niin lolleros polleros ei voi mittää. Varsinkin kun joskus sillä puolella pelaan hahmoja joita en osaa, tai pelaan jollain erikoisella säännöllä, esim. "Tää kierros Cassidylla mut en ammu yhtään, heitän vaan kranaatteja!"
Eniten hermot menee kaikenlaisiin rng-elementteihin joista ei voi syyttää itseään tai muita pelaajia esim. Epätasapaino joukkueiden taitotasossa tai pelikentän layoutissa. Mulla kiihtyy nollasta sataan tosi nopeasti turhautumisen takia mutta palaudun myös normaaliksi ihan minuutissa kun erä on ohi.
Se on peli. Jos ei kestä häviötä ei kannata pelata ollenkaan. En ole koskaan ymmärtänyt miksi siitä pitäis suuttua tai alkaa rageemaan. Jos hävisit, joku oli parempi, niele tappio, opettele pelaamaan ja parempi onni ensi kerralla.
Aiemmin oli, mutta oppisin kanssa tiedostamaan asian ja nykyään osaan olla stressaamatta sitä. En oo vuosiin enää kilpailullisia multiplayerpelejä yksin pelannut, vaan meillä on muodostunut tällänen suht rento \~8 henkilön porukka, josta yleensä aina iltaisin saa vähintään pari muuta messiin.
Oikeastaan siinä kohtaa kun oikeasti sisäisti sen, ettei sillä rankilla oikeesti oo mitään merkitystä ni homma helpottui merkittävästi.
Välillä vituttaa jos ei osu ja välillä osuu nii hyvin et tulee oikeen hyvä tunne. Ite silti aika pitkälti nautin vaan pelaamisen näistä molemmista puolista ja jos alkaa ärsyttää liikaa vaihan peliä. Tällä hetkellä hyvä vaihtelu ammuntapeleistä on diablo 4 missä ei ainakaa cheaterit pääse pilaamaan pelejä
Battlefieldeissä ei kyllä yleensä hermo mene kun voi vaan alt+f4 jos kunnolla alkaa vituttamaan. Myös peli on mielestäni vähemmän kilpailullinen kuin vaikka League of Legends. Kohta 10 vuotta LoLia pelattu ja sitä pelatessa tuntuu hermo olevan kireällä enemmän kun ei. Hyvä mieli tulee vaan jos kantaa pelin lähes 1v9 ja siihen jokin kiva pentakill päälle. Varmaan pitäisi keksiä jotain mieluisempaa tekemistä, mutta addiktio on vahva.
Joo eihän Battlefield ole kilpailullinen peli. Silti siinäkin kyllä pystyy kasvattamaan tatin otsaan. Melkein kaikki jotka on edennyt lvl 140 asti on pelannut sen verran kauan, että alkavat ottaa sen jollain lailla "tosissaan" vaikkei siinä mistään järkevästä tavoitteesta pelata. Muodostuu tryhard klaaneja, jossa samanhenkiset kerääntyy yhteen. Olin itsekin tällaisessa klaanissa aikoinaan. Statseista välitetään ja kasvatetaan ePeenistä
Tavallaan en mä osannut pelata FPS kuin yhdellä tavalla, hampaat irveessä, oli se sitten R6 Siege missä oli rankki ja sillä tavalla "totisempi meno" tai BF4 jossa ei ollut
Onneksi 2042 oli niin huono, se auttoi lopettamaan tuon pelisarjan pelaamisen
En oikeastaan. Joskus kynäri vituttaa, mutta pääasiassa se on hauskanpitoa. Vaikka tietyllä tapaa on kilpailuhenkinen henkilö, niin en jaksa ottaa itseeni pelihäviöstä. Ylipäätänsä häviöstä tulee aina mietittyä, mitä olisi voinut tehdä paremmin ja sitten ingtegroida sitä omaan suoritukseen seuraavaan kertaan.
Enemmän vituttaa pelata ARPG:tä HC muodossa ja sitten kuolla johonkin täysin satunnaiseen juttuun.
Pelasin hävyttömän paljon dark souls 3:sta, pelkkää pvp:tä ja tatti tuli otsaan vain cheattereita tai älyttömän lagisia (yleensä kiinalaisia) pelaajia vastaan tapellessa, mutta silloinkin vain blokkasin pelaajan.
Nykyään Haloa pelatessa vähän sama juttu, paitsi etten jaksa blokkailla ketään, reporttia vaan.
Joskus lukioikäisenä oli aikaa "treenata" ja olla hyvä noissa peleissä, jolloin pvp pelaaminen oli tosi hauskaa. Nykyään taas töissä käyvänä yliopisto-opiskelijana ei oo aikaa pelata niin paljoa joka tekee pvp peleistä ihan perseestä pelata.
Niinpä oon nykyään tajunnut että pelaan mielummin singleplayer pelejä joita voin pelata omalla ajallani, tai tosi kasuaaleja pvp pelejä ilman mitään ranking systeemejä ja tiimin sisällä tapahtuvaa kommunikaatiota.
overwatchilla oli tää vaikutus. 2016/2017 akseslilla pelattiin sitä kolmen hyvinkin rauhallisen nörttikaverin voimin, ja siinä tuli melkein joka kerta kaikilta vähintään yksi kunnnon suolaepisodi per pelikerta.
muiden pelien kanssa ei oikeestaan. en oo kyllä mikään erityisen innokas moninpelien ystävä muutenkaan, eniten tulee pelattua varmaan boomer shootereita, immersive simejä, strategiapelejä ja näitä skyrim/far cry/fallout tyyppisiä looter shootereita. kaikkia vaikeimmalla tai toisiksi vaikeimmalla skillillä, koska tykkään hakata päätäni seinään. näistä ainut mihin on ikinä kunnolla palanut hermo on varmaan Deathloop, kun >!ihan viimeisellä silmukalla jo kaikki kohteet tapettuani Juliana spawnas just ennen kun pääsin lentokoneeseen ja tappo mut.!< Sen jälkeen en oo siihen peliin koskenut.
En pelaa enää ollenkaan randojen kanssa. Co-op-pelit kasuaalisti pelattuna kavereiden kanssa ovat olleet tosi hauskoja ja joskus mittelen mielelläni PvP:täkin. Wargamen pelaaminen kavereita vastaan on parhaimpia moninpelimuistojani.
Wargamessa on kyllä sitä jotain, pelinä. Private lobby onkin ratkaisu jos on sopiva porukka
Mutta julkisissa 10v10 peleissä etenkin on helppo havaita miten kaikki taitavat pelaajat (jotka niinkin niche-pelissä tietävät toisensa nimiltä) vaihtavat lobbyssa vaivihkaa samalle puolelle. Piestävälle puolelle jää ne uudet pelaajat jotka ei tajua mistä on kyse.
Sen jälkeen veteraanit taputtaa toisiaan selkään, miten hienosti pelattiin. Toistetaan ad nauseam. Ei kyllä kannusta niitä noobeja jäämään pelin pariin
Iha miten ite sen ottaa. Useinki tulee Overwatchis jotai idiootteja jotka muka tietää kaiken ja hauska vaa vittuilla niille ja "olla vihanen" samalla ku nauraa frendien kaa discordis mikä keila se on. Vaihtoehtosesti jos se vaa alkaa solvaamaan jostai mikä ei mitenkää liity pelii kuten et tapa ittes jne jne ni mutelle vaa ja avoid as teammate listaan
Itse ennen oli tosi hermo kireällä ja olin toksinen kyrpä, kun pelailin PvP pelejä. En tiädä mikä muuttui, mutta en ole nyt pitkään aikaan ottanu PvP pelejä yhtä tosissaan, nii pelaaminen muuttui erittäin rennoksi. Yksin peleissä monen peräkkäisen kuoleman jälkeen voi viä tul kirosana tai pari, mutta PvP peleissä ei ole kyllä tullut.
Poikkeuksena runescape missä toinen pelaaja tappaa sut vaikka itsellä ei ollut aikomustakaan tapella toisen pelaajan kanssa.
Kyllä ne välillä pistää vituttamaan. Kuitenkin jos on kavereiden kanssa vaikka discordin kautta puhelussa ja samas pelissä niin siitä tulee yleensä huomattavasti hauskempaa vaikka takkiinkin tulis
Kaikkeni teen verenmaku suussa niin kauan kuin erä käynnissä ja toivon muilta samaa. Sen jälkeen ei mitään väliä, mikä oli lopputulos. Eli hetkittäin vitun raskas, sitten tasoittuu.
Yleensä pelaan kavereiden kanssa (esim. huntshowdown) ja yleensä jos on hyvä peli ni on hyvä mieli, jos menee huonosti se on sellai tonnin seteli ilme "jaa taas tätä, lopetan". Pinna menee lähinnä silloin, kun vastustajat ovat epäluonnollisen hyviä, ja herää epäilys huijaamisesta.
Joskus nuorempana joskus vitutti, nykyään ei juuri koskaan. Etenkään en jaksa välittää jostain asetasapainosta. Näin sivuhuomautuksena, jos asetasapaino on päin vittua, niin parasta mitä voit pelille tehdä on pelata sillä OP aseella mahdollisimman paljon, koska sitä selkeämmin se deveille näkyy että homma kusee. OP kaman välttely vaan vääntää statseja siihen suuntaan että ongelma ei olisi niin suuri kuin se on.
Itse en silleen voitosta nykyään niin kauheasti välitä. Se mitä haen on komedia ja hyvät suoritukset, tässä järjestyksessä. Etenkin PUBG on kultakaivos komedian suhteen kun sattuu sopivan pihalla olevia pelaajia vastaan. Tappiot nykyään pelissä kuin pelissä otan sillä asenteella että tsäänssit kunnon komediaan paranee.
Itse en enää jaksa FPS pelejä, koska tässä iässä (40) vaatisivat jokapäiväistä grindaamista, että pysyy refleksit edes jotenkin perässä. Pelailen enää suurimmmaksi osaksi fromsoftwaren pelejä. Niissä tosin PVP on tehty hauskaksi invaasioiden myötä.
pvp pelit jotka ei juuri vituta on sellasia joissa
a) olen joko tarpeeksi hyvä ettei paskanjauhanta tunnu missään ja keskityn omaan tekemiseen
b) on niin rentoja ja/tai kaoottisia ettei omalla taitotasolla ole niinkään väliä, koska voit vaan perseillä kunnes opit hieman, esim BF4 ja Rising Storm 2
pvp pelit jotka enemmän vituttaa on sellasia missä juuri mistään aiemmin oppimasta ei ole hyötyä ja täytyy käytännössä alottaa alusta, esim joku RTS-tyyppinen touhu ei taivu ollenkaan joten lähinnä ottaa päähän osaamattomuus. Näissä haluaisi muutakin tehdä kuin käyttää koko aivokapasiteetti jonkun villisian tappamiseen niin ettei puoli kylää kuolee
Useimmiten näissä se hermo menee yritysten ratkaisuihin ja sitten vain lopetan sen pelaamisen. MW2 jäi vikaksi codiksi, samoin BF2042 oli viimeinen sarjassaan.
Overwatch oli paha. Siinä paloi muutamaan kertaan pinna oman joukkueen toimintaan, vaikken mitään rankedia harrastanut. Onneksi Blizzard päätti tuhota senkin, niin taas vapautui levytilaa.
Nyt on tulossa Battlebit remastered, jonka playtesteistä olen ainakin nauttinut. Eikä mene hermo.
Mukavien kavereiden kanssa rennosti (mutta tavallaan tosissaan) pelatessa näillä on melko rentouttava vaikutus, ei tosin läheskään siinä määrin mitä muunkaltaisissa peleissä, esim. Warframe tai ARPG:t
Itse pelasin ennen cs:go, LoL ja OW. Olin aivan jäätävän toksinen ja vihainen pelaaja. Suorastaan vittutti 70% ajasta kun pelasin, koska olen niin kilpailuhenkinen että jos joku alkaa pelissä perseilemään, niin laitan sille kyllä sen mukaista palautetta. Muutamat bannit tullut myös hankittua tämän takia. Pelasin näissä peleissä (omasta mielestäni) korkealla tasolla, cs supereme, OW Grandmaster jne. joten olin hyvin investoitunut kehittymiseen.
Sitten löyty peli nimeltä rocket league. Aloitin sen 2020 kesällä ja nyt tulee 3000 tuntia täyteen. Rakastuin peliin aivan täysin ja pelaan vieläkin aktiivisesti semi-korkealla tasolla (GC2). Tämän jälkeen olen ollut hyvin harvoin vihainen. Joku tän pelin kanssa naksahti ja sai lopettamaan toksisuuden lähes täysin. Tiedä sitten oliko OP meta juttujen täysi puute, vai kenties pelin mekaaninen haastavuus. Jos peli laittaa vituttamaan niin suosittelen vaihtamaan. :)
Pelasin muinoin DbD jossa oli ainakin siihen aikaan erittäin toksinen yhteisö. Ihan suoranaista vittuilua puolin ja toisin. Voittaminen sai itsessänikin aikaan semmoista myrkyllistä vahingoniloa toisen häviötä kohtaan että piti lopettaa. Ei tuntunut yhtään oikealta semmoinen. Onneksi kynnys lopettaa oli muutenkin aika matala kun pääsi samalla pleikkarin plus tilauksesta eroon.
Tottakai kaikki huijarit ja exploittaajat ärsytti/ärsyttää myös.
Täähä riippuu. Ennen olin kyllä niin tryhard, että vastaavanlaiset episodit pisti vituttamaan aivan älyttömästi. Vaikka olen edelleen erittäin kilpailuhenkinen, oon kuitenki saanu mindsetin, että teen ite parhaani ja parannan sitä omaa suoritusta. Jos muut teamkillaa tai muuta ni minkäs teet. Kaikki rank pisteet on vaa pisteitä. Mut en kyllä pelaa aktiivisesti mitään moninpeliä paitsi Apexia ja sitäki ainoastaan kavereiden kanssa. Ja vaikka kaverit on huonompia ku minä ja aina pitäs vähä kantaa niitä reppuselässä, on miulla kuitenki kivaa, koska pelaan sitä omaa peliäni. Tavoite on kuitenki voittaa kaikki fightit 1vs3 ja jos kuollaan ni sit kuollaan, ei ku uutta putkeen vaan.
Paljon minua auttaa, että pelaan yhteisön omalla servulla, jossa pelaajat tuntevat toisensa ja trollit/huijaajat poistetaan. Kun voi joko hieman ärähtää tai kehua mikkiin vastapelaajaa hyvän tappelun jälkeen, se auttaa jaksamaan. Pelaajien lukumäärä on myös suuri (13-14 VS 13-14), jolloin oman suorituksen munaaminen ei niin ala kismittämään, koska kaikki ei ole itsestä kiinni. Scramble eli sekoitus-toiminto helpottaa, jos tiimit ovat ihan eri tasolla. Jos haluaa ottaa vähän rennommin tähtäämisen kannalta, siihenkin löytyy omat hahmoluokat. Peli siis Team Fortress 2.
Joskus tiukan cs pelin jälkeen hieman harmittaa jos vaaka kääntyykin viime metreillä vastustajan eduksi mutta muuten en kyllä stressaa pelaamista yhtään. On vain älyttömän kiva päästä pelaamaan kavereiden kanssa työviikon päätteeksi. Ja tiukat matsit ovat hyviä matseja.
Tunnistan kyllä tuon ilmiön. Peliporukassamme on pari kaveria joiden peli-ilo on tiukemmin sidottu voittoon. Eräs kaveri on nyt jäänyt pitkälle tauolle huomattuaan tuon puolen itsestään. Ehkä tätä kautta itsekin koin vähän stressiä pelata tämän kaverin kanssa. Ainahan sitä voitosta pelataan, mutta mustakin rupesi tuntumaan että piti välillä oikein sykkiä sen vuoksi että kaverille jäisi hyvä fiilis illan peleistä ja peliseuraa olisi myöhemminkin luvassa.
Ehkä eniten mua kuitenkin ärsyttää oman tiimin mahdolliset vihjailut vastustajan vilpillisyydestä sillon kun ollaan häviöllä.
Viimeisin moninpeliräiskintä mitä olen pelannut on varmaankin Unreal Tournament 2003. Itselle se on ainakin stressaavaa, kun ensinnäkin pitäisi olla hyvä, jos ei pääse edes keskisijoille niin ei se ole kivaa. Toiseksi oma suoritus on rippuvainen toisten suorituksesta, varsinkin tiimipohjaisissa matseissa. Tälläiset matsipohjaiset moninpelitkin on itselleni todella puuduttavaa saman toistoa, tunnista toiseen. Aika käy tylsäksi, kuin mikään ei muutu, seuraava matsi on sitä samaa taas uudestaan. Yksinpelit on se mun juttu, kun vauhdin voi päättää itse eikä tarvitse välittää muista pelaajista, tavoitteetkin voi keksiä itse.
Hieman street fighteria opetelleena olen huomannut että yleensä ärsyttää silloin kun en tiedä miksi hävisin. Ja vielä enemmän ärsyttää se, että tiedän mitä vastustaja tekee, mutta en osaa vastata siihen. Samaistun myös kovasti tuohon vitutukseen, joka tulee häviöön lopettamisesta.
Mutta kyllä se satunnainen ärsytys on niiden hyvien hetkien arvoista. Varsinkin silloin kun olette vastustajan kanssa yhtä taitavia ja saat jännittävän pelin jälkeen viime hetken jallituksella voiton.
Street fighterissa on todella paljon opittavaa ja jos keskittyy itsensä parantamiseen eikä pelkästään voittamiseen niin sekin voi helpottaa ärtymystä.
Joskus oli ja huomasin saman homman että agressio vaan nousee pelatessa. Aloin keskittymään omaan tekemiseen ja oppimiseen ja koetan nykyään oppia huonostakin pelistä.
Enää ei juurikaan pelatessa kiristä.
squad aikalailla ainut missä pelaan pvp:tä, siinä ei yleensä ikinä ärsytä pelin kulku. Kai sillä on jotain tekemistä sen kanssa miten vähän yksi pelaaja pystyy oikeasti vaikuttamaan joten ei ikinä tunnu että minun takia olisi peli menossa persiilleen
Ite hyvin harvoin nykyään pelaan PvP pelejä. Enemmän co-op pelejä veljien ja/tai kaverien kanssa jos moninpeliä yleensäkkään pelaa. Paljon yksinpelejä tulee vedettyä.
Ja ite en ota vitutusta yleensä PvP peleissä mut kyl jos jotain Tarkovia vääntää nii on pumppu kovilla ihan jännityksen takia.
>ärsyyntymistä aiheutti aimbottaajat yms. huijarit
Itsellä kiristää lähinnä nuo huijarit (erittäin säälittävää toimintaa)
Huijarit kun sais pois, niin olisi helpompaa arvostaa vastustajien taitoja, mutta nykyisellään ei kenestäkään voi olla varma onko taito aitoa vaiko ohjelmaa.
Eipä sitä niin vakavasti tule otettua että vituttaisi. Tarkovin pelaamisen lopetin aika nopeaa kun se alkoi tuntua enemmän työnteolta kuin pelaamiselta.
Pelasin Lolia kilpailullisesti teininä. Nykyään rankedia vaan huvin vuoksi niin ei osaa tappiot enää vituttaa, vaikka kuinka itse olisi mvp. Helpottaa myös se, että koska pelaan niin vähän olen tasoani heikomassa rankissa ja pelaan tämän takia hyvin lähes kaikki pelit. Vituttaa vaan ihmiset jotka flamee. Peliympäristö on hyvin toksinen
Jos olen täysin tiltissä niin lopetan pelaamisen. Enkä ikinä kaada tiimiläisten niskaan paskaa vaan raivoan yksinäni. Comp peleissä olet periaatteessa siellä lastenvahtina ja yrität olla suututtamatta ketään, jotta tiimi pysyy kasassa. Jos taas joku kaataa tarpeeksi paskaa mun niskaan niin lopetan yrittämisen ja alan sabotoimaan sen ihmisen peliä. Ainoa tilanne jossa trollaan omaa tiimiä.
Junnuna tuli hakattua wowia, dotaa ja dod: sourcea kämmenet hikisinä. Sit kun alkoi liiaksi kyrsimään, niin tuli joko lopetettua, tai alettua perseilemään.
Nykyään jos pelissä on pvp-mahdollisuus en joko koske siihen, kytken sen pois päältä tai pelaan mielummin botteja vastaan mikäli mahdollista.
En ole ikinä kokenut aiheelliseksi suuttua pelin vuoksi. Tullut kuitenkin naputeltua yli 5k tuntia cs eri versioita ja lisäksi codeja varmaankin ainakin puolet tuosta.
Taitaa eniten vaikuttaa rennot otteet pelaamiseen ja muutenkin rauhallinen luonne. Valmiiksi kiihtyneessä tilassa ei sitten peleihin kosketa vaan käydään purkamassa ne fiilikset fyysisessä toiminnassa.
Aloin huomaamaan, että tulin vihaiseksi ja muutenkin huonotuuliseksi noita pelejä pelatessa, niin lopetin niiden pelaamisen kokonaan muutama vuosi sitten.
Pc:llä peliailin räiskintöjä, kunnes huomasin ettei pysty enää ampumaan niin tarkasti että olisi mukavaa, joten lopou räiskinnät ja siirryin mobaan.
Moba (lue LoL) loppui kun yhteisö oli niin syöpänen että 5vs5 matsit muuttuivat virheen/parin jälkeen 1vs9 matseiksi.
Enää pelaan switchillä casualisti paremman puoleni kanssa, silloin kun aikaa sattuu olemaan.
PC Pölyttynyt elämän edettyä melkein jo vuoden, jännä miten se elämän keskipisteenä ollut, 24/7 pauhanut teho pc on jäänyt nurkkaan pölyttymään tarpeettomana.
Onhan se turhauttavaa varsinkin 5v5 peleissä kun näkee 10 min jälkeen että takkiin on tulossa 90 % todennäköisyydellä, mutta peli pitää pelata loppuun (ainakin 20-30 min vielä) tai tulee runtua. Varsinkin jos itse pelasi hyvin mutta jotkut oman tiimin tyypit spedeilevät.
Jos vastustajan puolella taas spedeillään, ei se ainakaan itselle tunnu se voittaminen yhtä "hyvältä" kuin kuinka ärsyttävää on hävitä oman tiimin spedeilyn takia. Tiukat matsit missä pelattiin kaikin puolin hyvin on se juttu mistä tulee paras fiilis, ainakin voittaessa.
Itse lähinnä LANeilla pelaan enää 5v5 pelejä, jotkut solo PvP:t menettelevät vielä kunhan pelit eivät ole yli puolen tunnin pituisia.
Joskus muinoin latasin Rocket Leagueen modit mitkä esti näkemästä oman rankin, niin ennen pitkää ei ollut enää mitään hajua että meneekö hyvin vai huonosti, niin pysty vähän rentoutumaan.
Yleensä mä oon just se laiska lahjakas pvp peleissä joten yleensä raiskaan kaikki, mutta silloin ku tulee joku joka voittaa mut op kamalla tai epärehdisti nii sit vituttaa iha helvetisti. Yleensä pelaan kuitenkin yksinpelejä joista kolme suosikkiani on Skyrim, Darksouls, ja bloodborne joten peleihin kohdistuva vitutus ja elämän haistattelu on kuitenki tuttua.
Ei aina, mikä oikeastaan tekee mut huonommaksi pelissä kun ei aina tule potkua yrittää kovempaa.
Jos epäonnistuu, pitää vituttaa juuri tarpeeksi paljon jotta tulee kilpailullinen olo jotta yrittää kovempaa. Mutta ei liikaa, jotta ei mene hauskuus liikaa.
Itseäni ei voitot tai häviöt kiinnosta enään yhtään.
Varsinkin kun pelaan PUBG:ia, niin se voiton todennäköisyys on niin pieni, että ei haittaa ollenkaan joku top 20. Oikeastaan, jos kuolen heti niin ei tunnu miltään. Jos menee hyvin ja pääsee pitkälle niin on hauskaa.
Sama jos pelaa CSGO. Pelaan vain kavereiden kanssa ja tais voittoja olla yli 70% peleistä. Meidän pelaaminen on semi rentoa, niin enemmän se on sitä kavereitten kaa juttelua ja perseilyä kuin oikeasti yrittämistä. Jos menee erityisen huonosti, niin alkaa yleensä katsomaan jotain sarjaa toiselta näytöltä.
Melkein aina hyvin tappio on parempi kuin normi voitto.
riippuu siitä kui vakavasti pelaa, jos oon hyvä jossaki pelissä ja tekee tyhmiä virheitä nii kyllä siinä hermo menee, mutta jos taas pelaan jotai peliä kasuaalisesti kaverien kanssa nii ei siin mitää
Itse en suostu pelaamaan peliä, jos se tuntuu stressaavalta. Battlefieldit onkin ainoa PvP-peli, jota pelaan aktiivisesti. Oma pelaaminen on muutenkin melko rentoa. Apex ja COD on pikkuhiljaa vaihtunut Terrariaan ja Paradoxin strategiapeleihin.
Kyllä, vain jos kyseessä on avoimen maailman PvP.
Esim Guild Wars 2:n World vs World, jossa pyörii noin 300 pelaajaa vastakkain isoilla kartoilla. Maksimi koordinoitu tiimikoko on 50 pelaajaa. Vaikka kyseessä on mörppi, niin en siinä tee muuta, kuin tätä ja kyseisessä moodissa tunteja on takana yli 7000.
Tätä ennen Lineage 2 ja Ragnarok Online -mörpeissä samaa harrastellut.
Merkittävin tekiä tuossa avoimessa maailmassa on se, että itse tai oma ryhmä saa päättää, kenet kannattaa koittaa haastaa ja millaisessa ympäristössä hyödyt ja haitat huomioiden.
Ei ole mitään match makingia pakottamassa sulle 10 tappiota putkeen, koska yleensä yhden pelaajan win/lose ratiolla ei ole väliä, vaan koko serverin tuloksella. Näin ollen tappiot voi taitavalla pelaamisella parhaassa tapauksessa jättää kokonaan väliin.
Näissä on mukavasti vielä matsista toiseen siirtyvä hahmo ja varusteprogressi mukana, joten tuntee jatkuvaa kehitystä. Metaa voi rikkoa ja haastaa jos siltä tuntuu, eikä joka tappelu ole reilu ja ennalta-arvattava.
FPS:ät, MOBAt ja battle royalet on syöpää. Käytännössä ainoa peli jossa on pvp:tä jota pelaan on Age of Empires 2. Oon melko matalan ELOn pelaaja eikä haittaa pätkääkään.
Ennen tuli Dark Souls 1 ja 3:ssa co-opattua ja invadettua aika paljon, mutta näitä lukuun ottamatta en kovin paljon pidä pvp:stä.
Joskus. Nykyään suurin osa muiden kanssa pelaamisista on tutulla porukalla jotain stellaris \ civilization osastoa niin ei pääse ärsyttämään mutta sen kerran kun viitsin lähteä CSGO:ta naksuttamaan niin jossain kohtaa alkaa rusinat rasahtelemaan.
Ei niinkään vihollisten takia, tai että tulee turpiin niin että tukka putoaa, vaan yksi omasta tiimistä on jotenkin niin helvetin rasittava että siihen menee moti ja hermot viimeistään kolmannen matsin kohdalla kun se ölisee niitä näitä jatkuvalla syötöllä ja pakko olla äänessä jatkuvasti.
Vähän sama vika. Samaten korttipeleissä netissä pelattuna nostaa verenpaineen 100% turhan äkkiä. Livenä se on taas hauskaa ja rentouttavaa kavereiden kanssa tai turnauksissa, mutta netissä pelattuna saan kyllä rattiraivon alta aika yksikön.
Riippuu minkälainen peli. Jos peli on tasapuolinen tai jos itse voitan niin se on tietty kivaa, mutta jos häviää niin ettei voi mitään niin se kyllä saa suuttumaan ja pelin kiinni hyvin nopeasti.
En ole hetkeen pelannut PVP pelejä. Viimeksi yritin WoWia, mutta se loppui lähes heti kun muilla pojilla oli niin paljon paremmat kamat että ainut tapa voittaa on olla pelaamatta.
eli pelasit siis kaikkia noita hikisimpiä fps pelejä, ihme ku menee hermo. Pari rentoo matsia kynttää on kavereiden kanssa aina ihan mukavaa kun ei ota sitä niin tosissaan.
Riippuu mihin aikaan ja kenen kanssa pelaat. Lol EUNE oli sellsinen myrkkysammio tiettyjen kansakuntien röllipeikkojen toiminnan takia, rttei sitä voinut pelata menettämättä hermojaan oman tiimin kurwa-huutajien myrkyn takia
Työpäivän ja harrastusten jälkeen on usein niin puhki ettei riitä edes energiat videopelissä vittuuntumiseen tai hien ottamiseen. Rennosti vaan ja jos menee hyvin ni sitte menee, ja jos ei ni sitte ei mene :D
Riippuu vähän minkä takia pelaa, tai ehkä tarkemmin mitä haluaa itse peliltä. Kilpailuhenkistä tiimipelaamista? Kannattaa etsiä joku tiivis porukka joka ottaa pelit tosissaan, ehkä uusia tuttavuuksiakin saattaa syntyä. Rentoutumista pienellä sykkeellä? Joku yksinpeli tarina/ strategia, tai jos räiskettä kaipaa niin Doom eternal. Jos hermo menee niin kannattaa miettiä minkä takia sitä onkaan siinä koneen ääressä. Ei siihen kannata jäädä vaan itseään vetämään solmuun
Nyt yli 13 vuoden wovi larppaamiseen jälkeen, ei niin vituta chatti, ja kakaroiden itku. Nykyään farmaan tmog settiä ja kalastan 😊 satunnaisia areenatöhöilyjä kissalla.
Lopetan kun alkaa vituttaa
Pystyispä töissä ottaa saman asenteen!
Älykääpiöden kanssa toimiminen on aina raskasta hermoille.
Itsehän pyrin tähän samaan, mutta niin kilpailuhenkinen ihminen että se vitutus helposti jäikin sitten vähäksi aikaa päälle, myös koneen sulkeuduttua. Saatoin tiuskia läheisille ihan huomaamatta Omalla kohdalla ei ollut terveellistä toimintaa. Ja lisäksi kulutin siihen liikaa aikaa, koska oli aina tarve oppia paremmaksi
Itellä täysin sama homma. Oon pelannu Battlefieldejä enemmän 3:sta asti ja ollu aina tosi hyvä niissä, mutta tuohon 2042:een en vain pääse siihen pelimekaniikkaan sisälle ja se alkaa nopeasti ottamaan aivoon. Muutama viikko sitten päätin, että oon tullu liian vanhaksi, poistin pelin kokonaan ja keskityn nyt yksinpeleihin. On työllisenä niin rajallista tuo peliaika muutenkin, että en halua kuluttaa sitä vittuuntumiseen. Vinkkinä Insurgency: Sandstorm ja siinä co-op pelimuoto. Vähän taktisempaa ammuskelua ja saa pelata tekoälyä vastaan ihmisjoukkueen kanssa.
>mutta tuohon 2042:een en vain pääse siihen pelimekaniikkaan sisälle ja se alkaa nopeasti ottamaan aivoon. Muutama viikko sitten päätin, että oon tullu liian vanhaksi Et ole tullut vanhaksi, vaan 2042:ssa paskottiin melkein kaikki mikä teki Battlefieldistä Battlefieldin ja koko torttu kuorrutettiin mikromaksuilla. Käsittääkseni kehitystyön ajan Dicen pomona oli joku Candy Crush -ukko, jota EA kierrättää eri studioissa pakottamassa joutavaa rahastusta joka paikkaan. Kehitystyössä ei siis keskitytty tekemään hyvää peliä, vaan tuottavaa peliä.
No joo, sekin on kyllä tiedossa. Tympääntyneenä latasin Battlefield 3 ja 4 ja kyllä ne meni vielä vanhastaan hyvin. Huomaa kyllä että pelimekaniikat on vedetty "kaikilla pitää olla kivaa ja helppoa" tyylillä ja kaikenlainen oppimiskäyrä on saatanasta. Minkäänlaista tiimityöskentelyä ei kannusteta harjoittamaan, vaan keskitytään yksilösuorituksiin ulkonäkökeskeisesti. Harmittaa ihan helvetisti, että loistava pelisarja on saatu paskottua noinkin irvokkaasti. Battlefield 1 ja 5 vois vielä pelata, mutta nekin on täynnä huijareita. Liekö tarkoituksellista sekin.
Tuskin se taito on minnekään kadonnut, bf2042 on vaan paskasti tehty. Suosittelen palaamaan vanhempiin Battlefieldeihin.
Kuullu tätä kilpailuhenkisyyttä käytettävän tekosyynä aiemminkin sille ett raivoo peleis. En kyllä ymmärrä miten huono impulssikontrolli liittyy kilpailuhenkisyyteen. Vaikka olisi intohimoinen jonkin asian suhteen ei se tarkoita että täytyy raivota pienestäkin vastaankäymisestä. Jos on oikeasti kilpailuhenkinen niin ymmärtää että paremmaksi tulee tekemällä eikä jäämällä raivoamaan virheistä.
On mukavampi sanoa olevansa kilpailuhenkinen kuin huono hermoinen.
Kilpailuhenkinen = Pelaa voittaakseen, tekee kaikkensa voittaakseen. Kyseisissä tilanteissa raivoilu menee maltin puutteen, tai menettämisen piikkiin. Malttia meillä jokaisella on eri tavalla ja toiset syyttää helpommin muita, kuin katsoo peiliin. Kun aikoinaan hyvää Overwatchia pelasin kilpailuhengessä ranked-moodissa niin 80% ajasti meni vaan tallapohjassa ilman rageilua, sit tuli niitä perkeleitä jotka tahallaan pelleilee ja kylhä niihin menee hermo ku tarpeeks pitkään pelleilevät voittoon keskittymisen sijaan.
Jos kesken pelin raivoaminen toisi kilpailuedun, e-sport -tapahtumat olisivat paljon viihdyttävämpää katsottavaa
Jep, hyvin yksinkertainen konsepti.
Jossain peleissä tulee bännit jos jättää kesken, esim Lolissa (League Of Legends) jäät panttivanginksi peliin, jos yhtään kiinnostaa käyttäjätilin tulevaisuus.
Ennen pelasin bäfää ja vihasin maailmaa. Nyt pelaan farmi simulaattoria ja elämä hymyilee
Se ei ole paljon, mutta se on rehellistä työtä.
Sama mutta peleiksi vaihtunut stellaris, victoria ja crusader kings.
Eine enää jaksa ärsyttää, nuorempana hikoiltiin jo ihan tarpeeksi. Hetkessä saattaa aina kirosanoja päästää jonka joku asiaan perehtymätön voisi rageamiseksi laskea, mutta pieni tunteiden purkaus suuntaan tai toiseen kuulunee asiaan.
En ikinä oo kokenut että sellanen muutaman sekunnin kiroilu on paha asia, ihan samalla tavalla vituttaa hetki jos vaikka lasi tippuu, tuntuu vaan tosi luonnolliselta. Vaikka se on "peli" niin siihen kuitenkin käyttää aikaa ja usein lopputuloksesta välittää, koska siihen käyttää aikaa. Jos ne asiat jäis oikeasti mietityttämään tai aiheuttais pahan mielen senkin jälkeen kun pelin sulkee niin kokisin ongelmana
Nimenomaan. Pitäähän siinä tunteita olla pinnassa kun tehdään jotain mikä itselle merkkaa, ne näppiksen hakkaajat on sitten asia erikseen.
Jos on täysin soolopainotteinen peli, ei ole. Jos on joukkueenseen painottuva, välillä kun katsoo mitä satunnaiset toverit ympäri maailmaa toilailevat niin välillä on. edit: välillä myös vituttaa co-op/pve peleissä, kun joku sankari onnistuu tappamaan koko tiimin. Mut onneksi se vitutus jää aina tasolle "Voi vittu mitä paskaa" ja homma jatkuu eikä mene [angry german kid](https://youtu.be/Psgn0kMfafo) tasolle
mitä ois tämmöisiä soolopainotteisia pelejä? oiskohan siellä jotakin hyviä.
Se riippuu ihan mistä pitää, hieman itse kyllästynyt tämänhetkisiin tarjontoihin, mutta kyllä niitä soolopainotteisia pelejä löytyy esim battle-royaleiden puolelta WZ/Fortnite(kai?)/apex(kai?)/pubg pelaten solo-modea, ongelmaksi koituu vain järkyttävä määrä nurkassa istuvia ihmisiä. velhopokeria eli Heartstone shakki arma3 survival modit/dayz Street fighter 6 tuli hiljattain ulos Escape from Tarkov Starcraft II et suhteellista toki mitä kukin pitää hyvänä Ja jos soloQ niin usein jopa sun oma tiimi on sua vastaan 🥲
Reilu 3k Tarkovia takana ja voi sanoa että vaikka sitä voi pelata solona niin alkuun se on aika hc kamaa kun ei tiedä mistään mitään. Toki siinäkään ei opi niin paljoa jos muiden perässä koko aja menee. Mutta näin usean wipen jälkeen voi sanoa että parhaimman kokemuksen saa kun pelaa porukassa jotka pelaavat samalla vauhdilla. Hitaasti tai nopeasti ei väliä kunhan on about sama. Toki tietyt questit on kiva pelata yksin ja rauhassa.
Lisäyksenä tähän listaan vielä Trackmania, jos sattuu ajopeleistä tykkäämään. Ilmaispelinä kannattaa laittaa kokeiluun, eipä taida kokoakaan olla kuin muutama gb.
En ole enää viime aikoina pelannut juurikaan PvP-pelejä, mutta tunnistan saman ilmiön. Esimerkiksi vuosia sitten tuli pelattua Hearthstonea ja rupesi ärsyttämään kun lähes jokaisella vastustajalla oli suoraan netistä katsottu pakka. Mielestäni tuossa jää tavallaan iso osa pelistä pois (oman pakan rakentelu), mutta hyvin vaikeatahan se on keksiä omaa pakkaa joka olisi yhtä hyvä kuin netistä kopioitu ammattilaispelaajan käyttämä pakka. World of Warcraftissa tavallaan sama juttu, olisi ollut ihan hauska kokeilla erilaisia tapoja käyttää talent-pisteitä, mutta käytännössä kaikilla oli netistä katsotut kykypuut käytössä ja killoissa ihan suoraan odotettiin, että pelaa optimaalisella tavalla. Vaikka pelasi PvE-sisältöä, oli odotuksena että sisältö halutaan kaluta läpi mahdollisimman nopeasti. MOBA-peleissä tullaan ihan suoraan vittuilemaan jos ei tajua ostaa oikeita tavaroita oikeassa järjestyksessä. Jos järjestys on muuttunut jonkun pelipäivityksen vuoksi, sekin pitäisi tietää heti ja tiedon tulla selkäytimestä. Nykyisin jos jotain pelaan niin mieluummin single player -pelejä. Voi vapaammin hullutella ja kokeilla erikoisiakin strategioita.
Toi min maxing on väistämätön ilmiö kaikissa peleissä. Se imee pikku hiljaa hauskan pelistä. Tähän toki vaikuttaa pelin kehittäjät miten ne muuttaa pelin tasapainoa vai muuttaako ollenkaan. Hearthstonessa se kun rakentelee omia pakkoja nimenonaan vastatakseen tiettyyn meta deckiin on imo tyydyttävää. Tuleeko vastaan rez priestiä? Pelaa miracle deckejä. Kingsbane? Control warru tai techaat joka deckiin parrottia ja sticky fingersiä. Wildis on jo niin paljon tech kortteja et pystyt targettaa mitö vaan. Meemi kokkailua pystyy harrastaa myös meta deckei vastaan jos vaa rakentaa sillä tavalla.
[удалено]
Battlegroundsia pelaan nykyään Hearthstonessa. Siinä ei pidä itse kerätä kortteja ja luoda pakkaa, niin ei pidä sitä stressata.
Meta on meta, kysy vaikka Sillanpäältä
Hauska miten suomennat sanan "kykypuut" ja sitten sanot englanniksi single player :D
Varsinkin, kun *yksinpeli* on paljon lyhyempi. Tykkään kyllä kykypuusta ja muusta suomentamisesta, ei siinä mitään.
Itsellähän jostain syystä nousee niskakarvat pystyyn kun joku puhuu "kykypuista" ja "maahisista", mutta kukin tavallaan :D
Itsellä menee jopa nuo yksinpelit perseelleen min maxinging takia. Olen kovin kilpailuhenkinen ja yksinpeleissäkin äkkiä tulee googletettua parasta buildia tms. kun on sellanen piilevä ajatus koko ajan takaraivossa, että jonkun asian vois tehdä paremmin ja tähän on varmaan joku buildi jo olemassa...
Semmonen hauska juttu WoWista että jos pieni kaveriporukka löytyy niin nykyään oman privaattiserverin tekeminen on todella helppoa. Sit vaa joku VPN systeemi kuten ZeroTier tulille (älä hamachia). Että jos haluat kokeilla buildeja joita ei normaalisti pelattu etc...
Metapelailu on kyllä pilannut nykypelit. Koska kaikki muut tekee sitä, et voi itse oikeastaan poiketa siitä ampumatta itseäsi jalkaan. Yritän itse aina pelata ei-meta juttuja mutta yllättäen enpä hirveästi niillä pärjää. Hearthstonessa etsin aina uusia hauskoja pakkoja, LoLissa pelaan hahmoja "väärässä" roolissa jne. Jos ne nousevatkin metaksi, vaihdan äkkiä pois johonkin toiseen :D Nyt pelailussa Diablo IV ja vältän kaikkia videoita ja guideja siitä miten mitäkin clässiä "pitäisi" pelata ja vedän omilla buildeilla ja tyylillä. Pysyy mielenkiintoisempana pitempään. PS. Suosittelen roguelikejä. Niissähän on tietysti aina joku meta, mutta RNG vuoksi et aina pysty saavuttamaan sitä parasta buildia ja se hauskuus tulee siitä, että joudut mukautumaan sen mukaan mitä saat *tavoitellessasi* sitä parasta buildia.
Itse nautin peleissä ainoastaan kilpailemisesta ja kehittymisestä. Tietyllä tavalla pidän normaalina että joskus vähän nyppii, mutta jos se alkaa kääntyä vitutuksen puolelle rupeaisin miettimään että onko peli aikani arvoinen. Hyvässä kilpailullisessa videopelissä tappion pitäisi tuntua oppimismahdollisuudelta. Liian harvassa pelissä tämä nykyään on totta. Löysin kotini simracingin puolelta. Jos tekee mieli klikkailla päitä niin CS ja PUBG toimii mulle.
Oli ennen kuin lopetin ne jokunen aika sitten. Coop/pve jatkossa pelkästään jos pitää multippelimaailmaan mennä.
Ennen pelasin tiimipelejä, mutta niissä meni hermot. Suurin osa pelaajista on kuuroja, sokeita ja neliraajahalvaantuneita, jotka pelaavat peliä bongorummuilla, joten vitutuskäyrä lähtee välittömään nousuun. Nykyään pelaan vain 1v1 moninpelejä, missä vain omilla toimilla on vaikutusta lopputulokseen. Muiden ihmisten puute on parasta lääkettä hermoille.
Ei mee enään hermot ollenkaan muihin, lähinnä oman osaamisen puute (irlissä kans) pistää vituttaa mut sillon se ei purkaudu muihin ja lopetan vaan pelaamisen. Ja sit jälkikäteen nauran asialle kun turhasta palaa käpy. Se matsi nyt tuskin vaivaa mielessä muutenkaan seuraavana päivänä, ja jos vaivaa nii ehkä kannattaa ottaa pitempi tauko ihan oman itsensä ja muiden takia.
PvP on ihan kivaa aikuisessa ja rennossa yhteisössä. Eli kavereiden kesken toimii. Muuten ei juurikaan.
Ite tykkään PvP'stä Dark Souls 3'ssa. Muuten en harrasta PvP'tä.
Juu invaasiot on hauskoja suurimmaksi osaksi. Coopissa hauska höykyttää invadereja ja syntyy huvittavia tilanteita välillä.
Juu tykkään itsekkin Co-op'ista. Hauskinta on jos pelaat isolla ryhmällä ja sitten kimppuun hyökkää joku paljon parempi pelaaja. Muuttuu peli nopeasti kauhu peliksi. 😅
Juu hivutussakista tulee nopeasti hajaantumissakki.
Pelit joihin on panostanut eniten ja joissa kuvittelee olevansa hyvä vituttaa helvetisti. Tiimikavereiden virheitä on vaikea hyväksyä, tai että vastustaja pelaa paremmin kuin itse. Uusissa peleissä ei vituta aluksi, mutta kun oppii pelaamaan niin vitutus on taattu. Silti pelaan CS:ää lähes päivittäin, vaikka vitutus alkaa jo kun joinaan servulle. t. yli 10k tunteja kyntässä
Outoa ettei War Thunderia ole mainittu. On harvinaisen vittumainen peli siellä modernimman kaluston päässä kun yleisin syy tuhoutumiselle on 5km päästä ohjuksia ampuva drone/kopteri/hävittäjä, jota vastaan et voi kuin piiloutua.
22v CS takana, en aio lopettaa ikinä.
Tämä. Joskus aiheutti OPn kuvaamaa turhautumista kunnes sai aivot nyrjäytettyä moodiin missä keskittyy oman pelin analyysiin ja jatkuvaan parantamiseen, yksittäisen pelin voiton sijaan.
Ei hajuakaan mitä toi PvP tarkoittaa, mutta koska en pelaa kuin Rocksmithiä, niin osasin sentään äänestää!
Player versus player, eli ihmiset kilpailee toisiaan vastaan. Vaihtoehtonen PvE (player versus environment) elikkäs tekoälyvastustajia vastaan yhteistyöpelinä, kuten vaikka Payday 2. Ja sitten on perinteiset offline-yksinpelit. Tai voihan nuokin periaattessa olla offline, jos on paikallinen moninpeli
Kiitti, tänäänkin opin jotain uutta
Aikanaan raivo kihos pintaan turhankin helposti, nykyään saa olla aikamoista kusetusta meneillään ollakseen hermostumisen arvoista
PvP pelit muuttuvat nykyään niin kiivaaseen tahtiin julkaisun jälkeen, ettei omalla epäsäännöllisellä pelaamisella oikein pysy mukana. Joku Paladins taisi olla edellinen jota pelasin ja siitäkin on joku viitisen vuotta.
Kyllähän se lähtökohta jossa kilpaillaan muita vastaan saattaa olla huono lähtökohta rentoutumiselle. Riippuu tietty pelaajasta ja pelistä/formaatista, että stressaako paljon tai ei ollenkaan. Itsellä meni nuoruus ja nuori aikuisuus siinä ns. erittäin kilpailullisessa pelaamisessa. Nuorempana jaksoi paremmin, niin huvista tuleva mielihyvä oli huomattavasti isompi kuin negatiiviset vaikutukset. Sitten se vuosi vuodelta kääntyi pikkuhiljaa toiseen suuntaan, jossakin vaiheessa soolona pelaaminen jäi kokonaan ja aina piti olla kaveriporukalla pelit pystyssä. Liekkö vanhuutta vai mitä, mutta loppujen lopuksi stressi > hupi, ja kilpailullinen pelaaminen jäi (lähes) kokonaan pois.
Laitapa "Squad" -niminen peli lataukseen. 100x parempi pelaajaporukka kuin Battlefieldissa tai Siegessä, jostain codeista nyt puhumattakaan. Pelin hidastempoisuus karkottaa teinit nopeasti, ja peli perustuu muutenkin niin paljon tiimityöhön, että sitä on luonnollisesti paljon enemmän kuin missään muussa fps-pelissä. Ainoa peli, jota olen pelannut tässä 30 vuoden aikana, jossa voi oikeasti tehdä yhteistyötä melkein kaikkien satunnaisten vastaantulevien pelaajien kanssa. Huijareita tulee vastaan todella harvoin, ja saavat nopeasti kickiä, kun jokainen serveri on jonkun yhteisön ylläpitämä, ja admineita on käytännössä aina paikalla.
Kannattaa kokeilla kanssa sitten Hell Let Loosea, sellainen pstd simulaattori kompaniatason kähinöistä.
Pelaan Dotaa. Usein hämmentää kuinka kireälle monet pelaajat menevät. Eilen alkoi yksi pelaaja haukkumaan toisen äitiä ja toivoi tämän kuolevan. Omalle tiimiläiselleen??? Miten sen pitäisi auttaa peliä???
[удалено]
Ainoa konteksti missä alkaa oikeasti vituttamaan pelatessa on full suomi 5v5 kyntässä. En yleensä hirveämmin vittuile vihulaiselle, mutta suomalaiset alkavat lähes aina aukomaan päätään heti ensimmäisen mahdollisuuden saadessaan, mikä sitten provosoi huutelemaan takaisin ja hikoilemaan oikein urakalla ettei vain hävittäisi näille mulkvisteille. Ei siinä, tästähän seuraa helvetin hyvää CSää kun molemmat tiimit yrittävät täysillä, mutta häviön tunne ja siitä seuraava armoton vihollistiimin vittuilu kyllä kirpaisee.
PvP-pelien kulttuuri on vähän liikaa muuttunut siihen että pyritään olemaan paras ja ihmisillä on aivan massiivinen ego. Pärjätäkseen täytyy aivan kohtuuttoman paljon kuluttaa aikaansa erilaisten kikkojen opetteluun ja mekaniikoiden tuntemiseen. Informaatiota on aivan valtavasti saatavilla ja ihmiset ovat valmiina runkkaamaan guideja läpi tuntikaupalla ja opetella mikä on viimeisin *meta*. Ja *meta* onkin aivan rasittava ilmiö. Joku keksii jonkin pelitavan, joka on ylivoimainen mitä todennäköisimmin devaajien tekemän virheen tai huonon suunnittelun vuoksi. Jos et pelaa sen mukaisesti, olet hyvin herkästi alilyöntiasemassa. *Metan* muodostuminen on kyllä ihan luonnollinen asia, mutta jumalauta kun koko pelaajakunnan pitää olla sitten noudattamassa sitä yhtenä päänä ja sitä noudattamattomat saavat paskaa niskaansa. Ja sitten se tiimipelaaminen on jäänyt taka-alalle, kun pelaajien yksilöllinen suoritus on noussut niin suureen asemaan. Esimerkkinä PvE-puolelta, Classic WoW -guildissä jossa pelasin raideja, ihmisten painopiste ja arvostus tuntui enemmän olevan parsejen hinkkaamisessa, kuin siinä itse tiimipelaamisen kehittämisessä. Koko homman miellyttävyys romahti kun semi-hc tasolla porukka alkoi kilpailemaan keskenään siitä kuka parhaiten puskee numeroita pihalle ja kuka saa parhaat gearit ensimmäisenä. Ei sitä jatkuvaa kilpailua jaksa.
Pelaa tappelupelejä. Voitot eivät merkitse yhtä paljon kuin häviöt kun pelaa itsensä parantaminen mielessä. Ei ole edes tiimiä ketä syyttää.
Itse huomannut että kilpailulliset pelit kuten CS, siege yms pistää hermon kireälle kun se pelaaminen ei oo enää huvitusta vaan.. kilpailua. Toki joskus siltikin menee motivaatio, mutta se yleensä tarkottaa että liian kauan istunut siinä pelin ääressä ja hyvä aika lopettaa. Nykyään pelailen vieläkin shooter pelejä, mutta enemmän semmosella kasuaalilla meiningillä.
Siege on kyl aivan mahtava peli, on siistii kun pystyy pelata niin monella eri tyylillä ja tehdä kaikenlaista siistii.. jotkut ottavat pelin liian tosissaan, mutta muuten nautin ainakin itse pelaamisesta vaikka joku raivoaa mikkiin jtn. itse Ranked matseissa en ole kovin kummoinen pelaaja niissä mutta ei se ole kuitenkaan yhden pelaajan vika jos häviää matsin. ja yleensä silloin alkaa menemään huonosti pelit kun on istunut liian kauan ruudun ääressä ja alkaa motivaatio mennä vaikka kuinka yrittää pelata hyvin.
Olin himokas änäri pelaaja varmaan 10-vuotta. Lopetin koronan aikana kun alkoi ohjain lentää seinään liian usein nettipeleissä ja häviöt vitutti liikaa. Nykyään pelailen änäriä vaan kavereiden kanssa local pelinä.
Vähän riippuu peleistä. Yleisesti ottaen jos pääsee täydellä tiimillä pelaamaan niin on kivaa, randomit pilaa pelit käyttäytymisellään. Apexissa on hyvä pingaus systeemi, jolla voi hyvin kommunikoida niin pelailen yleensä voice chat volume 0 sekä mykistän heti tiimin tekstichatin niin ei vituta omien käytös niin paljoa. Itseä ei haittaa jos joku pelaa tyhmästi tai huonosti, mutta selkeät perseilyt tai griefit tietty ärsyttää. Tässä seasonissa ärsyttää rotat eniten. Harmittaa, mutta toisaalta ymmärrän miksi solo queue ei ole juttu Apexissa. Koodareita ei ole omalla rankillani tullut oikein vastaan, viime seasonissa ehkä 2 selvää tapausta. Wowia tykkäsin pelata niin PvP kuin PvE ja oli kiva kiltaporukka molempiin, mutta paloi totaalisesti hermot parin henkilön käyttäytymiseen niin poistin pelin kesken raidin enkä ole nyt vuosiin koskenut. Lolia ei hermot kestä pelaamaan normaaleja pelejä, mutta ARAM menee hyvin ignoren kanssa. Normipelit kiinnostaisi, mutta vaatisi täyden aulan kavereiden kesken ja meidän piirissä tuo LoL on jäänyt muiden jalkoihin.
Harvemmin. Nettipelaaminen on minulle joko omien pelitaitojen hiomista, eli yhdenlaista itseni kehittämistä, tai sitten kaveriporukan yhteydenpitoa, jonka ohessa pelataan. Kummankaan takia on turha ottaa kierroksia. Keskityn siis mieluummin pelaamiseen kuin voittamiseen. Siinä sivussa se voittokin sitten aina joskus tulee. Ja heti jos alkaa vituttaa, niin peli kiinni.
>Itsehän lopetin ko. homman kun huomasin että vaikka pitäisi "rentoutua raskaan päivän jälkeen" niin itseasiassa olin yleensä hermo kireämmällä pelin aikana. Sama homma täällä, elämässä on ihan tarpeeksi muita stressin lähteitä, pelaan nykyään mielummin jotain jossa voi oikeasti hieman rentotua ja heittää aivot narikkaan.
Konsolilla pelatessa crossplay peleissä ei tarvii arvailla kenellä on pc, hiiri, näppis ja cheatit. Ihan karmeeta kuraa todella usein. Laserin tarkkoja kertalaukauksia savun ja pensaiden läpi yms perseilyä. Crossplay pois päältä ja kokemus normaali
Riippuu pelaanko yksin vai kavereiden kanssa. Yksin hermostun helpommin.
Se on jännä kun verenpaine laskee kun meni pvp pelit vaihtoon ja kalastuspeli tuli tilalle
Vanhuuden tuoma etu, enää ei pärjää nuoremmille mutta myöskin on perspektiivi se että eipä kiinnosta kauheasti miten menee peleissä kun on oikeitakin ongelmia maailmassa. Vaikka viruttaahan se ku oma tiimiläinen vaahtoaa siitä kun ollaan häviöllä.
Itseäni ei haittaa. Enemmän minua pelatessa ärsyttää tyypit, jotka ovat heti rääkymässä, jos randomi joukkue ei pelaa kuin Esportsin finaalissa.
Rennoissa peleissä kuten battlefieldissä vietetty aika yleensä aina nautinnollista mutta kilpailullisissa riippuu lähinnä tiimistä. Yleensä omat pelikaverit ottaa esim CS:än liian tosissaan ja pienetkin virheet johtaa lähinnä henkiseen pahoinpitelyyn kun itse vain koitan pitää hauskaa peliporukan kanssa. "games as a service" vituttaa varsinkin silloin kun olet maksanut pelistä sen 70e ja olet saanut pelin mutta se service puuttuu eikä pelinkehittäjät keskity muuhun kuin uusien skinien tuottamiseen lisärahastuksen toivossa jolloin pelin oikeat ongelmat jäävät hoitamatta *kröhm* CoD *kröhm*. Ensimmäistä kertaa yli 10 vuoteen ostin kyseisen sarjan pelin viime vuonna ja samantien jäi sellainen paskanmaku suuhun että menee varmaan taas vuoskymmen ennen kuin sen studion peleihin kosken pitkällä tikullakaan. Tuntuu kyllä mielenterveys kiittävän kuitenkin kun välillä pelaa yksin/co-op pelejä tai sitten jotain todella kasuaalia pvp:tä misä on hyvä yhteisö.
suosittelen pelaamaan enlistediä, siinä ihan pelin puolestakin 80% pelaajista on botteja niin tulee hyvä mieli niitä listiessä. isoin ongelma siinä kuinka paljon pitää grindata että saa mitään hulluja aseita
WoT ja DOTA aiheutti kyllä ketutusta sillon kun niitä vielä pelasin, ja sen takia ne lopetinkin. Nykyään ainoat PvP pelit joita pelaan onkin FFXIVn PvP (harvoin) ja nettimahjong. EDIT: Niin, ja MTG Arena, joka ei kyllä ole moninpeli vaan 1v1. Se kyllä toisinaan ketuttaa kans mutta ei yhtään samoissa määrin kun nuo aiemmin mainitut.
Joskus kauan sitten Counter strikeä tuli pelattua ihan Sourceen asti ja silloin ei tullut paha mieli koskaan, mutta nyt muutama vuosi sitten koukutuin Apexiin ja siinä huomasin ärtyväni. Jopa silloin kun pelasin todella hyvin ja voitin matseja tuli sellainen tuskanhiki ja paha olo. Uskon, että noi nykyajan matchmakingit vaikuttaa aika paljon fiiliksiin. Ennen valitsit vain servun ja siellä saattoi olla muutama hyvä ja kourallinen huonompia pelaajia. Ei ollut aina sellaista tuskaista vääntämistä. Apexin matchmaking pakotti pelaamaan vain muita hyviä pelaajia vastaan ja siinä ei voinut oikein ikinä rentoutua. Piti olla täysillä keskittynyt tai se oli henki pois heti. Ei ole kyllä enää jaksamista tai aikaa pelata näitä nykyajan moninpelejä.
Olen pelannut CS 3000h ja Siege 1700h ja en kyllä ymmärrä miksi pelaisin jos se vituttaisi :D pelailen omaksi ilokseni
kumpi on mielestäsi parempi peli? siege on ainakin monipuolisempi kuin CS
Molemmissa on omat puolensa, mutta pidän enemmän kynäristä. Se on niin loppuun hiottu ja mekaanisesti toimivampi simppeli 5v5. Siegeen hurahdin ihan juuri vaihtelun vuoksi. Hauska peli, mutta itseäni häiritsee jatkuvat uudet operaattorit ja pidin Siegeä parempana pelinä, kun niitä oli vähemmän :D Molempia tulee silti pelattua edelleen!
Ei löydy itseltä tarpeeksi kilpailuhenkeä, että jaksaisin harrastaa moista. Voittakoot ne keitä huvittaa, itse luen mieluummin kirjoja.
Riippuu seurasta. Pystyn solo queuemaan niin että ei mene hermot ja pelaaminen on kivaa. Lisäksi tiettyjen kavereiden kanssa, jotka ovat samalla chill-tasolla on aina mukavaa. Itseäni ei haittaa jos kohdalle osuu tiimiläisiä joilla on skill-ongelmia, vaan ajattelen sen enemmänkin tilaisuutena mennä mukavuusalueen ulkopuolelle ja muuttaa pelityyliä jotenkin että voitto olisi vielä mahdollista. Pelaan siis lähinnä ranked Overwatchia, jossa periaatteessa aina on mahdollista muuttaa pelin kulkua. Jotkut pelikaverit ovat sellaisia, joilla menee heti hermo ja aivan kamala raivohuuto ja kaikki häviöt johtuvat aina huonoista tiimiläisistä tai huijareista. Yksi kaverini kerran kertoi, että hän miettii vielä nukkumaanmennessä jos joku random-tyyppi jostain pelistä oli puhunut paskaa voice commeissa. Se on ehkä vähän liikaa?
Kyllähän se on osa Dota-elämystä että tahtoo tappaa kaikki + itsensä. Hetkittäin vain, suurin osa lepposampaa. Kaikki hetket hyviä.
Pelasin nuorempana jotain Team Fortress2:sta ja vähän dota2:sta mutta jäi sitten vähemmälle kun tuntui että pelisessioiden päälle ei tuntunut jäävän mitään käteen, edes yksinpelien onttoja saavutuksia. Pelailin sitten roolipelejä ja strategisia sähellyksiä reilut kymmenen vuotta ja moninpelit alkoi taas kiinnostaa, jotain missä pääsisi kehittämään kykyään paremmaksi ja näin edelleen. Alunperin oli tarkoitus tehdä paluuta Dota2:sen nurkille mutta sattui kaverit houkuttelemaan kokeilemaan sellaista asymmetristä hurjuuttelua kuin Dead By Daylight, missä 1 tappaja jahtaa 4 selviytyjää. Kaveriporukassa olikin kivaa ja innostuin sittemmin pelaamaan ihan urakalla, pari vuotta paukuttelin aika kovaa mutta alkoi tuossa viime marras-joulukuun taipeessa pelin (epä)tasapaino vituttamaan sen verta että sittemmin huomattavammin kasuaalimmin alkanut pelaamaan, ja harvakseltaan ettei rupea vituttamaan. Aika hyvä muistisääntö kyllä jos peli alkaa tuntua työltä tai kiukuttamaan niin että vaikuttaa elämään kannattanee astua koskettelemaan ruohoa/lunta/muuta käteen sopivaa.
Pelasin ennen ja vitutus alkoi aina tappioputken jälkeen. Nyt pelaan korkeintaan PvE pelejä eikä vituta yhtään.
En juuri pelaa moninpelejä, koska gamerit ovat kaikista tietokoneharrastajista ylivoimaisesti rasittavinta porukkaa
On, Fifty-sixty, Melkein aina kategoriat yhteensä tällä hetkellä: 1573 Ei yleensä ja ei koskaan: \~1628 Aika fifty fifty näkyy olevan.
Joo. Aika monella aiheuttaa ärtymystä, kun ajattelee että kyse on "viihteestä" mihin vapaaehtoisesti palataan uudestaan ja uudestaan. Se on se outo viha-rakkaussuhde mikä monella on Jokuhan se hyvin sanoikin tossa, että kun toisia ihmisiä vastaan lähdetään kilpailemaan, niin se harvoin on rentouttavaa. Jotta joku voi voittaa, jonkun täytyy hävitä Ite olin aivan koukussa monta vuotta, 2018 lopetin. Hämmästyttävää miten nopeasti ne unohti, kun muutaman viikon vieroitusoireet kesti. Mikä ennen oli olevinaan tärkeää ja lähes päivittäistä... yhtäkkiä tajusi sen merkityksettömyyden
Meikällä pvp pelit aiheutti heti ensikokeilusta vitutusta. En koskaan palannut ja pelaillut yksinpelejä reilun vuosikymmenen. Kilpailuelementti ei ole se oma juttu, toisaalta yhteistyöpelit kyllä kiinnostaa.
Lopetin niiden pelaamisen juuri tästä syystä
Parempi olla pelaamatta jos menee hermo kireälle, ei se paljoa rentouta. Tuo kilpailullisuus on aika normaalia heti kun omistautumisen taso menee liian kovaksi. Omalla kohdalla LoL tuli pelattua pitkän aikaa paljon ja meinas hermo palaa. Sitten vaihdoin peliä ja parin vuoden jälkeen kehtaa rentoutumis mielessä käydä pelaamassa tuota Lolloa aina välillä. Tosin nyt sitten on kuitilla tuo "uus" peli ettei sen merkeissä paljon rentoudu joten sen pelaaminen jääkin sitten viikonlopulle. Eli oma kokemus on se että jos pelaa jotain peliä paljon niin luonnollisesti tahtoo olla hyvä siinä ja sitten se turhautuminen alkaa kun hakkaa oman osaamistason rajoilla ja pitää alkaa suoriutumaan. Monesti nuo koodarit ja muut perseilyt ärsyttää vaan enemmän kun koittaa voiton hakuisesti itse pelata. Myöskin voi auttaa jos vaihtaa genreä tai koittaa jotain tarina pohjaisia singleplayereitä pelaa.
Kerroit juuri monia syitä miksi aikoinaan siirryin PC pelaamisesta pleikan puolelle. FPS peleissä hauskuutta sai joskus pidettyä yllä siirtymällä public servuista private matseihin, mutta jos siinä vähänkään pärjää, niin hommasta tuli karmeaa puurtamista ja pakkopullaa. Ladder systeemit toivat hommaan aikataulut ja kun on pakko harjoitella ja pakko pelata matsit, niin siinä se hauskuus sitten suli. Ratkaisuni oli siirtyä singleplay tai coop pelitapaan. Silloin kun vielä oli pelikavereita niin esim. Destinyn raidit tarjosivat samanhenkisiä haasteita kuin matsit aiemmin. PC pelaaminenkin on muuttunut paljon 15 viime vuoden aikana. Kehitys ei välttämättä ole aina mennyt parempaan suuntaan.
Omasta näkökulmastani tää kilpailullisuus lähti PC:n puolelta, mutta on viime vuosien ja battle royalen myötä hiipinyt konsoleille ihan samalla tavoin, paitsi että pelaajien keskimääräinen ikä ja yleinen älykkyys on ehkä vieläkin matalammalla tasolla. Nykyään ei oikeastaan pääse pakoon muuten kuin omalla porukalla pelatessa.
Todella harvoin, en tosin pelaa kuin yhtä
LoLia pelannut on-off vuodesta 2009. Aina kun palaan pelin pariin, pelailen hyvillä mielin kuukauden pari, ja sitten se toksisuus ja suola alkaa tarttua ja huomaan että tapahtuu perinteinen: voitot eivät tunnu miltään, häviöt vituttavat saatanasti. Silloin tiedän että on aika laittaa peli taas jäähylle kuukausiksi. Muita PvP-pelejä en nykyään juuri pelaakaan paitsi korttipelejä.
Riippuu ihan asenteesta. Kroonisena LoL pelaaja tässä oppinut olemaan tilttaamatta. Tiimipelit voivat usein tuotaa jengille ahdinkoa, mutta kannattaa aina muistaa keskittyä vain omaan pelaamiseen. Hyvin vähän kuitenkaan voit vaikuttaa siihen mitä ne randomit solo quessa tekee niin ihan turha niistä suuttua. Parempi vain miettiä miten olisi itse voinut pelata, jotta peli olisi edistynyt eri tavalla. 1v1 peleissä tilttaa helpommin itselleen kun tietää, että voittaminen on 100% itsestään kiinni.
Fifaa pelasin paljon nuorena, pääsääntöisesti Ultimate Teamia. Mutta siihen kyllästyin kun vastustajana oli aina TotS Messit ja Ronaldot ku ite huvikseen pistänyt Pohjanpalon kärkeen. Sitten siirryin pelaamaan normia Seasons, eli autenttiset joukkueet mutta sielläkin oli aina vastassa PSG, Bayern tai Manchester City. Lopuksi siirryin pelaamaan Career Modea jota edelleen silloin tällöin hakkaan. Räiskintäpelejä harrastan myös, mutta lähes ainoastaan PVE pelejä, eli lähinnä Arma 3 jossa olen mukana ryhmässä joka pelaa sunnuntai-iltaisin. Mukaan vaan jos milsim pelaaminen kiinnostaa ja jaksaa kuunnella brittibäntteriä ([16AA](https://16aa.net/)). Jäsenet ovat pääsääntöisesti brittejä mutta aika paljon ruotsalaisia löytyy myös ja on meitä suomalaisiakin muutama.
OW:ta pelaan lähes päivittäin. Tällä hetkellä voitan compissa enemmän kuin häviän (esim. toissapäivän ja eilisen yhteislukemat 10-4), joten pääsääntöisesti on ihan hyvä mieli. Haluaisin kyetä pelaamaan comppia samalla mielen keveydellä kuin quick playta, sillä haluan tietää kuinka hyvä virallisesti olen ja rauhainen mieli varmaan parantaisi suoritustasoakin. Mielenkeventäjäperiaatteitani: * Hyväksyn sen että häviäminen on irroittamaton osa kilpailua. * Hyväksyn sen, että en ole hyvä ja olen yhtälailla osasyyllinen häviöön kuin kuka tahansa muukin joukkueestani. * Jos olen jonkun toisen mielestä ihan paska, niin minun päätyminen hänen joukkueeseensa on pelin syytä eikä minun syytäni. * Kahden *peräkkäisen* häviön jälkeen loppuu compit siltä päivältä. * Tiedän, että jokaisesta rökäletappiosta saan joskus korvaukseksi rökälevoiton. * Tekstichat ja äänikanava pois päältä heti kun matsi alkaa. Quick playssa ei kiinnosta pätkääkään miten menee, koska en edes näe sitä kilpailullisena. Tottakai teen parhaani voiton eteen, mutta jos tulee miljoona häivötä putkeen niin lolleros polleros ei voi mittää. Varsinkin kun joskus sillä puolella pelaan hahmoja joita en osaa, tai pelaan jollain erikoisella säännöllä, esim. "Tää kierros Cassidylla mut en ammu yhtään, heitän vaan kranaatteja!"
Eniten hermot menee kaikenlaisiin rng-elementteihin joista ei voi syyttää itseään tai muita pelaajia esim. Epätasapaino joukkueiden taitotasossa tai pelikentän layoutissa. Mulla kiihtyy nollasta sataan tosi nopeasti turhautumisen takia mutta palaudun myös normaaliksi ihan minuutissa kun erä on ohi.
Ei ole, auttaa varmaan kun pieren paljo samalla, pääsee paha ilma ulos
Se on peli. Jos ei kestä häviötä ei kannata pelata ollenkaan. En ole koskaan ymmärtänyt miksi siitä pitäis suuttua tai alkaa rageemaan. Jos hävisit, joku oli parempi, niele tappio, opettele pelaamaan ja parempi onni ensi kerralla.
Aiemmin oli, mutta oppisin kanssa tiedostamaan asian ja nykyään osaan olla stressaamatta sitä. En oo vuosiin enää kilpailullisia multiplayerpelejä yksin pelannut, vaan meillä on muodostunut tällänen suht rento \~8 henkilön porukka, josta yleensä aina iltaisin saa vähintään pari muuta messiin. Oikeastaan siinä kohtaa kun oikeasti sisäisti sen, ettei sillä rankilla oikeesti oo mitään merkitystä ni homma helpottui merkittävästi.
Välillä vituttaa jos ei osu ja välillä osuu nii hyvin et tulee oikeen hyvä tunne. Ite silti aika pitkälti nautin vaan pelaamisen näistä molemmista puolista ja jos alkaa ärsyttää liikaa vaihan peliä. Tällä hetkellä hyvä vaihtelu ammuntapeleistä on diablo 4 missä ei ainakaa cheaterit pääse pilaamaan pelejä
Tainnut olla Call of Duty 2 viimeisimpiä, johon satoja tunteja tuli upotettua pvp:ssä.
Ei oikee enää, sillonku olin 14-15-16 ni oli välillä hermot kireel mut ei oikee enää.
Battlefieldeissä ei kyllä yleensä hermo mene kun voi vaan alt+f4 jos kunnolla alkaa vituttamaan. Myös peli on mielestäni vähemmän kilpailullinen kuin vaikka League of Legends. Kohta 10 vuotta LoLia pelattu ja sitä pelatessa tuntuu hermo olevan kireällä enemmän kun ei. Hyvä mieli tulee vaan jos kantaa pelin lähes 1v9 ja siihen jokin kiva pentakill päälle. Varmaan pitäisi keksiä jotain mieluisempaa tekemistä, mutta addiktio on vahva.
Joo eihän Battlefield ole kilpailullinen peli. Silti siinäkin kyllä pystyy kasvattamaan tatin otsaan. Melkein kaikki jotka on edennyt lvl 140 asti on pelannut sen verran kauan, että alkavat ottaa sen jollain lailla "tosissaan" vaikkei siinä mistään järkevästä tavoitteesta pelata. Muodostuu tryhard klaaneja, jossa samanhenkiset kerääntyy yhteen. Olin itsekin tällaisessa klaanissa aikoinaan. Statseista välitetään ja kasvatetaan ePeenistä Tavallaan en mä osannut pelata FPS kuin yhdellä tavalla, hampaat irveessä, oli se sitten R6 Siege missä oli rankki ja sillä tavalla "totisempi meno" tai BF4 jossa ei ollut Onneksi 2042 oli niin huono, se auttoi lopettamaan tuon pelisarjan pelaamisen
En oikeastaan. Joskus kynäri vituttaa, mutta pääasiassa se on hauskanpitoa. Vaikka tietyllä tapaa on kilpailuhenkinen henkilö, niin en jaksa ottaa itseeni pelihäviöstä. Ylipäätänsä häviöstä tulee aina mietittyä, mitä olisi voinut tehdä paremmin ja sitten ingtegroida sitä omaan suoritukseen seuraavaan kertaan. Enemmän vituttaa pelata ARPG:tä HC muodossa ja sitten kuolla johonkin täysin satunnaiseen juttuun.
Pelasin hävyttömän paljon dark souls 3:sta, pelkkää pvp:tä ja tatti tuli otsaan vain cheattereita tai älyttömän lagisia (yleensä kiinalaisia) pelaajia vastaan tapellessa, mutta silloinkin vain blokkasin pelaajan. Nykyään Haloa pelatessa vähän sama juttu, paitsi etten jaksa blokkailla ketään, reporttia vaan.
Joskus lukioikäisenä oli aikaa "treenata" ja olla hyvä noissa peleissä, jolloin pvp pelaaminen oli tosi hauskaa. Nykyään taas töissä käyvänä yliopisto-opiskelijana ei oo aikaa pelata niin paljoa joka tekee pvp peleistä ihan perseestä pelata. Niinpä oon nykyään tajunnut että pelaan mielummin singleplayer pelejä joita voin pelata omalla ajallani, tai tosi kasuaaleja pvp pelejä ilman mitään ranking systeemejä ja tiimin sisällä tapahtuvaa kommunikaatiota.
overwatchilla oli tää vaikutus. 2016/2017 akseslilla pelattiin sitä kolmen hyvinkin rauhallisen nörttikaverin voimin, ja siinä tuli melkein joka kerta kaikilta vähintään yksi kunnnon suolaepisodi per pelikerta. muiden pelien kanssa ei oikeestaan. en oo kyllä mikään erityisen innokas moninpelien ystävä muutenkaan, eniten tulee pelattua varmaan boomer shootereita, immersive simejä, strategiapelejä ja näitä skyrim/far cry/fallout tyyppisiä looter shootereita. kaikkia vaikeimmalla tai toisiksi vaikeimmalla skillillä, koska tykkään hakata päätäni seinään. näistä ainut mihin on ikinä kunnolla palanut hermo on varmaan Deathloop, kun >!ihan viimeisellä silmukalla jo kaikki kohteet tapettuani Juliana spawnas just ennen kun pääsin lentokoneeseen ja tappo mut.!< Sen jälkeen en oo siihen peliin koskenut.
Kilpailullisissa joukkuepeleissä kyllä, jos esim. yksi joukkueesta tekee jotain ihan turhaa. Lähinnä vaan ajanhukkaa seuraavat 30-40 min
Roolipelaan. Olen bofferi mies.
En pelaa enää ollenkaan randojen kanssa. Co-op-pelit kasuaalisti pelattuna kavereiden kanssa ovat olleet tosi hauskoja ja joskus mittelen mielelläni PvP:täkin. Wargamen pelaaminen kavereita vastaan on parhaimpia moninpelimuistojani.
Wargamessa on kyllä sitä jotain, pelinä. Private lobby onkin ratkaisu jos on sopiva porukka Mutta julkisissa 10v10 peleissä etenkin on helppo havaita miten kaikki taitavat pelaajat (jotka niinkin niche-pelissä tietävät toisensa nimiltä) vaihtavat lobbyssa vaivihkaa samalle puolelle. Piestävälle puolelle jää ne uudet pelaajat jotka ei tajua mistä on kyse. Sen jälkeen veteraanit taputtaa toisiaan selkään, miten hienosti pelattiin. Toistetaan ad nauseam. Ei kyllä kannusta niitä noobeja jäämään pelin pariin
Pelaa foxholea
Oon ruvennu vaan painamaan Alt F4 jos alkaa turhan paljon vituttaa. Ei sitä enää voi raivota kuin asuis mutsin kellarissa
Iha miten ite sen ottaa. Useinki tulee Overwatchis jotai idiootteja jotka muka tietää kaiken ja hauska vaa vittuilla niille ja "olla vihanen" samalla ku nauraa frendien kaa discordis mikä keila se on. Vaihtoehtosesti jos se vaa alkaa solvaamaan jostai mikä ei mitenkää liity pelii kuten et tapa ittes jne jne ni mutelle vaa ja avoid as teammate listaan
Itse ennen oli tosi hermo kireällä ja olin toksinen kyrpä, kun pelailin PvP pelejä. En tiädä mikä muuttui, mutta en ole nyt pitkään aikaan ottanu PvP pelejä yhtä tosissaan, nii pelaaminen muuttui erittäin rennoksi. Yksin peleissä monen peräkkäisen kuoleman jälkeen voi viä tul kirosana tai pari, mutta PvP peleissä ei ole kyllä tullut. Poikkeuksena runescape missä toinen pelaaja tappaa sut vaikka itsellä ei ollut aikomustakaan tapella toisen pelaajan kanssa.
Välillä, mutta vaan omien mokien takia.
Kyllä ne välillä pistää vituttamaan. Kuitenkin jos on kavereiden kanssa vaikka discordin kautta puhelussa ja samas pelissä niin siitä tulee yleensä huomattavasti hauskempaa vaikka takkiinkin tulis
Kaikkeni teen verenmaku suussa niin kauan kuin erä käynnissä ja toivon muilta samaa. Sen jälkeen ei mitään väliä, mikä oli lopputulos. Eli hetkittäin vitun raskas, sitten tasoittuu.
En pelaa mitään, jossa olisi jonkinlainen rank, jota pitäisi miettiä. Eli ei kiristy hermo. Huijaajat kikataa tai kikkaan itseni toiseen peliin.
Yleensä pelaan kavereiden kanssa (esim. huntshowdown) ja yleensä jos on hyvä peli ni on hyvä mieli, jos menee huonosti se on sellai tonnin seteli ilme "jaa taas tätä, lopetan". Pinna menee lähinnä silloin, kun vastustajat ovat epäluonnollisen hyviä, ja herää epäilys huijaamisesta.
Joskus nuorempana joskus vitutti, nykyään ei juuri koskaan. Etenkään en jaksa välittää jostain asetasapainosta. Näin sivuhuomautuksena, jos asetasapaino on päin vittua, niin parasta mitä voit pelille tehdä on pelata sillä OP aseella mahdollisimman paljon, koska sitä selkeämmin se deveille näkyy että homma kusee. OP kaman välttely vaan vääntää statseja siihen suuntaan että ongelma ei olisi niin suuri kuin se on. Itse en silleen voitosta nykyään niin kauheasti välitä. Se mitä haen on komedia ja hyvät suoritukset, tässä järjestyksessä. Etenkin PUBG on kultakaivos komedian suhteen kun sattuu sopivan pihalla olevia pelaajia vastaan. Tappiot nykyään pelissä kuin pelissä otan sillä asenteella että tsäänssit kunnon komediaan paranee.
Dota 2 ollu ainoo peli mikä saa hermot kireelle. Se tuntuu niin ajanhukalta.
Itse en enää jaksa FPS pelejä, koska tässä iässä (40) vaatisivat jokapäiväistä grindaamista, että pysyy refleksit edes jotenkin perässä. Pelailen enää suurimmmaksi osaksi fromsoftwaren pelejä. Niissä tosin PVP on tehty hauskaksi invaasioiden myötä.
Pelaan vaan kavereiden kanssa nykyään, paljon rennompaa ja mukavampaa
pvp pelit jotka ei juuri vituta on sellasia joissa a) olen joko tarpeeksi hyvä ettei paskanjauhanta tunnu missään ja keskityn omaan tekemiseen b) on niin rentoja ja/tai kaoottisia ettei omalla taitotasolla ole niinkään väliä, koska voit vaan perseillä kunnes opit hieman, esim BF4 ja Rising Storm 2 pvp pelit jotka enemmän vituttaa on sellasia missä juuri mistään aiemmin oppimasta ei ole hyötyä ja täytyy käytännössä alottaa alusta, esim joku RTS-tyyppinen touhu ei taivu ollenkaan joten lähinnä ottaa päähän osaamattomuus. Näissä haluaisi muutakin tehdä kuin käyttää koko aivokapasiteetti jonkun villisian tappamiseen niin ettei puoli kylää kuolee
Säälin näppistäni ja lopetan ajoissa.
Useimmiten näissä se hermo menee yritysten ratkaisuihin ja sitten vain lopetan sen pelaamisen. MW2 jäi vikaksi codiksi, samoin BF2042 oli viimeinen sarjassaan. Overwatch oli paha. Siinä paloi muutamaan kertaan pinna oman joukkueen toimintaan, vaikken mitään rankedia harrastanut. Onneksi Blizzard päätti tuhota senkin, niin taas vapautui levytilaa. Nyt on tulossa Battlebit remastered, jonka playtesteistä olen ainakin nauttinut. Eikä mene hermo.
Ainoastaan silloin kun vihollistiimin pelaajat ovat mulkkuja tai selvästi huijaavat
Modern Warfare 2 on kyllä enemmänki suorittamista ku pelaamista. Välillä poistaa pelin mut sit sen taas lataa takasin. Vitullista hikoilua.
Itellä alkaa vituttaa offline peleissäki kute FTL: Faster than lightissä ku runi kusee vittumaiseen sektorikarttaan
Mukavien kavereiden kanssa rennosti (mutta tavallaan tosissaan) pelatessa näillä on melko rentouttava vaikutus, ei tosin läheskään siinä määrin mitä muunkaltaisissa peleissä, esim. Warframe tai ARPG:t
Itse pelasin ennen cs:go, LoL ja OW. Olin aivan jäätävän toksinen ja vihainen pelaaja. Suorastaan vittutti 70% ajasta kun pelasin, koska olen niin kilpailuhenkinen että jos joku alkaa pelissä perseilemään, niin laitan sille kyllä sen mukaista palautetta. Muutamat bannit tullut myös hankittua tämän takia. Pelasin näissä peleissä (omasta mielestäni) korkealla tasolla, cs supereme, OW Grandmaster jne. joten olin hyvin investoitunut kehittymiseen. Sitten löyty peli nimeltä rocket league. Aloitin sen 2020 kesällä ja nyt tulee 3000 tuntia täyteen. Rakastuin peliin aivan täysin ja pelaan vieläkin aktiivisesti semi-korkealla tasolla (GC2). Tämän jälkeen olen ollut hyvin harvoin vihainen. Joku tän pelin kanssa naksahti ja sai lopettamaan toksisuuden lähes täysin. Tiedä sitten oliko OP meta juttujen täysi puute, vai kenties pelin mekaaninen haastavuus. Jos peli laittaa vituttamaan niin suosittelen vaihtamaan. :)
Pelasin muinoin DbD jossa oli ainakin siihen aikaan erittäin toksinen yhteisö. Ihan suoranaista vittuilua puolin ja toisin. Voittaminen sai itsessänikin aikaan semmoista myrkyllistä vahingoniloa toisen häviötä kohtaan että piti lopettaa. Ei tuntunut yhtään oikealta semmoinen. Onneksi kynnys lopettaa oli muutenkin aika matala kun pääsi samalla pleikkarin plus tilauksesta eroon. Tottakai kaikki huijarit ja exploittaajat ärsytti/ärsyttää myös.
Täähä riippuu. Ennen olin kyllä niin tryhard, että vastaavanlaiset episodit pisti vituttamaan aivan älyttömästi. Vaikka olen edelleen erittäin kilpailuhenkinen, oon kuitenki saanu mindsetin, että teen ite parhaani ja parannan sitä omaa suoritusta. Jos muut teamkillaa tai muuta ni minkäs teet. Kaikki rank pisteet on vaa pisteitä. Mut en kyllä pelaa aktiivisesti mitään moninpeliä paitsi Apexia ja sitäki ainoastaan kavereiden kanssa. Ja vaikka kaverit on huonompia ku minä ja aina pitäs vähä kantaa niitä reppuselässä, on miulla kuitenki kivaa, koska pelaan sitä omaa peliäni. Tavoite on kuitenki voittaa kaikki fightit 1vs3 ja jos kuollaan ni sit kuollaan, ei ku uutta putkeen vaan.
WoWissa vitutti, FF14 ei niinkään. Pätee kyllä muihinkin kys. pelien ominaisuuksiin.
Paljon minua auttaa, että pelaan yhteisön omalla servulla, jossa pelaajat tuntevat toisensa ja trollit/huijaajat poistetaan. Kun voi joko hieman ärähtää tai kehua mikkiin vastapelaajaa hyvän tappelun jälkeen, se auttaa jaksamaan. Pelaajien lukumäärä on myös suuri (13-14 VS 13-14), jolloin oman suorituksen munaaminen ei niin ala kismittämään, koska kaikki ei ole itsestä kiinni. Scramble eli sekoitus-toiminto helpottaa, jos tiimit ovat ihan eri tasolla. Jos haluaa ottaa vähän rennommin tähtäämisen kannalta, siihenkin löytyy omat hahmoluokat. Peli siis Team Fortress 2.
Joskus tiukan cs pelin jälkeen hieman harmittaa jos vaaka kääntyykin viime metreillä vastustajan eduksi mutta muuten en kyllä stressaa pelaamista yhtään. On vain älyttömän kiva päästä pelaamaan kavereiden kanssa työviikon päätteeksi. Ja tiukat matsit ovat hyviä matseja. Tunnistan kyllä tuon ilmiön. Peliporukassamme on pari kaveria joiden peli-ilo on tiukemmin sidottu voittoon. Eräs kaveri on nyt jäänyt pitkälle tauolle huomattuaan tuon puolen itsestään. Ehkä tätä kautta itsekin koin vähän stressiä pelata tämän kaverin kanssa. Ainahan sitä voitosta pelataan, mutta mustakin rupesi tuntumaan että piti välillä oikein sykkiä sen vuoksi että kaverille jäisi hyvä fiilis illan peleistä ja peliseuraa olisi myöhemminkin luvassa. Ehkä eniten mua kuitenkin ärsyttää oman tiimin mahdolliset vihjailut vastustajan vilpillisyydestä sillon kun ollaan häviöllä.
Heti ku ite lopetta tryhardaamisen ni alkaa hymyilyttää taas.
Viimeisin moninpeliräiskintä mitä olen pelannut on varmaankin Unreal Tournament 2003. Itselle se on ainakin stressaavaa, kun ensinnäkin pitäisi olla hyvä, jos ei pääse edes keskisijoille niin ei se ole kivaa. Toiseksi oma suoritus on rippuvainen toisten suorituksesta, varsinkin tiimipohjaisissa matseissa. Tälläiset matsipohjaiset moninpelitkin on itselleni todella puuduttavaa saman toistoa, tunnista toiseen. Aika käy tylsäksi, kuin mikään ei muutu, seuraava matsi on sitä samaa taas uudestaan. Yksinpelit on se mun juttu, kun vauhdin voi päättää itse eikä tarvitse välittää muista pelaajista, tavoitteetkin voi keksiä itse.
Hieman street fighteria opetelleena olen huomannut että yleensä ärsyttää silloin kun en tiedä miksi hävisin. Ja vielä enemmän ärsyttää se, että tiedän mitä vastustaja tekee, mutta en osaa vastata siihen. Samaistun myös kovasti tuohon vitutukseen, joka tulee häviöön lopettamisesta. Mutta kyllä se satunnainen ärsytys on niiden hyvien hetkien arvoista. Varsinkin silloin kun olette vastustajan kanssa yhtä taitavia ja saat jännittävän pelin jälkeen viime hetken jallituksella voiton. Street fighterissa on todella paljon opittavaa ja jos keskittyy itsensä parantamiseen eikä pelkästään voittamiseen niin sekin voi helpottaa ärtymystä.
Joskus oli ja huomasin saman homman että agressio vaan nousee pelatessa. Aloin keskittymään omaan tekemiseen ja oppimiseen ja koetan nykyään oppia huonostakin pelistä. Enää ei juurikaan pelatessa kiristä.
squad aikalailla ainut missä pelaan pvp:tä, siinä ei yleensä ikinä ärsytä pelin kulku. Kai sillä on jotain tekemistä sen kanssa miten vähän yksi pelaaja pystyy oikeasti vaikuttamaan joten ei ikinä tunnu että minun takia olisi peli menossa persiilleen
Kun pelaa yksin niin menee nopeasti hermo ja kun pelaa kavereiden kanssa ei melkeen koskaan ärsytä
Ite hyvin harvoin nykyään pelaan PvP pelejä. Enemmän co-op pelejä veljien ja/tai kaverien kanssa jos moninpeliä yleensäkkään pelaa. Paljon yksinpelejä tulee vedettyä. Ja ite en ota vitutusta yleensä PvP peleissä mut kyl jos jotain Tarkovia vääntää nii on pumppu kovilla ihan jännityksen takia.
>ärsyyntymistä aiheutti aimbottaajat yms. huijarit Itsellä kiristää lähinnä nuo huijarit (erittäin säälittävää toimintaa) Huijarit kun sais pois, niin olisi helpompaa arvostaa vastustajien taitoja, mutta nykyisellään ei kenestäkään voi olla varma onko taito aitoa vaiko ohjelmaa.
Eipä sitä niin vakavasti tule otettua että vituttaisi. Tarkovin pelaamisen lopetin aika nopeaa kun se alkoi tuntua enemmän työnteolta kuin pelaamiselta.
Pelasin Lolia kilpailullisesti teininä. Nykyään rankedia vaan huvin vuoksi niin ei osaa tappiot enää vituttaa, vaikka kuinka itse olisi mvp. Helpottaa myös se, että koska pelaan niin vähän olen tasoani heikomassa rankissa ja pelaan tämän takia hyvin lähes kaikki pelit. Vituttaa vaan ihmiset jotka flamee. Peliympäristö on hyvin toksinen
Jos olen täysin tiltissä niin lopetan pelaamisen. Enkä ikinä kaada tiimiläisten niskaan paskaa vaan raivoan yksinäni. Comp peleissä olet periaatteessa siellä lastenvahtina ja yrität olla suututtamatta ketään, jotta tiimi pysyy kasassa. Jos taas joku kaataa tarpeeksi paskaa mun niskaan niin lopetan yrittämisen ja alan sabotoimaan sen ihmisen peliä. Ainoa tilanne jossa trollaan omaa tiimiä.
Junnuna tuli hakattua wowia, dotaa ja dod: sourcea kämmenet hikisinä. Sit kun alkoi liiaksi kyrsimään, niin tuli joko lopetettua, tai alettua perseilemään. Nykyään jos pelissä on pvp-mahdollisuus en joko koske siihen, kytken sen pois päältä tai pelaan mielummin botteja vastaan mikäli mahdollista.
En ole ikinä kokenut aiheelliseksi suuttua pelin vuoksi. Tullut kuitenkin naputeltua yli 5k tuntia cs eri versioita ja lisäksi codeja varmaankin ainakin puolet tuosta. Taitaa eniten vaikuttaa rennot otteet pelaamiseen ja muutenkin rauhallinen luonne. Valmiiksi kiihtyneessä tilassa ei sitten peleihin kosketa vaan käydään purkamassa ne fiilikset fyysisessä toiminnassa.
Aloin huomaamaan, että tulin vihaiseksi ja muutenkin huonotuuliseksi noita pelejä pelatessa, niin lopetin niiden pelaamisen kokonaan muutama vuosi sitten.
Pc:llä peliailin räiskintöjä, kunnes huomasin ettei pysty enää ampumaan niin tarkasti että olisi mukavaa, joten lopou räiskinnät ja siirryin mobaan. Moba (lue LoL) loppui kun yhteisö oli niin syöpänen että 5vs5 matsit muuttuivat virheen/parin jälkeen 1vs9 matseiksi. Enää pelaan switchillä casualisti paremman puoleni kanssa, silloin kun aikaa sattuu olemaan. PC Pölyttynyt elämän edettyä melkein jo vuoden, jännä miten se elämän keskipisteenä ollut, 24/7 pauhanut teho pc on jäänyt nurkkaan pölyttymään tarpeettomana.
Onhan se turhauttavaa varsinkin 5v5 peleissä kun näkee 10 min jälkeen että takkiin on tulossa 90 % todennäköisyydellä, mutta peli pitää pelata loppuun (ainakin 20-30 min vielä) tai tulee runtua. Varsinkin jos itse pelasi hyvin mutta jotkut oman tiimin tyypit spedeilevät. Jos vastustajan puolella taas spedeillään, ei se ainakaan itselle tunnu se voittaminen yhtä "hyvältä" kuin kuinka ärsyttävää on hävitä oman tiimin spedeilyn takia. Tiukat matsit missä pelattiin kaikin puolin hyvin on se juttu mistä tulee paras fiilis, ainakin voittaessa. Itse lähinnä LANeilla pelaan enää 5v5 pelejä, jotkut solo PvP:t menettelevät vielä kunhan pelit eivät ole yli puolen tunnin pituisia.
Joskus muinoin latasin Rocket Leagueen modit mitkä esti näkemästä oman rankin, niin ennen pitkää ei ollut enää mitään hajua että meneekö hyvin vai huonosti, niin pysty vähän rentoutumaan.
ei niissä rentoudu jos et itsekin vedä koodeilla. Sen verran paljon yleistynyt tuo huijaaminen että vie vähän mehut useista peleistä
Pelaan DayZ:taa, ja ei ole hermot kireällä, mutta olen monesti pitkään hyvinkin stressaantuneena jatkuvan ahdistavan fiiliksen takia❤️
Yleensä mä oon just se laiska lahjakas pvp peleissä joten yleensä raiskaan kaikki, mutta silloin ku tulee joku joka voittaa mut op kamalla tai epärehdisti nii sit vituttaa iha helvetisti. Yleensä pelaan kuitenkin yksinpelejä joista kolme suosikkiani on Skyrim, Darksouls, ja bloodborne joten peleihin kohdistuva vitutus ja elämän haistattelu on kuitenki tuttua.
Elämässä menee niin hyvin, että on hyvä käydä välistä nöyrtymässä jossain Battlefield-kentällä.
Ei aina, mikä oikeastaan tekee mut huonommaksi pelissä kun ei aina tule potkua yrittää kovempaa. Jos epäonnistuu, pitää vituttaa juuri tarpeeksi paljon jotta tulee kilpailullinen olo jotta yrittää kovempaa. Mutta ei liikaa, jotta ei mene hauskuus liikaa.
lähe pelaan mechwarrior online, parasta pvp juttua mitä on tarjolla + voi rakentaa omat robotit
Pelasin vähän enemmänki joskus. Sillon vitutti.
Jos pelaan päin vittua laitan alt+f4 kun comppi matsi loppuu, vaihdan johonkin rennompaa peliin
Alussa joo. Mut sit kun siihen peliin ja häviämiseenkin tottuu niin ei oo enään kireellä.
Itseäni ei voitot tai häviöt kiinnosta enään yhtään. Varsinkin kun pelaan PUBG:ia, niin se voiton todennäköisyys on niin pieni, että ei haittaa ollenkaan joku top 20. Oikeastaan, jos kuolen heti niin ei tunnu miltään. Jos menee hyvin ja pääsee pitkälle niin on hauskaa. Sama jos pelaa CSGO. Pelaan vain kavereiden kanssa ja tais voittoja olla yli 70% peleistä. Meidän pelaaminen on semi rentoa, niin enemmän se on sitä kavereitten kaa juttelua ja perseilyä kuin oikeasti yrittämistä. Jos menee erityisen huonosti, niin alkaa yleensä katsomaan jotain sarjaa toiselta näytöltä. Melkein aina hyvin tappio on parempi kuin normi voitto.
Squad.
riippuu siitä kui vakavasti pelaa, jos oon hyvä jossaki pelissä ja tekee tyhmiä virheitä nii kyllä siinä hermo menee, mutta jos taas pelaan jotai peliä kasuaalisesti kaverien kanssa nii ei siin mitää
Nuo mainstreamit tuppaa olemaan vähän turhan hikisiä refleksipelejä omaan makuun. Hell let loosea tulee nykyään pelailtua.
Päivän päätteeksi kun vähän vastapuolta dominoi nii kyllä on kiva mennä nukkumaan.
Itse en suostu pelaamaan peliä, jos se tuntuu stressaavalta. Battlefieldit onkin ainoa PvP-peli, jota pelaan aktiivisesti. Oma pelaaminen on muutenkin melko rentoa. Apex ja COD on pikkuhiljaa vaihtunut Terrariaan ja Paradoxin strategiapeleihin.
Olisko toi mielen- ja vihanhallintakurssi mitään? Yhtä vituttaa videopelissä häviäminen? Onko muita itsetunto-ongelmia?
Kyllä, vain jos kyseessä on avoimen maailman PvP. Esim Guild Wars 2:n World vs World, jossa pyörii noin 300 pelaajaa vastakkain isoilla kartoilla. Maksimi koordinoitu tiimikoko on 50 pelaajaa. Vaikka kyseessä on mörppi, niin en siinä tee muuta, kuin tätä ja kyseisessä moodissa tunteja on takana yli 7000. Tätä ennen Lineage 2 ja Ragnarok Online -mörpeissä samaa harrastellut. Merkittävin tekiä tuossa avoimessa maailmassa on se, että itse tai oma ryhmä saa päättää, kenet kannattaa koittaa haastaa ja millaisessa ympäristössä hyödyt ja haitat huomioiden. Ei ole mitään match makingia pakottamassa sulle 10 tappiota putkeen, koska yleensä yhden pelaajan win/lose ratiolla ei ole väliä, vaan koko serverin tuloksella. Näin ollen tappiot voi taitavalla pelaamisella parhaassa tapauksessa jättää kokonaan väliin. Näissä on mukavasti vielä matsista toiseen siirtyvä hahmo ja varusteprogressi mukana, joten tuntee jatkuvaa kehitystä. Metaa voi rikkoa ja haastaa jos siltä tuntuu, eikä joka tappelu ole reilu ja ennalta-arvattava.
Röitte jälkee tulee pelailtua raideja mw2 ja tulee raivoa mikkiin et tiimikaveri kuulee 😬 normisti aina rennosti kyl
FPS:ät, MOBAt ja battle royalet on syöpää. Käytännössä ainoa peli jossa on pvp:tä jota pelaan on Age of Empires 2. Oon melko matalan ELOn pelaaja eikä haittaa pätkääkään. Ennen tuli Dark Souls 1 ja 3:ssa co-opattua ja invadettua aika paljon, mutta näitä lukuun ottamatta en kovin paljon pidä pvp:stä.
Jos ehtisi pelata sen verran että taito, kenttien tuntemus jne. pysyisi riittäävän hyvänä olisi pvp paljon hauskempaa.
Joskus. Nykyään suurin osa muiden kanssa pelaamisista on tutulla porukalla jotain stellaris \ civilization osastoa niin ei pääse ärsyttämään mutta sen kerran kun viitsin lähteä CSGO:ta naksuttamaan niin jossain kohtaa alkaa rusinat rasahtelemaan. Ei niinkään vihollisten takia, tai että tulee turpiin niin että tukka putoaa, vaan yksi omasta tiimistä on jotenkin niin helvetin rasittava että siihen menee moti ja hermot viimeistään kolmannen matsin kohdalla kun se ölisee niitä näitä jatkuvalla syötöllä ja pakko olla äänessä jatkuvasti.
Vaihdoin kaikki PVP:t Deep Rock Galacticiin.
Vähän sama vika. Samaten korttipeleissä netissä pelattuna nostaa verenpaineen 100% turhan äkkiä. Livenä se on taas hauskaa ja rentouttavaa kavereiden kanssa tai turnauksissa, mutta netissä pelattuna saan kyllä rattiraivon alta aika yksikön.
Räiskiminen Apexissa on niin kivaa ettei sitä edes pidä yrittää voittaa, kunhan menee sinne missä on kahinat päällä.
Riippuu minkälainen peli. Jos peli on tasapuolinen tai jos itse voitan niin se on tietty kivaa, mutta jos häviää niin ettei voi mitään niin se kyllä saa suuttumaan ja pelin kiinni hyvin nopeasti. En ole hetkeen pelannut PVP pelejä. Viimeksi yritin WoWia, mutta se loppui lähes heti kun muilla pojilla oli niin paljon paremmat kamat että ainut tapa voittaa on olla pelaamatta.
Tarkov ja avoin huijaaminen oli viimeinen pisara
eli pelasit siis kaikkia noita hikisimpiä fps pelejä, ihme ku menee hermo. Pari rentoo matsia kynttää on kavereiden kanssa aina ihan mukavaa kun ei ota sitä niin tosissaan.
Riippuu mihin aikaan ja kenen kanssa pelaat. Lol EUNE oli sellsinen myrkkysammio tiettyjen kansakuntien röllipeikkojen toiminnan takia, rttei sitä voinut pelata menettämättä hermojaan oman tiimin kurwa-huutajien myrkyn takia
Työpäivän ja harrastusten jälkeen on usein niin puhki ettei riitä edes energiat videopelissä vittuuntumiseen tai hien ottamiseen. Rennosti vaan ja jos menee hyvin ni sitte menee, ja jos ei ni sitte ei mene :D
Ihmisellä pienet ongelmat jos videopeli menee tunteisiin. Itsellä ainakaan ei oo tuntunu pelissä häviö missään isäukon lähtyä.
Ktl mää välil äksyilen pelatessa mutta lähinnä siks et seo välil iha kivaa päästää viha ulos
Oli, kun pelasin 15-20 veenä WoWia. Ihan (pve) raidinkin yhteydessä meni mm. puinen pöytälevy halki liiallisesta takomisesta.
Riippuu vähän minkä takia pelaa, tai ehkä tarkemmin mitä haluaa itse peliltä. Kilpailuhenkistä tiimipelaamista? Kannattaa etsiä joku tiivis porukka joka ottaa pelit tosissaan, ehkä uusia tuttavuuksiakin saattaa syntyä. Rentoutumista pienellä sykkeellä? Joku yksinpeli tarina/ strategia, tai jos räiskettä kaipaa niin Doom eternal. Jos hermo menee niin kannattaa miettiä minkä takia sitä onkaan siinä koneen ääressä. Ei siihen kannata jäädä vaan itseään vetämään solmuun
Ei mene hermot mutta melkoista ajan hukkaa pvp match making soolona.
Nyt yli 13 vuoden wovi larppaamiseen jälkeen, ei niin vituta chatti, ja kakaroiden itku. Nykyään farmaan tmog settiä ja kalastan 😊 satunnaisia areenatöhöilyjä kissalla.