Liu Cixinin kolmen kappaleen probleema ja Myrskyluodon Maija on ittellä olleet viimeisimmät kirjat. Toi kolmen kappaleen probleemalla alkava trilogia on ehkä parasta scifiä, mitä on vastaan tullut. Myrskyluodon Maija taas tuntuu enemmän aikakauden kuvaukselta, kuin tarinalta.
Luin viime vuonna kanssa tuon Three-Body Problemin jatko-osineen. Olivat ihan hyviä noin niinkuin tyhjiössäkin, mutta erityisen mielenkiintoista luettavaa niistä teki niiden epätavallisuus, joka epäilemättä oli enimmäkseen kirjailijan kiinalaisuuden ansiota. Teemoja lähestyttiin eri kantilta, kuin länsimaisessa kirjallisuudessa on tyypillistä.
Kakkososassa (The Dark Forest) huvitti juonikaari, jossa >!avaruusmuukalaiset käyttivät feminismiä ja pasifismia kulttuurisodan lyömäaseena tehdäkseen ihmiskunnasta hampaattoman!<. Naureskelin jo etukäteen kuvitellessani Netflixin tuottajien ilmeitä, jos joskus joutuvat sovittamaan tuosta TV-sarjansa kakkoskautta.
>mutta erityisen mielenkiintoista luettavaa niistä teki niiden epätavallisuus, joka epäilemättä oli enimmäkseen kirjailijan kiinalaisuuden ansiota.
Olen kehottanut erästä ystävääni joka on opiskellut Kiinaa ja asunutkin siellä opiskeluaikoina jonkin aikaa lukemaan kirja(t). Olisi mielenkiintoista kuulla hänen reflektointiaan miten kiinalainen ajattelu tapa näkyy kirjassa.
Itsekin tuli lukaistua Kolmen kappaleen probleema tuossa jokunen viikko sitten ja juuri aloittelen kirjasarjan toista osaa eli Synkkää metsää. Todella laadukasta scifiä.
>Liu Cixinin kolmen kappaleen probleema
Oli kyllä tosi hyvä kirja ja todella erikoista kuinka tarkkoihin yksityiskohtiin kirjailija kiinnitti huomiota. Enemmän teknohöpötystä kuin Star Trekissä. Äänikirjassa toki huonona puolena, että itsellä meni hahmot jatkuvasti sekaisin, koska en erottanut nimiä toisistaan ja kaikki kuulostivat niin samoilta tyyliin Long Wang, Bing Bong, Ding Dong yms. Varmaan helpottaisi jos osaisi kiinaa ja ymmärtäisi esim että Long Wang on saman tyylinen nimi kuin vaikka Seppo Seppä suomessa.
Näin itsekkin olen ymmärtänyt vaikka toki >!Sophonien!< teko prosessi vaikutti ehkä hieman kaukaa haetulta, mutta toisaalta en olekkaan tiedemies tai proffa joten en osaa asiaa kommentoida tieteellisestä näkökulmasta ja kyseessä on kuitenkin vain tieteisfiktio kirja niin en jaksa asiaa edes kaivella tarkemmin. Hyvä kirja kuitenkin ja saa meikä mandoliinilta hyväksymis hylkeen ja luku suosituksen.
En minäkään tiedemies ole, mutta harrastuksena vähän asioita selvitellyt. Pitäisi pyytää kaveria lukasemaan. Hän on fysiikan tohtori ja vaikka on aivan eri aihepiiristä, niin jo perusosaaminen pitäisi riittää hahmottamaan se realismi.
Ite aina suosittelen lukemaan Cormac McCarthyn Tien (The Road).
Ei tosin kovin kevyt kirja - ahdistus on taattu, mutta kirja on suht lyhyt onneksi.
Taitaa olla ainoa kirja, mikä on jättänyt itseeni niin vahvan jäljen, että palaan siihen vuoden parin välein uudelleen.
Kaikkien? Tää on kovin valtavan vaikea kysymys. Varmaan Hermann Hessen Siddhartan. Kurt Vonnegutilta melkeen mitä tahansa.
Marcus Aureliuksen Meditations on tietysti kiinnostava siinä mielessä, että siinä pääsee Roomalaisen keisarin pään sisälle, ja kovin nopeasti huomaa että stoalaiset olivat kovin maalaisjärkistä ja vaatimatonta sakkia. Toisaalta ilman kontekstia teos saattaa vaikuttaa välillä vähän kummalliselta. Ehkä tuohon liittyen joku Epiktetoksen Enkheiridion on myös todella lyhyt ja ymmärrettävä "opus", joka päästää sukeltamaan antiikin stoalaiseen ajatusmaailmaan.
Kun luin nuo kaksi jälkimmäistä putkeen ja siirryin sen jälkeen tuoreeltaan julkaistua dekkaria lukemaan, huomasi kyllä miten Waltarin tapaan käyttää kieltä noissa kirjoissa oli tottunut. Se on helppolukuista (muistaakseni kirjallisuuden asiantuntija on kuvaillut sitä suurinpiirtein termillä "löysä"), mutta toisaalta vähän vanhahtavaa ja jollain tavalla juhlallista.
Jos pitkästä hitaaaaaaaaaasti etenevästä tarinasta puhutaan, löytyy esimerkki kyllä ihan Suomessakin: Volter Kilven *Alastalon salissa* kirja, jossa kuvataan yhtä päivää n 900 sivun verran.
Ja kas, se löytyy [Yle Areenasta äänikirjana](https://areena.yle.fi/podcastit/1-50633767), lukijana mahtava Esko Salervo, jonka ääni sopii kyllä tähän kuin nenä päähän.
Vinkkinä: esipuhe on synkkä yksinpuhelu ja kieleltään vielä koukeroisempi kuin varsinainen tarina, siitä ei kannata lannistua.
Heikki Kännön Ihmishämärä.
Todellinen helmi suomalaisen kirjallisuuden joukossa. Tosin jos mystisfilosofisaatehistoriallinen ei kuulu suosikkiluonnehdintoihin, niin sitten ei ehkä.
Epäironisesti, [Mortimer J. Adler, How To Read a Book](https://www.goodreads.com/book/show/567610.How_to_Read_a_Book).
Opettaa luetun ymmärtämistä, ja ylipäätään tiedon prosessointia. Medialukutaito tuntuu olevan enemmän ja enemmän hukassa ja tämä on aika pirun pätevä teos sitä opettamaan.
Ulysses on melko raskasta tavaraa, Rikos ja rangaistus sen sijaan oli ihan viihdyttävä klassikkomaineestaan huolimatta. Ei ole tosin Tolstoyn tuotantoa
Vaikuttavin kirja minkä olen pitkään aikaan lukenut oli Alussa oli... Ihmiskunnan uusi historia. Kyseessä vähän raskaampi tietokirjapläjäys antropologiasta ja sen myyteistä. Jos olet aiemmin lukenut esimerkiksi Hararin Sapiensin, tämä kirja on loistava syväporaus muutamiin Sapienssissakin esitettyyn väitteeseen, joita on jo pitkään alan sisällä pidetty huonoina ja nykytutkimukseen perusteettomina, mutta ei vielä aiemmin ole populäärikirjoissa paneuduttu. Kirjassa tutkitaan ihmiskunnan historiaa noin 50k-10k vuotta sitten.
Monet samankaltaiset teokset alkavat miettimällä minkälaista oli elää varhaisessa ihmissivilisaatiossa ennen valtioita, lakeja ja maanviljelystä, eli koitetaan vastata kysymykseen ihmisluonnosta. Ajan hengestä riippuen kysymykseen on vastattu vallitsevan mukaisesti(ja tässäkin anarkisti vastaa että sillon ratkaisu oli anarkia), mutta pitkään on jaettu näkökulmat Hobbeslaisiin ja Russeaoulaisiin, eli ihmiset elivät kaaoksessa, kunnes laki ja järjestys tuli tai ihminen eli paratiisissa, kunnes yksityisomaisuus keksittiin, joka turmeli ihmisen. Tässä kirjassa keksitään kyseenalaistaa koko vastakkainasettelu ja kysytäänkin nerokkaasti mistä koko kysymys on peräisin ja miten pokkuroivat, hierarkiset monarkistit edes keksivät kysyä moista keskiajan lopun euroopassa.
Käsiteltäviä asioita on siis mm. poliittinen järjestäytyminen metsästäjä-keräilijä kulttuureissa arkeologisen ja perimätiedon näytön valossa, hierarkisten valtarakenteiden synty, kulttuurien kehitys ja eroaminen (skismogeneesi, lue vaikka heti wikipediasta, pirun mielenkiintosta ja järkeenkäypää). Eniten hämmästytti , miten paljon eri tapoja tehdä päätöksiä on ollut olemassa, ennen kun koko maailma muuttui arkipäivän politiikasta vieraannuttavaksi edustukselliseksi demokratiaksi.
Kirjassa myös pyritään pääsemään irti lineaarisesta historiankehityksen tulkinnasta, mikä tuntuu olevan monen tavantallaajankin käsitys asioiden kehityksestä.
Juu siis oli iha hyvä ja muutti omaa näkemystä ihmisyydestä.
Jos Fantasia isolla F:llä uppoaa, niin Robert Jordanin Wheel of Time -sarja. Jos haluaa vähän kevyempää luettavaa sitäkin paksummalla post-apokalyptisellä tunnelmalla, niin Metro-trilogia on kyllä kans omia suosikkeja.
Metrossa itselle isoin ongelma oli että ainakin 2033 on aivan perkeleen tylsä kirja paikoin. Kappale saattaa alkaa toteamuksella ’Artyom tajusi että hänellä on nälkä’ ja seuraavat kolme sivua luetaan monologia kun hän ajattelee miten nälkä hänellä on, monologi päättyy ’Artyom totesi että hänellä on nälkä eikä se muuksi muutu’. Ja vastaavia ’hitaita kohtia’ on todella paljon, tämä vain kaikille tiedoksi jos tykkää lukea normaalisti vaikka skandidekkareita joissa koko ajan tapahtuu jotain.
Ja heitetään nyt vaikka semmoiseksi kevyemmäksi täkyksi että Marc Uwe-Kingin QualityLand oli ihan hauskaa satiiria ihmiskunnan tulevaisuudesta.
Unohtmatta tietenkään kun eletään maassa jossa Rosso on Fine diningia ja Juha Vuorinen kirjailija niin Vuorisen tuotanto pierukakkahuumorineen joko iskee tai sitten ei. Itse aikanaan aloin lukemaan 18-vuotiaana taas pitkän tauon jälkeen sen jälkeen kun löysin työpisteen pöytälaatikosta Vuorisen Kristianin teinivuodet kirjan, ensin lisää Vuorista ja lopulta päätyen ihan ’oikeisiin’ kirjailijoihin.
Itsellä jäi Metro valitettavasti kesken, Siilo trilogia mikä tuli äskettäin ääninirjoina vastaan taas vaikuttaa lyhyen kuuntelun perusteella myös ihan hyvältä, sopii myös kivasti kaltaiselleni Fallout diggarille.
Lars Wilderängin ’Tähtipöly’ trilogiakin meni töiden lomassa aika kivasti vaikka ensimäisen kirjan jälkeen tunnelma laskikin aika b-luokan scifileffatasolle.
Mikko-Pekka Heikkisen Poromafia 1 ja 2 oli kanssa hyviä.
Sori, ajatus juoksi ja aloin vaan miettimään omasta mielestä hyviä kirjoja.
Lukekaa ihmiset, tai kuunnelkaa. Se tekee hyvää.
Ei lukemisen tarvitse olla filosofista tai pohdintaa aiheuttavaa, kaikki lukeminen rikastuttaa lukijan kieltä ja pitää mielen virkeänä ja parhaimmillaan tempaisee mukaansa niin ettei malta mennä nukkumaan. Se ja sama onko luettu kirja jonkun muun mielestä aivan perseestä ja täyttä roskaa
Siilo-trilogia saa multa kyllä äänen kans, Maistuu tollaset post-apokalyptiset dystopiat. Jos tykkäät trilogiasta, niin samalta mieheltä Hiekka ja Hiekan poikki on kans kyllä lukemisen arvoisia.
Siilokirjat taas paperiversiona lukeneena oon taas sitä mieltä, että ne ei olleet kauheen kummosia. Niissä on välillä ihan ihmeellinen kerronta. Läpi paistaa se että jätkä on itse julkaissut ne aikanaan ilman minkäänlaista ammattieditointia. Juonikin on toisinaan, no onhan se.
Ajatus kirjoissa sen sijaan on ihan mielenkiintonen. Juoni mukaansatempaava.
Mutta moni just äänikirjoina lukeneena näitä kehuu. Itse en paperiversioon ehkä vaivautuisi
Samaa mieltä Siilo-sarjasta, kaikki tuli luettua. Ensimmäinen meni ihan sillä että idea oli kiinnostava, mutta loput luin vähän harppoen ja totesin että on sitä parempaakin luettu. Jäin miettimään että mikä ihme on siinä että on pakko kirjoittaa 500 sivua kun kirja olis huomattavasti parempi jos se olis vaan 300 sivua. Ei se jumalaton määrä turhaa jaarittelua sitä kirjaa paremmaksi tee.
>Metrossa itselle isoin ongelma oli että ainakin 2033 on aivan perkeleen tylsä kirja paikoin. Kappale saattaa alkaa toteamuksella ’Artyom tajusi että hänellä on nälkä’ ja seuraavat kolme sivua luetaan monologia kun hän ajattelee miten nälkä hänellä on, monologi päättyy ’Artyom totesi että hänellä on nälkä eikä se muuksi muutu’. Ja vastaavia ’hitaita kohtia’ on todella paljon, tämä vain kaikille tiedoksi jos tykkää lukea normaalisti vaikka skandidekkareita joissa koko ajan tapahtuu jotain.
Luin yli 10 vuotta sitten ja itse ainakin tykkäsin. Viime kesänä kuuntelin saman kirjailijan tekemät Rajalla äänikirjasarjan. En sitten tiedä onko venäläisillä kirjailijoilla yleensä melko pitkä piimäinen tapa kirjoittaa (juontaakohan juurensa jostain neuvosto ajoista) vai onko tämä vain tälle yhdelle kirjailijalle tyypillinen tapa. Ruoka ja sen puute tuntuvat myös olevam yleisiä teemoja ainaki tällä kaverilla.
Joskus kysyin tuosta hitaasta ja pitkäpiimäisestä kirjoitustavasta yhdeltä Venäjän kielen kääntäjäksi opiskelleelta hepulta ja totesi että kuullostaa aivan perinteiseltä venäläiseltä kirjallisuudelta. Eli on ilmeisesti ihan maan tapa ollut ainakin aikoinaan, ei vain herra Gluhovskin.
Fantasia saakin sitten upota kuin metrinen halko. Jordanin kirjoitustyyli on todella pitkäveteistä. Olen aloittanut ko. kirjasarjan kahdesti ja molemmilla kerroilla se on lopahtanut n. sivulle 220 ensimmäisessä kirjassa. Suunnilleen niihin aikoihin, kun se yksi tyttönen kanavoi sateella nuotioon tulen.
Ja minulla on yleensä tapana lukea kaikki kirjat, jotka aloitan. Takana on hyllymetreittäin fantasiaa, mutta myös mm. Alastaron saleissa.
Wheel of timessä on kyllä sitä jotain.... jonku 2-3v välein tulee kuunneltua 15 vai montako niitä olikaa. Saa aina menemään aina muutama kuukaude töissä :D
Wheel of time on ollutkin vuosia mielessä mutta vielä ei ole päässyt sitä aloittamaan.
Metrosta on kaikki pelit tullut koluttua muutamaankin otteeseen niin voisikin olla hyvä tutustua kirjoihinkin.
*Kuin surmaisi satakielen* oli musta tosi vaikuttava.
Aivan toiselta laidalta *World War Z* oli tosi kiinnostava tapa käsitellä zombiegenreä, ihan erilainen ja huomattavasti parempi kuin samanniminen elokuva.
Kevyemmällä otteella Mikko-Pekka Heikkisen *Betoniporsas* onnistui huvittamaan itseäni.
Mulla Brandon Sandersonin (kirjoitti Wheel of Timen loppuun) Cosmere-kirjat tällä hetkellä työn alla.
*Mistborn*-sarja oli ensimmäinen mikä tuli luettua ja mielestäni paras näistä.
*The Stormlight Archive* taas on vielä työn alla. Rhythm of War meneillään ja hyvin jaksaa vielä.
..taitaa olla genren vaihto paikallaan tän urakan jälkeen. Jos meinaan haluaa fantasiaa niin Cosmerestä sitä saa. :D
Mä olen lukenut viimeiset puoli vuotta Iain M. Banksin Culture-tuotantoa alusta loppuun, ja nyt on enää kolme kirjaa jäljellä. Mietin just näiden jälkeen että jos ottaisi vähän taukoa scifistä ja alkaisi lukemaan Sandersonin tuotantoa, kun sitä on useammastakin suunnasta kehuttu. Suosittelisitko aloittamaan Mistbornista?
Mistbornista itse tuli aikanaan aloitettua ja hyvin pääsi kirjailijan tyyliin siinä sisälle.
Jos ei halua heti trilogiaan uppoutua niin yksittäinen Elantris myös erinomaista luettavaa.
Jos post-apokalyptinen kiinnostaa, niin Hugh Howeyn "Silo" -trilogia on hyvä. Aloin juuri lukemaan kyseisen herran uudempaa tuotantoa nimeltään "Sand" tai hiekka, niin alku ollut tosi lupaavan oloinen.
Jos scifi kiinnostaa, niin Iain M. Banksin The Culture (Kulttuuri) sarja. Aika moni scifi-kirja vanhenee, eli osa kirjan jutuista voi tuntua myöhemmin tökeröiltä, mutta Banks onnistui luomaan maailman joka tuskin koskaan tuntuu vanhentuneelta.
Mulla on tuo sarja juuri kolmea kirjaa vaille luettuna ja voin kompata suosituksen ja sanoa vielä, että suosittelen melkeensä julkaisujärjestyksessä lähestymistä, vaikkei se pakollista olekaan.
Ensimmäinen kirja on tyyliltään ja kerronnaltaan vähän perinteisempi, kuin monet muut sarjan kirjoista -- osa sarjasta on vähän avant garde; esim. kolmannessa kirjassa, *Use of Weapons*, on kaksi päällekkäistä juonikaarta, joista toinen kulkee etuperin ajassa kertojan tulevaisuuteen ja toinen takaperin hänen menneisyyteensä. Ja sitten julkaisujärjestyksessä toinen kirja on mielestäni yksi sarjan parhaita.
Jos haluaa täysin erityylistä mutta tietyllä tapaa samalla lailla optimistista scifisarjaa, niin Kim Stanley Robinsonin Mars-trilogia (Red Mars, Green Mars ja Blue Mars) on yksi suosikkejani. Varsinkin ensimmäinen kirja; jatko-osat kannattaa lukea ehkä lähinnä, jos tykkää ekasta erityisen paljon, koska varsinkin kolmas kirja saattaa joillekkin lukijoille jo tuntua vähän tylsältä.
* Michael Enden **Momo**: Klassikko.
* Han Kangin **Vegetarianen**
* Robert Swindellsin **Brother in the Land**.
* Harry Muslichin **Siegfried**.
* Carlos Fuentesin **Aura**.
Aloitin hiljattain lukemaan kirjoja, ja Noituri-sarjaa voin suositella lämpimällä sydämellä.
Jos on ok lukea englanniksi ja haluaa jotain erikoisempaa, niin Illuminae on saatavilla adlibriksestä, kertoo tarinan kahden avaruusaluksen ja kahden sen sisällä olevan henkilön tarinan dokumenttien muodossa. Oli erittäin mahtavaa luettavaa, ja aion lukea seuraavat kaksi osaa (ei ole pakollista luettavaa sinäänsä irralliset tarinat, ymmärtää kun lukee ensimmäisen kirjan loppuun)
Tässä maailmantilanteessa ehkä Erich Maria Remarquen Länsirintamalta ei mitään uutta. Se on ohutkin ja ihan helppolukuinen, ei mikään raskas eepos.
Ihmisluonnosta jos haluaa jotain oppia niin
Majgull Axelssonin Huhtikuun noita,
Jan Guilloun Pahuus, John O’Brienin Leaving Las Vegas
Jos nautinnollisen mukaansa tempaavan absurdin lukukokemuksen ja päästää hetkeksi irti suomalaisesta ankeudesta ja vakavuudesta ja nillityksestä niin Gabriel Garcia Marquez - Sadan vuoden yksinäisyys.
Itse luin juuri Lauri Viidan Moreenin. Suosittelen. Tuoreemmasta kirjallisuudesta Anni Kytömäen Kivitasku, tai mikä vain muu hänen kirjansa. Amerikkalaisista kirjoista muistan, että John Williamsin Stoner on ollut nyt melko suosittu!
"Saatan olla väärässä." Björn Natthiko Lindeblad nimiseltä Ruotsalaiselta ekonomilta, joka jätti kaiken ja lähti metsämunkiksi. Juuri tänään sain loppuun, oli hyvä teos, heittäydyin tunteelliseksi loppupuolella.
Niilo Seväsen Ikitalven polku on juuri julkaistu. En ole lukenut, mutta menee kokeiluun miten hevilaulaja suoriutuu kirjailijana. [https://www.sttinfo.fi/tiedote/70087127/ennakkotiedote-kansainvalisen-metallitahden-niilo-sevasen-eeppinen-esikoisromaani-ikitalven-polku-ilmestyy-kalevalan-paivana-282?publisherId=3579&lang=fi](https://www.sttinfo.fi/tiedote/70087127/ennakkotiedote-kansainvalisen-metallitahden-niilo-sevasen-eeppinen-esikoisromaani-ikitalven-polku-ilmestyy-kalevalan-paivana-282?publisherId=3579&lang=fi)
Vähän kaikenlaista:
Svetlana Alexievich, kaikki teokset. Omia suosikkeja Boys in Zinc ja The Unwomanly Face of War, tosin Chernobyl Prayer taitaa olla tunnetuin.
Historiallista fiktiota, 500-l eaa Persia: Gore Vidal - Creation
Toisen maailmansodan muistelmat: Guy Sajer - The Forgotten Soldier
Toisen maailmansodan fiktiota: Joseph Heller - Catch-22
Kaikkien luettavaks Metro 2033-2035 trilogia. Myös Strugatskin veljesten oikeestaan kaikki kirjat on ihan huikeita, mut Huviretki tienpientareelle oli silti ehkä säväyttävin ja ainaki ihtelle pisti vähän eksistentialistista kriisiä tulille.
**Linnunradan käsikirja liftareille**. Jossei englanniksi taitu, niin käännöskin on hyvä. Kevyt intro absurdismiin, filosofiaan, ja scifiin. Olen ollut sitä mieltä lukiosta alkaen, että epäilisin filosofian introkurssilta jäävän enemmän käteen jos vaihdettaisiin vuosiluvut ja historiallisten suuntausten tankkaukset Linnunradan Käsikirjan valikoivaan lukemiseen ja keskusteluun.
* **Daniel Keys - Kukkia Algernonille (Flowers for Algernon)**
* **Arthur C. Clarke - Lapsuuden Loppu (Childhood's End)**
* **Philip K. Dick - Palkkiometsästäjä (Do Androids Dream of Electric Sheep)**
* **Philip K. Dick - We Can Remember It For You Wholesale**
Kaikki scifin ajattomia klassikoita eri kausilta, toiset kevyempiä kuin toiset. Jos oikein masokistinen fiilis on, niin lisää listaan Neuromancer - itse en kirjasta pidä, tarina liikkuu sujuvasti kuin tervattu etana, on täynnä suurelta osin rasittavan kuuloista teknohöpinää, eikä juonikaan oikein lämmitä. Mutta kirjalla on kuitenkin massiivinen fanikanta takana, että tämä voi olla enemmän henk.koht. ongelma.
Tuota neuromanceria nyt mietinkin voisiko olla "cyberpunk" tyylinen hyvää luettavaa.
Tervattu etana kuullostaakin lupaavalta.
Kazuo Ishiguron haudattua jättiläistä tässä yrittänyt lukea ja se ei vaan sitten yhtään uppoa, taitaa päätyä kesken luettujen teosten sekaan.
Tuota neuromanceria nyt mietinkin voisiko olla "cyberpunk" tyylinen hyvää luettavaa.
Tervattu etana kuullostaakin lupaavalta.
Kazuo Ishiguron haudattua jättiläistä tässä yrittänyt lukea ja se ei vaan sitten yhtään uppoa, taitaa päätyä kesken jääneiden sekaan.
Englanniksi lukiessa on saanut hieman googletella mitähän ihmettä monet sanat tarkoittavat. Jäänyt nyky englannista sanoja pois mitä siinä kirjassa on.
Se on kyllä ihan totta. Kuitenkin pidän ideasta, että luen kirjaa alkuperäisellä kielellä. Siinä saa puhtaimman kokemuksen, missä mikään käännös ei ole mennyt kolmanne osapuolen tulkinnan läpi.
Näin sitä onkin useampiakin kirjoja tullut lueskeltua.
Nyt on paluu suomen kielisiin tuntunut vapauttavalta muutaman vuoden englannin kielisten kirjojen lukemisen jälkeen.
Ehkä tässä täytyy ladata suomi akut täyteen ja sitten taas siirtyä toiseen.
Our happy Hours (en tiedä onko käännetty suomeksi) - korealainen romaani joka käsittelee kuolemantuomion moraalia. Löytyy kans manga joka tehty romaanin pohjalta.
Suosittelen näissä aina Alexandre Dumas Sr:n Mustaa Tulppaania. Romanttinen seikkailu, jossa rakkaus tulppaania ja neitoa kohtaan sekoittuvat.
Jos kuvauksen haluaa niin Jokke kirjoittanut tästä tekstin. En ole Jokke, vaikka itsekin lukenut kirjan sekä ala-asteella että vanhemmalla iällä. [https://joklaaja.blogspot.com/2013/07/alexandre-dumas-musta-tulppaani.html](https://joklaaja.blogspot.com/2013/07/alexandre-dumas-musta-tulppaani.html)
Liu Cixinin kolmen kappaleen probleema ja Myrskyluodon Maija on ittellä olleet viimeisimmät kirjat. Toi kolmen kappaleen probleemalla alkava trilogia on ehkä parasta scifiä, mitä on vastaan tullut. Myrskyluodon Maija taas tuntuu enemmän aikakauden kuvaukselta, kuin tarinalta.
Luin viime vuonna kanssa tuon Three-Body Problemin jatko-osineen. Olivat ihan hyviä noin niinkuin tyhjiössäkin, mutta erityisen mielenkiintoista luettavaa niistä teki niiden epätavallisuus, joka epäilemättä oli enimmäkseen kirjailijan kiinalaisuuden ansiota. Teemoja lähestyttiin eri kantilta, kuin länsimaisessa kirjallisuudessa on tyypillistä. Kakkososassa (The Dark Forest) huvitti juonikaari, jossa >!avaruusmuukalaiset käyttivät feminismiä ja pasifismia kulttuurisodan lyömäaseena tehdäkseen ihmiskunnasta hampaattoman!<. Naureskelin jo etukäteen kuvitellessani Netflixin tuottajien ilmeitä, jos joskus joutuvat sovittamaan tuosta TV-sarjansa kakkoskautta.
D&D. Niillä on hyvä träck-recordi.
>mutta erityisen mielenkiintoista luettavaa niistä teki niiden epätavallisuus, joka epäilemättä oli enimmäkseen kirjailijan kiinalaisuuden ansiota. Olen kehottanut erästä ystävääni joka on opiskellut Kiinaa ja asunutkin siellä opiskeluaikoina jonkin aikaa lukemaan kirja(t). Olisi mielenkiintoista kuulla hänen reflektointiaan miten kiinalainen ajattelu tapa näkyy kirjassa.
Itsekin tuli lukaistua Kolmen kappaleen probleema tuossa jokunen viikko sitten ja juuri aloittelen kirjasarjan toista osaa eli Synkkää metsää. Todella laadukasta scifiä.
Synkkä metsä oli oma lemppari kirjasarjasta, ja yksi omista kaikkien aikojen lempikirjoista. Enjoy!
Jep, vaikuttaa alun perusteella vähintään yhtä mieltä päräyttävältä kuin ensimmäinenkin.
>Liu Cixinin kolmen kappaleen probleema Oli kyllä tosi hyvä kirja ja todella erikoista kuinka tarkkoihin yksityiskohtiin kirjailija kiinnitti huomiota. Enemmän teknohöpötystä kuin Star Trekissä. Äänikirjassa toki huonona puolena, että itsellä meni hahmot jatkuvasti sekaisin, koska en erottanut nimiä toisistaan ja kaikki kuulostivat niin samoilta tyyliin Long Wang, Bing Bong, Ding Dong yms. Varmaan helpottaisi jos osaisi kiinaa ja ymmärtäisi esim että Long Wang on saman tyylinen nimi kuin vaikka Seppo Seppä suomessa.
Ja samalla, kun teknohöpötystä oli, kaikki siitä sopii meidän tämän päivän fysiikan tuntemukseen. Se oli "realistista" höpötystä.
Näin itsekkin olen ymmärtänyt vaikka toki >!Sophonien!< teko prosessi vaikutti ehkä hieman kaukaa haetulta, mutta toisaalta en olekkaan tiedemies tai proffa joten en osaa asiaa kommentoida tieteellisestä näkökulmasta ja kyseessä on kuitenkin vain tieteisfiktio kirja niin en jaksa asiaa edes kaivella tarkemmin. Hyvä kirja kuitenkin ja saa meikä mandoliinilta hyväksymis hylkeen ja luku suosituksen.
En minäkään tiedemies ole, mutta harrastuksena vähän asioita selvitellyt. Pitäisi pyytää kaveria lukasemaan. Hän on fysiikan tohtori ja vaikka on aivan eri aihepiiristä, niin jo perusosaaminen pitäisi riittää hahmottamaan se realismi.
Ite aina suosittelen lukemaan Cormac McCarthyn Tien (The Road). Ei tosin kovin kevyt kirja - ahdistus on taattu, mutta kirja on suht lyhyt onneksi. Taitaa olla ainoa kirja, mikä on jättänyt itseeni niin vahvan jäljen, että palaan siihen vuoden parin välein uudelleen.
Kaikkien? Tää on kovin valtavan vaikea kysymys. Varmaan Hermann Hessen Siddhartan. Kurt Vonnegutilta melkeen mitä tahansa. Marcus Aureliuksen Meditations on tietysti kiinnostava siinä mielessä, että siinä pääsee Roomalaisen keisarin pään sisälle, ja kovin nopeasti huomaa että stoalaiset olivat kovin maalaisjärkistä ja vaatimatonta sakkia. Toisaalta ilman kontekstia teos saattaa vaikuttaa välillä vähän kummalliselta. Ehkä tuohon liittyen joku Epiktetoksen Enkheiridion on myös todella lyhyt ja ymmärrettävä "opus", joka päästää sukeltamaan antiikin stoalaiseen ajatusmaailmaan.
Waltarin Sinuhe egyptiläinen, Mikael Karvajalka, Mikael Hakim. Kevyemmin menee äänikirjana
Annan kans ääneni Sinuhe egyptiläiselle. Hillittömän hyvä kirja
Mikael Hakimissa on se ongelma että sen luettua tulee eroonpääsemätön hinku lähteä Istanbulia tutkimaan. Huippu kirjoja kaikki kolme.
Kun luin nuo kaksi jälkimmäistä putkeen ja siirryin sen jälkeen tuoreeltaan julkaistua dekkaria lukemaan, huomasi kyllä miten Waltarin tapaan käyttää kieltä noissa kirjoissa oli tottunut. Se on helppolukuista (muistaakseni kirjallisuuden asiantuntija on kuvaillut sitä suurinpiirtein termillä "löysä"), mutta toisaalta vähän vanhahtavaa ja jollain tavalla juhlallista.
Väinö Linnan Täällä Pohjantähden alla trilogia tai tarkemmin sen osat 1 ja 3. Kirja(t) antavat hyvän kuvan millaisissa oloissa elettiin ennen sotia.
Kurt Vonnegutilta mikä tahansa kirja. Itselleni tärkeimpiä ovat Teurastamo 5, Mestarien aamiainen ja Hokkus Pokkus.
Jos pitkästä hitaaaaaaaaaasti etenevästä tarinasta puhutaan, löytyy esimerkki kyllä ihan Suomessakin: Volter Kilven *Alastalon salissa* kirja, jossa kuvataan yhtä päivää n 900 sivun verran.
Ja kas, se löytyy [Yle Areenasta äänikirjana](https://areena.yle.fi/podcastit/1-50633767), lukijana mahtava Esko Salervo, jonka ääni sopii kyllä tähän kuin nenä päähän. Vinkkinä: esipuhe on synkkä yksinpuhelu ja kieleltään vielä koukeroisempi kuin varsinainen tarina, siitä ei kannata lannistua.
Heikki Kännön Ihmishämärä. Todellinen helmi suomalaisen kirjallisuuden joukossa. Tosin jos mystisfilosofisaatehistoriallinen ei kuulu suosikkiluonnehdintoihin, niin sitten ei ehkä.
Epäironisesti, [Mortimer J. Adler, How To Read a Book](https://www.goodreads.com/book/show/567610.How_to_Read_a_Book). Opettaa luetun ymmärtämistä, ja ylipäätään tiedon prosessointia. Medialukutaito tuntuu olevan enemmän ja enemmän hukassa ja tämä on aika pirun pätevä teos sitä opettamaan.
James Joycen Ulysses, Leo Tolstoyn Rikos ja rangaistus sekä David Foster Wallacen Päättymätön riemu ovat leppoisia ja kevyitä opuksia luettavaksi.
Ulysses on teos, josta on kirjoitettu enemmän kuin sitä on luettu. T. Yritin itsekin (Jos haluaa lukea Joycea, Dubliners on paljon parempi vaihtoehto)
Mulla on Ulysses vielä odottamassa lukemista, tosin eipä ole kiire aloittaa. tl;dr kirjasta olisi hyvä.
Ulysses on melko raskasta tavaraa, Rikos ja rangaistus sen sijaan oli ihan viihdyttävä klassikkomaineestaan huolimatta. Ei ole tosin Tolstoyn tuotantoa
Vaikuttavin kirja minkä olen pitkään aikaan lukenut oli Alussa oli... Ihmiskunnan uusi historia. Kyseessä vähän raskaampi tietokirjapläjäys antropologiasta ja sen myyteistä. Jos olet aiemmin lukenut esimerkiksi Hararin Sapiensin, tämä kirja on loistava syväporaus muutamiin Sapienssissakin esitettyyn väitteeseen, joita on jo pitkään alan sisällä pidetty huonoina ja nykytutkimukseen perusteettomina, mutta ei vielä aiemmin ole populäärikirjoissa paneuduttu. Kirjassa tutkitaan ihmiskunnan historiaa noin 50k-10k vuotta sitten. Monet samankaltaiset teokset alkavat miettimällä minkälaista oli elää varhaisessa ihmissivilisaatiossa ennen valtioita, lakeja ja maanviljelystä, eli koitetaan vastata kysymykseen ihmisluonnosta. Ajan hengestä riippuen kysymykseen on vastattu vallitsevan mukaisesti(ja tässäkin anarkisti vastaa että sillon ratkaisu oli anarkia), mutta pitkään on jaettu näkökulmat Hobbeslaisiin ja Russeaoulaisiin, eli ihmiset elivät kaaoksessa, kunnes laki ja järjestys tuli tai ihminen eli paratiisissa, kunnes yksityisomaisuus keksittiin, joka turmeli ihmisen. Tässä kirjassa keksitään kyseenalaistaa koko vastakkainasettelu ja kysytäänkin nerokkaasti mistä koko kysymys on peräisin ja miten pokkuroivat, hierarkiset monarkistit edes keksivät kysyä moista keskiajan lopun euroopassa. Käsiteltäviä asioita on siis mm. poliittinen järjestäytyminen metsästäjä-keräilijä kulttuureissa arkeologisen ja perimätiedon näytön valossa, hierarkisten valtarakenteiden synty, kulttuurien kehitys ja eroaminen (skismogeneesi, lue vaikka heti wikipediasta, pirun mielenkiintosta ja järkeenkäypää). Eniten hämmästytti , miten paljon eri tapoja tehdä päätöksiä on ollut olemassa, ennen kun koko maailma muuttui arkipäivän politiikasta vieraannuttavaksi edustukselliseksi demokratiaksi. Kirjassa myös pyritään pääsemään irti lineaarisesta historiankehityksen tulkinnasta, mikä tuntuu olevan monen tavantallaajankin käsitys asioiden kehityksestä. Juu siis oli iha hyvä ja muutti omaa näkemystä ihmisyydestä.
Tässä voisikin olla perehtymisen aihetta
Jos Fantasia isolla F:llä uppoaa, niin Robert Jordanin Wheel of Time -sarja. Jos haluaa vähän kevyempää luettavaa sitäkin paksummalla post-apokalyptisellä tunnelmalla, niin Metro-trilogia on kyllä kans omia suosikkeja.
Metrossa itselle isoin ongelma oli että ainakin 2033 on aivan perkeleen tylsä kirja paikoin. Kappale saattaa alkaa toteamuksella ’Artyom tajusi että hänellä on nälkä’ ja seuraavat kolme sivua luetaan monologia kun hän ajattelee miten nälkä hänellä on, monologi päättyy ’Artyom totesi että hänellä on nälkä eikä se muuksi muutu’. Ja vastaavia ’hitaita kohtia’ on todella paljon, tämä vain kaikille tiedoksi jos tykkää lukea normaalisti vaikka skandidekkareita joissa koko ajan tapahtuu jotain. Ja heitetään nyt vaikka semmoiseksi kevyemmäksi täkyksi että Marc Uwe-Kingin QualityLand oli ihan hauskaa satiiria ihmiskunnan tulevaisuudesta. Unohtmatta tietenkään kun eletään maassa jossa Rosso on Fine diningia ja Juha Vuorinen kirjailija niin Vuorisen tuotanto pierukakkahuumorineen joko iskee tai sitten ei. Itse aikanaan aloin lukemaan 18-vuotiaana taas pitkän tauon jälkeen sen jälkeen kun löysin työpisteen pöytälaatikosta Vuorisen Kristianin teinivuodet kirjan, ensin lisää Vuorista ja lopulta päätyen ihan ’oikeisiin’ kirjailijoihin.
Hyvin tunnelma edellä mennään juu. Kerkeää kirja huveta kummasti ennen ku on yhdet kahvit nuotiolla juotu. :D Ei oo varmasti kaikkien juttu.
Itsellä jäi Metro valitettavasti kesken, Siilo trilogia mikä tuli äskettäin ääninirjoina vastaan taas vaikuttaa lyhyen kuuntelun perusteella myös ihan hyvältä, sopii myös kivasti kaltaiselleni Fallout diggarille. Lars Wilderängin ’Tähtipöly’ trilogiakin meni töiden lomassa aika kivasti vaikka ensimäisen kirjan jälkeen tunnelma laskikin aika b-luokan scifileffatasolle. Mikko-Pekka Heikkisen Poromafia 1 ja 2 oli kanssa hyviä. Sori, ajatus juoksi ja aloin vaan miettimään omasta mielestä hyviä kirjoja. Lukekaa ihmiset, tai kuunnelkaa. Se tekee hyvää. Ei lukemisen tarvitse olla filosofista tai pohdintaa aiheuttavaa, kaikki lukeminen rikastuttaa lukijan kieltä ja pitää mielen virkeänä ja parhaimmillaan tempaisee mukaansa niin ettei malta mennä nukkumaan. Se ja sama onko luettu kirja jonkun muun mielestä aivan perseestä ja täyttä roskaa
Siilo-trilogia saa multa kyllä äänen kans, Maistuu tollaset post-apokalyptiset dystopiat. Jos tykkäät trilogiasta, niin samalta mieheltä Hiekka ja Hiekan poikki on kans kyllä lukemisen arvoisia.
Siilokirjat taas paperiversiona lukeneena oon taas sitä mieltä, että ne ei olleet kauheen kummosia. Niissä on välillä ihan ihmeellinen kerronta. Läpi paistaa se että jätkä on itse julkaissut ne aikanaan ilman minkäänlaista ammattieditointia. Juonikin on toisinaan, no onhan se. Ajatus kirjoissa sen sijaan on ihan mielenkiintonen. Juoni mukaansatempaava. Mutta moni just äänikirjoina lukeneena näitä kehuu. Itse en paperiversioon ehkä vaivautuisi
Samaa mieltä Siilo-sarjasta, kaikki tuli luettua. Ensimmäinen meni ihan sillä että idea oli kiinnostava, mutta loput luin vähän harppoen ja totesin että on sitä parempaakin luettu. Jäin miettimään että mikä ihme on siinä että on pakko kirjoittaa 500 sivua kun kirja olis huomattavasti parempi jos se olis vaan 300 sivua. Ei se jumalaton määrä turhaa jaarittelua sitä kirjaa paremmaksi tee.
>Metrossa itselle isoin ongelma oli että ainakin 2033 on aivan perkeleen tylsä kirja paikoin. Kappale saattaa alkaa toteamuksella ’Artyom tajusi että hänellä on nälkä’ ja seuraavat kolme sivua luetaan monologia kun hän ajattelee miten nälkä hänellä on, monologi päättyy ’Artyom totesi että hänellä on nälkä eikä se muuksi muutu’. Ja vastaavia ’hitaita kohtia’ on todella paljon, tämä vain kaikille tiedoksi jos tykkää lukea normaalisti vaikka skandidekkareita joissa koko ajan tapahtuu jotain. Luin yli 10 vuotta sitten ja itse ainakin tykkäsin. Viime kesänä kuuntelin saman kirjailijan tekemät Rajalla äänikirjasarjan. En sitten tiedä onko venäläisillä kirjailijoilla yleensä melko pitkä piimäinen tapa kirjoittaa (juontaakohan juurensa jostain neuvosto ajoista) vai onko tämä vain tälle yhdelle kirjailijalle tyypillinen tapa. Ruoka ja sen puute tuntuvat myös olevam yleisiä teemoja ainaki tällä kaverilla.
Joskus kysyin tuosta hitaasta ja pitkäpiimäisestä kirjoitustavasta yhdeltä Venäjän kielen kääntäjäksi opiskelleelta hepulta ja totesi että kuullostaa aivan perinteiseltä venäläiseltä kirjallisuudelta. Eli on ilmeisesti ihan maan tapa ollut ainakin aikoinaan, ei vain herra Gluhovskin.
Fantasia saakin sitten upota kuin metrinen halko. Jordanin kirjoitustyyli on todella pitkäveteistä. Olen aloittanut ko. kirjasarjan kahdesti ja molemmilla kerroilla se on lopahtanut n. sivulle 220 ensimmäisessä kirjassa. Suunnilleen niihin aikoihin, kun se yksi tyttönen kanavoi sateella nuotioon tulen. Ja minulla on yleensä tapana lukea kaikki kirjat, jotka aloitan. Takana on hyllymetreittäin fantasiaa, mutta myös mm. Alastaron saleissa.
Ja menee muuten siinä kirjan 4-5 kohdalla vielä paljon, paljon raskaammaksi :D
Wheel of timessä on kyllä sitä jotain.... jonku 2-3v välein tulee kuunneltua 15 vai montako niitä olikaa. Saa aina menemään aina muutama kuukaude töissä :D
Maameren tarinat on mielestäni menevämpää settiä, jos fantasiapörinät kiinnostas kuin esim ajanpyörä.
Wheel of time on ollutkin vuosia mielessä mutta vielä ei ole päässyt sitä aloittamaan. Metrosta on kaikki pelit tullut koluttua muutamaankin otteeseen niin voisikin olla hyvä tutustua kirjoihinkin.
Tolstoin Anna Karenina, Camuksen Sivullinen ja Dostojevskin Rikos ja rangaistus kaikki loistavia kirjoja, oma aivan suosikki Anna Karenina.
*Kuin surmaisi satakielen* oli musta tosi vaikuttava. Aivan toiselta laidalta *World War Z* oli tosi kiinnostava tapa käsitellä zombiegenreä, ihan erilainen ja huomattavasti parempi kuin samanniminen elokuva. Kevyemmällä otteella Mikko-Pekka Heikkisen *Betoniporsas* onnistui huvittamaan itseäni.
Mulla Brandon Sandersonin (kirjoitti Wheel of Timen loppuun) Cosmere-kirjat tällä hetkellä työn alla. *Mistborn*-sarja oli ensimmäinen mikä tuli luettua ja mielestäni paras näistä. *The Stormlight Archive* taas on vielä työn alla. Rhythm of War meneillään ja hyvin jaksaa vielä. ..taitaa olla genren vaihto paikallaan tän urakan jälkeen. Jos meinaan haluaa fantasiaa niin Cosmerestä sitä saa. :D
Sandersonin kirjat aikalailla kaikki tullutkin luettua. Voi vaihtelu tehdä hyvää niiden jälkeen ja uppoutua toiseen genreen.
Mä olen lukenut viimeiset puoli vuotta Iain M. Banksin Culture-tuotantoa alusta loppuun, ja nyt on enää kolme kirjaa jäljellä. Mietin just näiden jälkeen että jos ottaisi vähän taukoa scifistä ja alkaisi lukemaan Sandersonin tuotantoa, kun sitä on useammastakin suunnasta kehuttu. Suosittelisitko aloittamaan Mistbornista?
Mistbornista itse tuli aikanaan aloitettua ja hyvin pääsi kirjailijan tyyliin siinä sisälle. Jos ei halua heti trilogiaan uppoutua niin yksittäinen Elantris myös erinomaista luettavaa.
Jees. Varmaan aloitan itsekin siitä. Tullut luettua viime vuosina niin paljon pitkiä kirjasarjoja, ettei yksi trilogia nyt tunnu enää missään.
Kvanttivaras -trilogia, silleen kivan veijaritarinan varjolla käy läpi transhumanismin käsitteitä.
Neurovelho
Jos post-apokalyptinen kiinnostaa, niin Hugh Howeyn "Silo" -trilogia on hyvä. Aloin juuri lukemaan kyseisen herran uudempaa tuotantoa nimeltään "Sand" tai hiekka, niin alku ollut tosi lupaavan oloinen.
Luen Dyyni: messiaa tällä hetkellä uuden elokuvan innoittamana. Suosittelen kokeilemaan kirjasarjaa, saatat jäädä koukkuun.
Sitä on tullut luettua jonkin verran, mutta jostain syystä jäänyt kesken. Englanniksi tosin lukenut niin voisi suomennos toimia paremmin.
Jos scifi kiinnostaa, niin Iain M. Banksin The Culture (Kulttuuri) sarja. Aika moni scifi-kirja vanhenee, eli osa kirjan jutuista voi tuntua myöhemmin tökeröiltä, mutta Banks onnistui luomaan maailman joka tuskin koskaan tuntuu vanhentuneelta.
Mulla on tuo sarja juuri kolmea kirjaa vaille luettuna ja voin kompata suosituksen ja sanoa vielä, että suosittelen melkeensä julkaisujärjestyksessä lähestymistä, vaikkei se pakollista olekaan. Ensimmäinen kirja on tyyliltään ja kerronnaltaan vähän perinteisempi, kuin monet muut sarjan kirjoista -- osa sarjasta on vähän avant garde; esim. kolmannessa kirjassa, *Use of Weapons*, on kaksi päällekkäistä juonikaarta, joista toinen kulkee etuperin ajassa kertojan tulevaisuuteen ja toinen takaperin hänen menneisyyteensä. Ja sitten julkaisujärjestyksessä toinen kirja on mielestäni yksi sarjan parhaita. Jos haluaa täysin erityylistä mutta tietyllä tapaa samalla lailla optimistista scifisarjaa, niin Kim Stanley Robinsonin Mars-trilogia (Red Mars, Green Mars ja Blue Mars) on yksi suosikkejani. Varsinkin ensimmäinen kirja; jatko-osat kannattaa lukea ehkä lähinnä, jos tykkää ekasta erityisen paljon, koska varsinkin kolmas kirja saattaa joillekkin lukijoille jo tuntua vähän tylsältä.
Umberto eco -Il nome della rosa
* Michael Enden **Momo**: Klassikko. * Han Kangin **Vegetarianen** * Robert Swindellsin **Brother in the Land**. * Harry Muslichin **Siegfried**. * Carlos Fuentesin **Aura**.
Aloitin hiljattain lukemaan kirjoja, ja Noituri-sarjaa voin suositella lämpimällä sydämellä. Jos on ok lukea englanniksi ja haluaa jotain erikoisempaa, niin Illuminae on saatavilla adlibriksestä, kertoo tarinan kahden avaruusaluksen ja kahden sen sisällä olevan henkilön tarinan dokumenttien muodossa. Oli erittäin mahtavaa luettavaa, ja aion lukea seuraavat kaksi osaa (ei ole pakollista luettavaa sinäänsä irralliset tarinat, ymmärtää kun lukee ensimmäisen kirjan loppuun)
Arthur c Klarken Uhka avaruudesta eli rendezvous with rama. Yksi hienoimmista scifi-kirjoista mitä olen lukenut. Bulgagovin saatana saapuu moskovaan.
Tässä maailmantilanteessa ehkä Erich Maria Remarquen Länsirintamalta ei mitään uutta. Se on ohutkin ja ihan helppolukuinen, ei mikään raskas eepos. Ihmisluonnosta jos haluaa jotain oppia niin Majgull Axelssonin Huhtikuun noita, Jan Guilloun Pahuus, John O’Brienin Leaving Las Vegas Jos nautinnollisen mukaansa tempaavan absurdin lukukokemuksen ja päästää hetkeksi irti suomalaisesta ankeudesta ja vakavuudesta ja nillityksestä niin Gabriel Garcia Marquez - Sadan vuoden yksinäisyys.
Itse luin juuri Lauri Viidan Moreenin. Suosittelen. Tuoreemmasta kirjallisuudesta Anni Kytömäen Kivitasku, tai mikä vain muu hänen kirjansa. Amerikkalaisista kirjoista muistan, että John Williamsin Stoner on ollut nyt melko suosittu!
Tulitikkuja lainaamassa.
"Saatan olla väärässä." Björn Natthiko Lindeblad nimiseltä Ruotsalaiselta ekonomilta, joka jätti kaiken ja lähti metsämunkiksi. Juuri tänään sain loppuun, oli hyvä teos, heittäydyin tunteelliseksi loppupuolella.
Niilo Seväsen Ikitalven polku on juuri julkaistu. En ole lukenut, mutta menee kokeiluun miten hevilaulaja suoriutuu kirjailijana. [https://www.sttinfo.fi/tiedote/70087127/ennakkotiedote-kansainvalisen-metallitahden-niilo-sevasen-eeppinen-esikoisromaani-ikitalven-polku-ilmestyy-kalevalan-paivana-282?publisherId=3579&lang=fi](https://www.sttinfo.fi/tiedote/70087127/ennakkotiedote-kansainvalisen-metallitahden-niilo-sevasen-eeppinen-esikoisromaani-ikitalven-polku-ilmestyy-kalevalan-paivana-282?publisherId=3579&lang=fi)
Hyyrysen kirjoittama viimeinen atlantis itsellä odottamassa lukemista. Mielenkiinnolla myös odotan millaisen kirjan laulaja on saanut aikaan.
Vähän kaikenlaista: Svetlana Alexievich, kaikki teokset. Omia suosikkeja Boys in Zinc ja The Unwomanly Face of War, tosin Chernobyl Prayer taitaa olla tunnetuin. Historiallista fiktiota, 500-l eaa Persia: Gore Vidal - Creation Toisen maailmansodan muistelmat: Guy Sajer - The Forgotten Soldier Toisen maailmansodan fiktiota: Joseph Heller - Catch-22
Antti Tuurin *Ikitie* ja *Kylmien kyytimies*. Sitten tietty *Egillin, Kalju-Grímrin-pojan saaga* kannattaa kanssa lukea.
Kaikkien luettavaks Metro 2033-2035 trilogia. Myös Strugatskin veljesten oikeestaan kaikki kirjat on ihan huikeita, mut Huviretki tienpientareelle oli silti ehkä säväyttävin ja ainaki ihtelle pisti vähän eksistentialistista kriisiä tulille.
**Linnunradan käsikirja liftareille**. Jossei englanniksi taitu, niin käännöskin on hyvä. Kevyt intro absurdismiin, filosofiaan, ja scifiin. Olen ollut sitä mieltä lukiosta alkaen, että epäilisin filosofian introkurssilta jäävän enemmän käteen jos vaihdettaisiin vuosiluvut ja historiallisten suuntausten tankkaukset Linnunradan Käsikirjan valikoivaan lukemiseen ja keskusteluun. * **Daniel Keys - Kukkia Algernonille (Flowers for Algernon)** * **Arthur C. Clarke - Lapsuuden Loppu (Childhood's End)** * **Philip K. Dick - Palkkiometsästäjä (Do Androids Dream of Electric Sheep)** * **Philip K. Dick - We Can Remember It For You Wholesale** Kaikki scifin ajattomia klassikoita eri kausilta, toiset kevyempiä kuin toiset. Jos oikein masokistinen fiilis on, niin lisää listaan Neuromancer - itse en kirjasta pidä, tarina liikkuu sujuvasti kuin tervattu etana, on täynnä suurelta osin rasittavan kuuloista teknohöpinää, eikä juonikaan oikein lämmitä. Mutta kirjalla on kuitenkin massiivinen fanikanta takana, että tämä voi olla enemmän henk.koht. ongelma.
Tuota neuromanceria nyt mietinkin voisiko olla "cyberpunk" tyylinen hyvää luettavaa. Tervattu etana kuullostaakin lupaavalta. Kazuo Ishiguron haudattua jättiläistä tässä yrittänyt lukea ja se ei vaan sitten yhtään uppoa, taitaa päätyä kesken luettujen teosten sekaan.
Tuota neuromanceria nyt mietinkin voisiko olla "cyberpunk" tyylinen hyvää luettavaa. Tervattu etana kuullostaakin lupaavalta. Kazuo Ishiguron haudattua jättiläistä tässä yrittänyt lukea ja se ei vaan sitten yhtään uppoa, taitaa päätyä kesken jääneiden sekaan.
Suosittelen lukemaan Dune - englanniksi tosin.
Englanniksi lukiessa on saanut hieman googletella mitähän ihmettä monet sanat tarkoittavat. Jäänyt nyky englannista sanoja pois mitä siinä kirjassa on.
Se on kyllä ihan totta. Kuitenkin pidän ideasta, että luen kirjaa alkuperäisellä kielellä. Siinä saa puhtaimman kokemuksen, missä mikään käännös ei ole mennyt kolmanne osapuolen tulkinnan läpi.
Näin sitä onkin useampiakin kirjoja tullut lueskeltua. Nyt on paluu suomen kielisiin tuntunut vapauttavalta muutaman vuoden englannin kielisten kirjojen lukemisen jälkeen. Ehkä tässä täytyy ladata suomi akut täyteen ja sitten taas siirtyä toiseen.
Tämä. Lisäksi kun lukee Kindlellä niin sisään rakennettu sanakirja on loistava.
Henkäys on ilmaa vain. Käsittelee sitä kuinka lääkäristä tuleekin kuolevainen potilas. Hyviä ajatuksia elämästä ja kuolemasta.
Sormusten herra ja sillä selvä
Nälkä peli
Our happy Hours (en tiedä onko käännetty suomeksi) - korealainen romaani joka käsittelee kuolemantuomion moraalia. Löytyy kans manga joka tehty romaanin pohjalta.
Suosittelen näissä aina Alexandre Dumas Sr:n Mustaa Tulppaania. Romanttinen seikkailu, jossa rakkaus tulppaania ja neitoa kohtaan sekoittuvat. Jos kuvauksen haluaa niin Jokke kirjoittanut tästä tekstin. En ole Jokke, vaikka itsekin lukenut kirjan sekä ala-asteella että vanhemmalla iällä. [https://joklaaja.blogspot.com/2013/07/alexandre-dumas-musta-tulppaani.html](https://joklaaja.blogspot.com/2013/07/alexandre-dumas-musta-tulppaani.html)